Perjantaina 19.10
Uutta Ubuntu-päivitystä hehkutellaan useassa paikassa. Meikäläinen on joutunut pakettien hallinnan kanssa painimaan alusta asti yliopistolla. Aluksi oli hieman ongelmia saada läppäriin vaadittavat asetukset ja passut, et pääsen kampukselta nettiin. Sit ajattelin iltojen ratoksi hakea koneelle shakin ym. muita pelejä. Synaptic pykii, mirroreita ei löydy, http pyyntöä lähetetään... ja lähetetään, mutta ei kontaktia. Siitä alkaa hullu kierre erilaisten outojen bugien maailmaan. Ubuntu-fi:n keskustelpalstalta on hyvät jeesit tullutkin, mut omissa säädöissä taitaa olla jotain pielessä. Gutsy koneeseen, heti ko pääsee suomeen.
Niin, eilen (tai edellispäivänä...?) kirjoittamani teksti hävisi omituisen bugin avustamana. Jo muutaman kerran tiedostoa avattaessa, on sitä jouduttu palauttamaan jostain. Nyt palautus kaatui, ja viimeinen seivaukseni hävisi. Ehkä ihan hyvä niin. Kirjoitin tapahtumarikkaasta illasta, erään suomalaisen lähetystyö pariskunnan luona. Painin vielä Jaakobit, ennen ko kirjoitan sen uusiks. Kai se on pakko...
Iringan kaupunki kasvaa hurjaa vauhtia. Uusia asuinalueita ja savimajarykelmiä syntyy kaupungista jokaiseen ilmansuuntaan. Ylänköalueelta valuu proletariaatti alas rinnettä ja toisaalta isot kihot ja massikuningas-mzungut pitävät residenssejään yhä korkeammalla ympäröivien vuorten rinteissä. Haikkaaminen Gangilonga Rockille avasi hienosti perspektiiviä kaupunkia kohtaan. Kun näet selvästi, millaisissa linnoituksissa länkkärit täällä asuvat. Kaikkein ökyimmät lukaalit löytynee kuitenkin paikallisilta pampuilta. Bishobit, reksit, kovat säätäjät ynnä muut isokenkäiset pykäävät talojaan mitä korkeammalle vuoren rinteeseen, sitä isompi maasturi pitää hankkia kauppareissuille. Ne joilla rahaa on, ne sen näyttäköön. Valkonaamat erotuvat paikallisista siinä, että ulkopuolinen maailma halutaan sulkea kodin ulkopuolelle ja rahoja ei levitellä. Isot pihat, autot ja talot ovat turvallisuuden luomista varten. Ja täällä on aivan tavallista, että talossa on vartijan ja puutarhurin lisäksi mama, joka hoitaa talouden. Kaukana päiväntasaajalla, 1600m korkuedessa haluaa toki jotain muistuttamaan koto-Suomea. Saunoja Iringasta löytyy varmuudella kaksi.
Lauantai aamupäivä 20.10
Tarina lähetystyöntekijöistä, jota eilen aloittelin, jatkunee tulevaisuudessa. Juuri nyt ei tee mieli kirjoittaa mistään negatiivisia ajatuksia herättävästä asiasta. Täällä leppoisuus letkeistyy edelleen. Kukaan ei odota minkään tapahtuvan juuri nyt. Tekstiviestejä lentelee, mutta vaikka informaatio ei menisikään perille, tai joku tulisi tunnin myöhässä tapaamiseen, kaikki tietävät tilanteen.
Kun ensimmäisen kerran piti mennä taloa katsastamaan. Mr. Temahanji oli messissä mua kuskailee ja hiukka tulkkaan. Reipaan postaamisen ja muutamien puheluiden jälkeen Julius tokaisi kyllästyneenä: ”Africans...” Kiinteistövälitys ukkeli ei tullut loppuinlopuksi laisinkaan paikalle, koska oli oikeudessa. Jotkut ovat kyllästyneet laikasnleppoisaan, epä-sarasvuolaiseen elämänmenoon ja hullun lailla koittavat saada muutosta hallitseviin ajatusmalleihin. Paikalliset osaavat ottaa rennosti, mutta olot ovat oikeastaan pakottaneet ihmisiä nauttimaan vain siitä yksinkertaisesta mitä on. Eletään hetkessä, eikä kuiluun katsota, kuilu voi katsoa takaisin.
