Viikko kaksi

Terveiset Iringasta! Perjantaina saavuin tähän vuorten ympäröimään kaupunkiin, mistä aikaisemminkin olen hyvää kertonut. Enkä suotta. Keli OK, ihmiset OK ja residenssi OK.

Viime viikko meni vauhdilla. Lähdin sunnuntaina aamusta kohti Morogoroa. Siirtymäajankohta oli nappiin valittu, sillä Darista Morogoroon vievä tie on keskustan lisäksi rempassa aina parinkymmenen kilometrin matkan Ubungon bussiasemalle saakka. Voin kuvitella millaisessa ruuhkassa kyseisellä siirtymällä arkiaamuisin körötellään. Paikallisjuna aloitti samalla reitillä pari viikkoa sitten, mutta junat eivät kulje sunnuntaisin, ja huhujen mukaan tuore paikallisliikenne kärsii moisista synnytysvaivoista, joten testaan sen joskus tulevaisuudessa.

Pitempien matkojen bussilinjat toimivat Tansaniassa kuin junan vessa. Pamahdat asemalle ja välittömästi olet lipputrokareiden ympäröimä. Tällä kertaa valitisin matkantarjoajaksi Abood-bussiyhtiön. (Myöhemmin kuulin, et Abood on Morogoron parlamenttiedustaja. Multimiljonääri arabi, ko pääsi kolmannella yrittämällä parlamenttiin. Rahalla tietty.)

Morogoroon meni reilu kolme tuntia ja paikan päällä odottelikin Leo. Leo on suomalainen ukkeli, joka on asunut maassa reilu parikymmentä vuotta. Paikallinen vaimo, kolme lasta, pyörittää safari / hostelli / baari / puusepänverstas / maissimylly bisnestä. Ollut aikoinaan mm. huonekalutehtaan johtajana. Tuhansien tarinoiden mies. Jonkin aikaa sitten Leo oli asuttanut venäläisen turistiryhmän. Englantia näistä osasi auttavasti yksi ja yksi itänaapureista oli hurahtanut maasaikulttuuriin. Kulki perinteisissä maasai-vaatteissa ja halusi muun muassa nukkua puussa. Yhtenä yönä venäläinen hävisi jonnekin. Seuraavana aamuna poliisit toivat venäläisen takaisin. Oli kuulemma harhaillut vuorilla puolimunasillaan...

Maanantain nautin Leon vieraanvaraisuudesta. otin selvää seuraavasta siirtymästä ja tutustuin kaupunkiin. Morosta olen aikaisemmin vain pyyhältänyt läpi. Ihan kiva kaupunki... Vaikea yhden päivän perusteella enempää analysoida. Tiistaina seiskalta bussiasemalle, sillä kasilta kuulemma lähtee bussi Kilosaan... Eipä muuten lähtenyt.

Kilosa on linnuntietä noin sata kilsaa Morogorosta, mutta sinnepä pääsee kahta reittiä ja molemmissa oli “hieman” ongelmia tien kanssa. Bussi lähti kymmenen jälkeen ja matka kesti reilu kolme tuntia...

Pölyisen ja perinneteitä kunnioittavan istumisen jälkeen saavuin Kilosaan. Pieni kaupunki, mutta eloisa meininki. Historiasta en tiedä, eikä tiennyt Wikipediakaan... alueen pääkaupunki, missä toimii kunnan rahoittama yhteisöradio. Tiistaina ehdin radiolle ja häthätää paikalle pamahti aseman nuoria tyyppejä. Ehdimme hieman aloitella koulutusta ja päätimme aloittaa tosissaan keskiviikkona heti aamusta.