Afrikassa on sanonta: (vapaa suomennos) ”Kun kahlaat joessa, jossa tiedät olevan krokotiilejä, älä puhu niistä. Siihen asti, kunnes joku mainitsee krokotiilin, niitä ei ole olemassa.” Tämä sanonta sulkee sisälleen ongelmista puhumattomuuden kulttuurin Afrikassa. AIDS ehti muhia liian pitkään, ennen kuin se uskallettiin ottaa puheksi. Edelleen HIV-tartunnan saaneet helposti suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Uusia ongelmia muhii, joista ei puhuta. Näistä lisää...
******
Lauantai alkuilta 20.10
Taisin tänään ottaa aikast hyviä kuvia. Piru, ko ois varaa kunnon kameraan. Pokkarilla on vähän paha. On mul toi Canonin AE-1:nen, noin niinko sit oiken hyvii kuvii varte. :) Parhaillaan nautin kylmää siman makuista Redd's siiderityyppistä ratkaisua. Päivällä kävin valmistujaisissa, oli tylsää: Isot kihot pitävät vuorotellen puheitaan, äänentoisto on kuralla, aurinko paistaa kuumempana kuin koskaan ja valmistuvia oppilaita helpot parisataa. Hetken sitä jaksoi, mut ei noi viralliset tapahtumat kauheesti suomalaisista eroo. Äänentoisto vaan vitutti. Pitkän aikaa mikkiin puhutut tärkeät sanat lähtivät ikävästi kiertämään. Kumma juttu, sillä kaapit olivat asetettu vastakkaisiin nurkkiin, jolloin helposti 2*18 yläpäät ja alapään varman kakskymppiset mölinät saadaan kunnolla sekaisin. Sen lisäksi, mikkipiuha luikerteli ihmisten tallottavana lavan edustalla. Eikä siis yksi johto, vaan varmaan kaikista yliopistolta löytyneistä piuhoista kyhätty letku. Virta ym. Piuhat lojuivat miksaajan jaloissa. Niin, kaverilla oli myös hullu ekvalisaattori, josta yläpää oli vedetty ihan nuppiin. Julius yritti miehille sanoa, että tämä valkonaama vois ehkä jeesata, mut eihän näitten ylpeys sellasta kestä. Ne on kuitenkin ammattimiehiä. Vaikkakin toinen jampista miksasi jatkuvasti väärältä puolelta pöytää?
Lauantai keski-ilta 20.10
Nyt on piru merrassa. Lukemani ”Please kill me, punkin sensuroimaton sivuhistoria.” on käynyt mielenkiintoisia keskusteluja paikallisen mr. Hiivi Blunthorin kanssa. Hyvin mielenkiintoisia. Yhtymäkohdat kunnioittamieni beatnick-heilujien suora jatkumo kohti vallankumouksen uutta aaltoa. Ajatusten määrä päässä hipoo lakipistettään, sopulit hyppivät jo lohkojen kuilussa. Jännä upota 70-luvun lopun dekanttiin maailmaan, samalla kun mama keittelee riisiä pihalla hiilillä.
Kontrasti, sano.
Kun suihkuttaa huoneen myrkyllä lähtiessään, palatessaan löytää näkymätömiä, iniseviä pisteitä lattialta. Pzzzzz.... fikkarilla niitä saa hakea. Karmaiseva kuolema. Niin, torilla myydään dvd-levyjä, joissa on yhdeksän leffaa (joissain 24 :P). Ostin jonkun räiskintä kokoelman. Bruce Willis on kovin ikin. Erään b-luokan huumediileri-FBI-agnentti-jännärin jouduin jättää kesken liian sairaan juonen vuoksi. Tai en tiedä oliko se elokuvan juoni, mutta ajatuksena siihen olotilaan liian synkkä: Mies herää ihan kuutamolla. Tuntuu, kuin muurahaiset söisivät selkärankaasi. Olo lähentelee Fear&Loathing in Las Legasin kilpirauhas-tripailua. Kaveri... ööö.... naks naks sanoo pzzzz lattialla. Halo? Löytää dvd:n, jossa joku latino kertoo pistäneensä siihen mystisen kiinalaisen töötin, joka tappaa tunnissa ja ennen kuolemaasi tulet käymään läpi pahimman helvettisi. Tätä tarinaa en halunnut tuntia katsoa.*** Katsoin sen eilen. Aika tykki action pläjäys. Kunnon Haitarimunakamaa...
Sunnuntai aamupäivä 21.10
Alkaa hauskasti löytää muotonsa tämä blogi. Kun on aikaa ja ajatuksia, niin istun alas ja kirjoitan hetken, and I've been doing a lot of thinking...
Niin, niistä puhumattomista ongelmista.
Täytyyhän hipin hieman ilmastonmuutoksesta kirjoittaa. Mut oikeesti, pohjoisessa on selvät vuodenajat, jotka jotakuinkin jakaa kasvu- ja kylmänkauden. Täällä vuodenaikana tapahtuvat muutokset ovat paljon hienovaraisemman systeemin pyöritettävänä. Sateet jakavat vuoden, pitkä ja lyhyt. Viimeaikoina sitä sadetta ei välttämättä kuulukkaan, tai toisaalta se tulee viikkoja etuajassa, rankempana kuin koskaan. Täällä luonnon hasardeilla on massiiviset vaikutukset läpi yhteiskunnan. Kaikki kärsivät, pahiten tietysti köyhät, menettäessään satonsa, ja täten toivonsa, tuleville kuukausille.
Ilmastonmuutos ja ympäristöongelmat ovat Afrikassa vielä hiljaisia signaaleja. Vaanivia krotiilejä joessa. Varokaakin puhumasta niistä. Jätehuolto muun muassa on täällä Iringassa aika holtittomassa kuosissa. Maanosan tilanteesta en muuten osaa sanoa, mutta veikkaan Arikassa ympäristönsuojelun Jopon sotkevan aika kaukana, markkinatalouden ja alijalostetun tuotannon Hummerin pakokaasuissa.
Jätteet tuhotaan polttamalla. Pihalle kaivetaan kuoppa – syvyys korreloi likviditeettiä – ja sinne torpataan kaikki paskat. Patterit, banaaninkuoret, vaipat, lehdet, akut ja öljyt. Kuoppaan vaan ja kun kuoppa on täynnä, se tuikataan tuleen. Jokaisessa ympäröivistä kylistä, tai kaupunginosista, on iso musta jätelava. Lavat täyttyvät nopeasti, kerran olen sellaisen vietävän pois. Kun lavat täyttyvät, nekin yksinkertaisesti tuikataan tuleen.
Moni suomalainen täällä on kiinnittänyt huomiota samaan asiaan. Entä parin vuoden kuluttua, kun roskakuopissa hiillostetut akkunesteet ja raskasmetallit imeytyvät pohjaveteen ja valumina viljelmille? Omituisia sairauksia, ihmisiä kuolee ja kenelläkään ei ole pokkaa sanoa ääneen, mistä kaikki johtuu. Joskus tuntee itsensä aika kädettömäksi, kun näkee ratkaistavissa olevat ongelmat, muttei osaa auttaa.