Residenssinä Kilosassa Babylon Bar and Hotel oli kelpo. Kympin yö, aamupala ja telkkari. Ei valittamista. Keskiviikkona kasilta radiolle ja hommiin. Ennakkotietojen mukaan asemalla oli yksi tietokone eikä nettiä. Kuinka ollakkaan studion pöydän alta löytyi pölyttymästä pöytäkone, joka käyntiin potkaisemisen jälkeen osoittautui jonkin maanviljelyjärjestön lahjoittamaksi ja kone syönyt Ubuntun! Ohjelmat (eli lähinnä Audacity) oli valmiina ja muutamat olivat jopa sitä joskus käyttäneet. Netinkin saimme auki meikäläisen modeemilla ja yhden osallistujan Tigon liittymällä. Totesimme, että perustamme asemalle Blogin mihin tyypit voivat radiojuttujaan upata. ryhdyimme hommiin ja katso, TANESCOOO!!! Valtion sähköyhtiö teki sen minkä parhaiten osaa. Ei virtaa. Koko kaupungissa. Koko päivänä. Vittu.

Minkä mahtaa. Kuulimme, että sähköongelma kestää, joten aseman pomo lähti viemään meikäläistä pokkuroimaan kunnan isille. Hyvää päivää toivotettiin ja kerroin koulutuksesta ja harmittelin sähköogelmaa. “Mitä ongelmaa?” Totesi pukumies ja osoitti pyörivää kattotuuletinta. Niin sitä rahvaasta vieraantuu, kun takapihalla säksättää generaattori. Keskiviikko meni siis loppujen lopuksi harakoille. Kilosan kaupunki oli vartissa kävelty ympäri ja loppupäivän hikoilin.

Radio Jamii Kilosan jengi ja mä

Road to Iringa Town

Dösä

Torstaina aloitimme seiskalta aamulla. Nyt oli sähköä, mutta netti tökki. Kävimme materiaalit läpi ja osallistujat olivat pähkinöinä. Saimme äänitettyä asemalle esittelyklippejä, editoitua ne, avattua blogin sekä Podomatic-tilin. Iltapäivällä kun tuli aika ruveta matskuja uppaamaan, netti teki tenän. Sillä aikaa kun koitimme matskuja saada nettiin, käytiin läpi kaikki teoria mitä löytyi, tyypit tekivät lisää editointiharjoituksia mutta kuuden aikaan, kun ilta alkoi hämärtyä, oli pakko tyytyä antikliimaksiin ja todeta, että juttuja ei yksinkertaisesti saa upattua. Jätin studioon yksityiskohtaiset ohjeet juttujen uppaamiseen ja tyypit ryhtyivät kirjoittamaan hakemusta internetyhteyden saamiseksi radiolle. Meikän oli pakko lähteä levolle, sillä perjantaina oli aikainen siirtymä tiedossa.

Kuinka ollakaan, perjantaina bussi lähtikin jo kasilta. Ajoissa paikalla ja sain pelkääjän paikan. Takaisin Morogoroon matka kävi eri reittiä kuin tullessa ja matkalla näin jotain mistä olen kuullut vain puhuttavan: Kiinalaisten peltoja. Olisi hauska nähdä kunnon sateliittikuvia noista pelloista. Eivät ne pellon reunalta ihmeelliseltä näyttäneet, mutta asian laidan huomasi kun jatkoimme matkaa. Tie jota ajoimme oli perinteinen ja kuoppaisa, mutta viereen rakennettiin leveää uutta tietä. Pellolta kaupunkiin. Kiinalaisia ukkeleita seisoskeli siellä täällä ja valmista näytti tulevan. Sen enempää Kiinan neokolonialismiin kantaa ottamatta, hieman oudolta tuo tuntui...

Matkalla näin myös kuinka ukkeli veti fillarinsa perässä päätöntä reilu pari metristä kärmestä.

Puolen päivän jälkeen Moron bussiasemalla, mihin Leo toi hostellille jättämäni rinkan. “Tiedätkö meneekö busseja”? Leo kysyi. Bussit - Tansania: Kyllä. Ei tarvinnut kuin hetki asemalla pyöriä, niin sopiva kuulemma tulee Darista puolen tunnin sisällä. Ja näin kävi. Matka oli rattoisa. Mikumin luonnonpuiston läpi kulkeva tie on hidastustöyssyjä lukuunottamatta soljuva. Elukoita näkyi ja nousu vuoristossa on aina yhtä komeaa.


Illansuussa perillä ja perinteiset tervetuliais bisset isännän kanssa. Päivä oli kuitenkin ollut pitkä, joten taju lähti Iringan viilenevässä illassa suht aikaisin.

Lauantaina piipahdettiin Andyn kanssa hieman radalla. Shootersissa oli valkonaamoja enemmän kuin Joensuun torilla ja musiikkilinjaus suoraan Rasion puu- ja palikkalinjalta. En viihtynyt. Parasta antia oli  nuori vaahtosammuttimen kokoinen jenkki douchebag - jäbä, jonka moovsit ja mimmien kankkujen puristelut olivat karikatyyrin perikuva. Shootersista Twistersiin ja sama meno jatkui. En viihtynyt. Pikkutunneilla päätimme käydä imaisemassa kanat ja Miami Super Luxury Bar oli illan kohokohta. Jäbä hakkas kanan paloiksi, musana mainio sebene ja vanhat ukot joraili elämää nähneiden ammattinaisten kanssa. Viihdyin.

Sunnuntaina käytiin saunassa. Vieläkään Hill Top hotellin ukkelit ei oo hoksannu, että kiukaan pesään pitäis laittaa sinne mahtuvia puita. Jonkin aikaa piti tuulettaa savuja, mut hyvät löylyt saatiin. Andy houkutteli vaimonsakin löylyihin, sillä aikaa Adamin kanssa nautiskelimme terassilla folioknakit. Hyvä meininki.

Eilinen meni sähköpostitellessa ja tulevia sopiessa. Tulevat tuli sovittua ja nyt on aika paiskia taas hommia. Nuru FM on paikan nimi. Koneet hurraavat, netti toimii ja porukassa mukana IT tohtorikoulutettava. Kattellaa mitä näille sitten opettais... Eiköhän tästä hyvä tule.

Poa.


PS: Joo on Nuru FM:llä "hieman" eri meininki kuin Kilosan puskassa. Tästä karibu Nuru FM!

Note to self: Ei enää koskaan Mamboz:in kanaa

Kuten otsikko antaa ymmärtää, ensimmäinen viikko piti sisällään tiukat pönttösessiot. Mutta myös koulutussessiot, istuskelusessiot sekä vanhuuteen havahtumisen.

Viikko sitten alkanut reissu alkoi ongelmitta. Mitä nyt Tukholma-Qatar välillä just meikäläisen viihdekeskus ei lentokoneessa toiminut, joten torkkutunnelmissa mentiin. Qatar-Dar väli oli yölento ja puolityhjässä koneessa kelpasi vedellä kolmen penkin rivillä oikoseksi.

Perillä kasvoille tuulahti Darin kuuma ja kostea ilmamassa. Sadekausi on alkamaisillaan ja lämpötila on reilua kolmeakymmentä 24/7. Siihen vielä zeniitistä porottava mollukka ja kosteusprosentit päälle niin voi kuvitella minkälaisesta pätsistä on kyse.

Hotlana toimii jälleen hyväksi koettu Econo Lodge. Paitsi että - ensi kerralla vaihdan naapurikaupunginosaan, mistä Aino vinkkasi saman hintatason mestan ilmastoinnilla ja telkkarilla.

Viikonlopun powerpointittelin ja naputtelin viimeisiä koulutusmatskuja. Lauantaina piipahdin Samora Avenuen Raymondin kanssa katsomassa valioliigaa paikallisen ulkojuottolan yhteydessä toimivassa kisakatsomossa. Tunnelma oli korkea! Hyvä bisnes: joku pari sataa henkeä vetävä halli, tuolit sinne, tonni sisään (0,5e) ja tarjoilijat passaa bisseä.

Vanhuuteen havahtumista tapahtui siinä viikonloppuna, kun mieluummin jäin kämpille katselee leffoja, kuin olisin lähtenyt Darin yöhön. Asiaa tietysti helpotti kadulla kaupattavien leffojen laaja tarjonta. Leffat tosin ovat suurelta osin naurettavan huonoja piraatteja. Eilen tultiin kauppaamaan muun muassa uusinta Bondia. Kehitysmaaksi väittävät... DVD-julkaisut tulevat ainakin huomattavan nopeasti.

Tiistaina eka koulutussessio Darin yliopiston journalismin laitoksella. Hieman siinä oli sotkua, sillä luulin ensin meneväni Tumaini Yliopistolle, mutta kun Darin yliopistolta maanantaina soiteltiin, että mihin aikaan oot huomenna tulossa, ajattelin että mennään tällä.

Koulutuksessa mukana pari opettajaa ja pari kolmannen vuoden opiskelijaa. Käytiin perusjuttuja läpi ja hoksattiin, että kaikkein käytännöllisintä olisi, jos näytän kuinka saavat radiojuttujaan torpattua blogeihinsa. Osalla ei ollut blogia, joten tuli sitäkin siinä sitten opastettua. Iltapäivästä alkoi allekirjoittanut tuntea tuttua kiertoa alavatsassa, mutta siinä vaiheessa en vielä tiennyt mitä tuleman piti.

Keskiviikko yönä herään horkkaan ja tunteeseen, kuin joku iskisi puukolla vatsaan. ”Mamboz, saatana” ajattelin. Kulmagrilli, eli Mamboz, on ennenkin puruja vatsaan aiheuttanut, mutta ei sitä tunnu oppivan. Aamusta tuijotin itseäni peilistä ja olin aika valmis lähtemään sairaalaan. Tai himaan. Eipä oo ikinä ennen moisia kramppeja ollut. Siihen päälle vielä Darin yliopiston toisen päivän pakkoperuutus ja sotkut Tumainin kanssa (olis pitänyt lähettää varmistusviestin varmistusviesti) niin tunnelmat olivat todella maassa. Torstai meni elpyessä ja sain onneksi sovittua Tumainiin, että koulutus järjestetään perjantaina yhden päivän mittaisena.

Torstaina illasta treffasin vanhan koulukaverin Ainon, joka tätä nykyä pyörittää miehensä kanssa matkafirmaa Sansibarilla. Suosittelen, jos suunnitelmissa on Itä-Afrikka. 

Perjantaina aiemmat köpöset tunnelmat poistuivat kun päästiin sorvin ääreen. Olo oli edelleen hieman toisjalkainen, mutta kun koulutukseen osallistuvat olivat oppivaisia, ei ajoittainen tekniikan pykiminenkään haitannut. Pari opettajaa ja pari kolmannen vuoden opiskelijaa. En alunperin tiennyt, että Darin Tumainilla opetetaan New Mediaa, joten radioasiat jäivät hieman toissijaisiksi. Käytiin taas läpi, miten upata klippejä blogiin ja päästiin mainioihin keskusteluihin uuden median käytöstä Tansaniassa. Oikein onnistunut sessio. Eikä lyhyt aikakaan juuri haitannut, sillä lähes kaikilla oli perusasiat hallussa. (yhdellä jäbällä meni tosin sormi suuhun, kun oli unohtanut Google-tilinsä passut...)

Vanha ukko kävi sit perjantai iltana vetää turvalliset nuudelit intialaisessa, pari leffaa ja chattailut himaan. Tänään pakollinen terassibisse kaupungin kalleimman hotellin katolla ja valmistautumista siirtymälle.

Huomenna siis bussilla Morogoroon, siellä yksi yö ja siitä Kilosaan. Pitää huomenna soitella Kilosan radion tyypeille, että tietävät valkonaaman olevan tulossa.

Tällaista referointia. Ehkä enemmän yhteiskunnallista pohdintaa jahka asetun Iringan lokoisiin.

Nii eiku sellanen piti vielä, että... Lehdessä kerrottiin tänään kuinka Kiina on sopinut rakentavansa ja lainaavansa massit uuteen kaasuputkeen täällä. Kiinan historian kallein yksittäinen investointi ulkomaille koskaan. Ylittiköhän jossain muualla uutiskynnyksen? Katso kuvat.