Röökistä sen verran... Paikallinen Sportsman-tupakki on meitsin blendi. Letkeässä oranssissa pehmeässä askissa hepan kuva ja teksti ”KING SIZE, filter cigarettes” Vahvuudeltaan tollasta hiukka norttia miedompaa. Vähä kuivakka, mut oikeen hyvä. Nikotiinin ym. ainesosien määrästä ei oo hajuukaan, mut kessuttelun määrän kasvusta voisin jotain veikkailla. Peikin sanoin: ”...suurin osa ajasta täällä menee tupakkia poltellessa ja olutta juodessa...” Siis hyvässä mielessä. Kontaktit ja leppoisa yhdessäolo tapahtuu tietysti kapakissa. Baridi Tuskerin sihahdus saa Pavlovin kellon tavoin oikean käden hamuilemaan spaddua taskusta. Joskus mieli herää vasta kirkkaaseen valoon, kun sytkärin liekki nuolaisee keklun eloon. Jahas, kessun paikka.
Sunnuntai-iltapäivä 21.10
No nyt on musaa. Piti treffata Allan (josta kerron lisää, jos joku keski-ikäisten viikkolehdistä tarinan haluaa ostaa) kaupungissa, koska sillä oli muistikorttiongelmia. Tavattiin Georgen kämpillä, levykaupan takaosassa. Letkee poikamiesboksi. Musaa oli suht' paljon, mut formaatt oli ripattu mp3. Yhtäkään kannellista albumia en nähnyt. Mielenkiintoisia löytöjä: Aphex Twin, K.T. Tunstall, Bruce Bringsteen, vain mainitakseni. Itselle lainaan lähti toiveesta Bongo Flawaa, Zilipendwaa ja Georgen kaverin bändiä, Rusha Rohoa.
Apropos, musiikista tuli mieleeni. Eilen illalla kaupungilla hortoillessa, törmäsin parhaaseen katusoittajaan, sitten Tsadin Forum edessä ja myöhemmin Tukholmassa törmäämäni ksylofonistin, keskellä Iringan kaupunkia. Ensimmäisen kerran ohittaessani, en pysähtynyt. Takaisin tullessa oli pakko jäädä kuuntelemaan tätä omituista, hieman Paskalistamaista musaa, mutta hyvää sellaista. Oli pimeää, mutta ihmisjoukon keskellä näin resuiseen punaiseen paitaan sonnustautuneen, noin kymmenen kinttaalla olevan jannun. Itse tein ja säästin, kaveri oli itse väsännyt noin kolme kielisen kitaran laatikosta, kepistä ja rautalangasta. Ei sillä ollu ko puolitoista biisiä, mitä se veivas, mut vittu, et ne oli kovia biisejä!!
Herättää ajatuksia nähdä äärimmäisen lahjakkaita ihmisiä, joilla ei kuitenkaan ole kauheasti mahiksia kehittää pontentiaaliaan... Paas kattoo, jos jotain vois tehä...
Sunnuntai-ilta 21.10
Piti käydä paikallisessa vetään vaa kanat ja ranut, mut sit jäinki kattoo futist ja pelaa poolii parin randomin jannun kaa. Toinen oli kännissä, ko Mäntymaa ja ryynäs bilispöydän taakse. Toinen, hullu korsto, uhkas hakata mut kahdesti, jos häviin biliksen. Mukavia tyyppejä, korsto esitteli olevansa Natiol Guardista. Näyttämänsä läpyskän askrtelisi kummityttökin. Pienempi kaverista kouri tarjoilijaa ehtimistään, sama tarjoilija toi mulle liian vähän vaihtorahaa kanasta ja parista Tuskerista. Olin kuulemma tarjonnut seuralaisillekin bisset. Perus. :P Helpommalla pääsi, kun vannotin kaverit tarjoo ens kerral takas. Näinköhän käy...?
Ja Maanantai 22.10
Henkan palvelin on edelleen alhaalla, joten koitan torppailla jotain kuvia tänne blogiin. Se ois sit niinko kuukausi takana ja pari edessä. Koti-ikävä vaanii lähinnä sunnuntai-illoissa. Poa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti