Tai no, on tässä vielä viitisen viikkoa jäljellä, mut nyt kun lopunajan merkit alkavat hiljalleen nousta, niin kotiinpaluu alkaa olla tosiasia. Yksi syy tunnelmaan on suunnitelmien teko. Ajan loppuessa kesken on pakko tehdä hieman priorisointia, notta mitäs kaikea täällä vielä voisi puuhastella.
Viisumille pitää saada jatkoa, se on varma. Jatkoajan saamiseksi on mentävä sittenkin Dariin, vaikka usea taho väitti, et jatkon saisi Iringastakin. Ei saanut. Kaupanpääle Andrésille hieman ongelmia, kun meni puhumaan ohi suunsa paikallisviranomaisille, että hän on Tumainilla opettamassa. Ei turistiviisumilla saa töitä tehdä. Palkkaa meille kummallekaan ei makseta, joten toimenpiteisin ei ryhdytty. Koko tää viisumisysteemi tuntuu hieman rahastukselta, eikä oikein ketään tunnu tietävän, et miten hommien pitäis toimia. Andrés on toistamiseen koittanut kysellä Epsanjan suurlähetystöstä neuvoa, mutta puhelimeen ei millään saada natiivia espanjalaista kertomaan miten toimia.
On lottovoitto syntyä Suomeen. Mulla on vielä kolmisen viikkoa, ennenko viisumi umpeutuu, mut laitoin muuten vaan spostia Suomen suurlähetystöön, notta miten toimia. Vastaus tuli parissa tunnissa. Hauska yhteensattuma, että Andrés on Darissa 6pvä ja meikäläinenkin siihen tähtää. Postissa ikäänkuin kutsuin meidät itsenäisyyspäivän vastaanotolle lähetystöön. Re: viesti: "Nimenne ovat listassa, tervetuloa." Tattis. Kunnon patrioottina onkin mukavaa viettää synttäreitä pitkästä aikaa muualla kuin Jyskylässä. Ei Jyväskylässä mitään vikaa ole, mutta pippalot suurlähetystössä Dar es Salaamissa... Kelpaa.
Omana suunnitelmana on lähteä ens viikonloppuna etelään, Mbeyaan katsastaa paikalliset vuoret, kraaterit ja kuumat lähteet. Lake Malawin rannalle en varmastikaan ehdi, sillä juna Mbeyasta Dariin lähtee keskiviikko iltapäivänä ja saapuu torstaina perille. Luultavasti. Junayhtiön nettisivut ovat olleet alhaalla kuulemma viime keväästä. Joka tapauksessa, junalla Mbeysta Dariin. Darissa viikonloppu ja sitten parin viikon lopputiristys Tumainilla ennen joulua.
Jouluksi kutsuttiin Moshiiin, mut se ei oo varmaa. Varmaa on, et allekirjoittaneen vuosi vaihtuu Zanzibarilla. POA!
Sit himaan ja arkeen. Keskelle tammikuuta. Hauska yhteensattuma on myös se, että Tumainin vaiharit saapuu samana päivänä ko meikäläine. Laitoin niille viestiä, et sopii kysyä mitä tahansa. Kulttuurishokki on luultavasti moinen. Pitkät kalsarit, pipo, tumput, villasukat... Muistaakseni, kun Suomessa yritettiin valmentaa kenialaisista juoksijoista hiihtäjiä, ni niiden varpaankynnet irtosivat kylmyydessä. Eräs toisen vuositason opiskelija on käynyt Saksassa poikaystävänsä kanssa, eikä yksinkertaisesti voinut mennä ulos, ko oli niin kylmä. Saksassa. Paas kattoo kuin käy.
Omalla kohdalla ei kotivisiitti kauaa kestä, sillä paluuviikonlopun jälkeen alkaa kuukauden harjoittelu Radio Helsingissä. Tuntuu oudolta, että tiedän lähes tarkalleen mitä tulevien kolmen kuukauden aikana tule tapahtumaan. Ihan jees.
Ei vieläkään sada. On todella kuuma. Anrewn sanoin: I'm sweating like a pregnant nun.
Kuvia jälleen torpattu. ->
tiistai 27. marraskuuta 2007
torstai 22. marraskuuta 2007
Perjannnnnnnnttai!! taas
Terve. Viikko luistanut, ko Myllylän suksi. Poistettu kultainen Casio rannekello, kokoelma afrikalaista elokuvaa ja kotiasiat on ihan kunnossa. Arki Tumainilla tökkii jälleen hieman. Laitteita ei kunnioiteta laisinkaan ja työmoraali on suurimmalla osalla aika olematon.
Tiistaina radiostudion tietokone ei käynnistynyt enää laisinkaan. Viime viikolla sanoin oppilaille, että kone ei tule kestämään jatkuvaa ohjelmien ja kyseenalaisten mp3 tiedostojen lataamista. Ei nää oikeesti vaan tajuu. Kone sit hajos. IT-kaveri tuli sitä "korjaamaan." Videoluokasta haettiin ulkonen kovo lainaan, mihin torpattiin musat ja mukamas ne tärkeät tiedostot mitkä pyysin. Noh, it-jamppa meni ja pudotti käynnissä olevan kovon lattialle. Huomasin sen, mut en kiinnittänyt huomiota, ennenko ukkeli sanoi olevansa valmis ja lähtevänsä pois.
Kovo ei toimi, tietokoneessa ei toimi netti ja kaikki tähän mennessä tehdyt jutut ovat kadonneet. Hianosti. Ladattavien paristojen hankkiminen tuntuu myös olevan mahdotonta, joten tuomamme kannettavat MD:t ovat lojuneet studion nurkassa. Koitin sanoa opiskelijoille, että menkää porukalla sanomaan laitoksen pomolle, et haluutte pattereita. Mut ei, mitään ei tapahdu. Aika turhauttavaa aika ajoin. Onneks olin skarppina skandinaavina kopioinut aimo kasan musaa omalle kovolle, joten viikko on mennyt lähinnä atk-tukihenkilön roolissa, sekä jonkun verran opettaessa digikameran käyttöä. Musta tuntuu, et joku pöllii studiosta kaapeleita. Mihin joku täällä tarvii XLR-piuhaa? En tiedä...
Kouluhommat ovat siis enemmän tai vähemmän kuosissa. Mielitietyn tekstaritkin saapuvat vihdoin Tansaniaan asti, joten mieli on korkealla. Neljä viikkoa Tumainilla, kuusi afrikassa, aika rientää. Pitäis kysyy joulukuun eka viikko vapaaks, et pääsis hiukka reissuun ja hakee Darista viisumille jatkoa. Viisumikysymys on vaikea, eikä kukaan siihen osaa vastata. Mulla on vielä aikaa, mut ko mennään Dariin 6pvä Andresin kanssa, ni sen viisumi vanhentuu 7pvä. Tiukille menee, ettei siit tuu lainsuojatonta. heh...
Ei nyt kauheen syvällistä pohdiskeluu irtoo, mut en mä mikään suuri ajattelija ookkaan. Virrassa mennään ja väistellään suurimmat kivet. Laitoin kuvia. Henkan käyttis on hieman tönkkö, ko ne menee aakkosjärjestykseen. Helpotan hieman.
Mukavaa viikonloppua! Poa vipi! mzuka.
markku ja kultakello -> autenttine kasari
pikkupoika -> valkonaama on kumma juttu
kyttä -> kytät on poliiseja
standard studio -> intit, vomit, standard
Wurlitzer -> eräässä luokassa on aikast mehevät urut.
Tiistaina radiostudion tietokone ei käynnistynyt enää laisinkaan. Viime viikolla sanoin oppilaille, että kone ei tule kestämään jatkuvaa ohjelmien ja kyseenalaisten mp3 tiedostojen lataamista. Ei nää oikeesti vaan tajuu. Kone sit hajos. IT-kaveri tuli sitä "korjaamaan." Videoluokasta haettiin ulkonen kovo lainaan, mihin torpattiin musat ja mukamas ne tärkeät tiedostot mitkä pyysin. Noh, it-jamppa meni ja pudotti käynnissä olevan kovon lattialle. Huomasin sen, mut en kiinnittänyt huomiota, ennenko ukkeli sanoi olevansa valmis ja lähtevänsä pois.
Kovo ei toimi, tietokoneessa ei toimi netti ja kaikki tähän mennessä tehdyt jutut ovat kadonneet. Hianosti. Ladattavien paristojen hankkiminen tuntuu myös olevan mahdotonta, joten tuomamme kannettavat MD:t ovat lojuneet studion nurkassa. Koitin sanoa opiskelijoille, että menkää porukalla sanomaan laitoksen pomolle, et haluutte pattereita. Mut ei, mitään ei tapahdu. Aika turhauttavaa aika ajoin. Onneks olin skarppina skandinaavina kopioinut aimo kasan musaa omalle kovolle, joten viikko on mennyt lähinnä atk-tukihenkilön roolissa, sekä jonkun verran opettaessa digikameran käyttöä. Musta tuntuu, et joku pöllii studiosta kaapeleita. Mihin joku täällä tarvii XLR-piuhaa? En tiedä...
Kouluhommat ovat siis enemmän tai vähemmän kuosissa. Mielitietyn tekstaritkin saapuvat vihdoin Tansaniaan asti, joten mieli on korkealla. Neljä viikkoa Tumainilla, kuusi afrikassa, aika rientää. Pitäis kysyy joulukuun eka viikko vapaaks, et pääsis hiukka reissuun ja hakee Darista viisumille jatkoa. Viisumikysymys on vaikea, eikä kukaan siihen osaa vastata. Mulla on vielä aikaa, mut ko mennään Dariin 6pvä Andresin kanssa, ni sen viisumi vanhentuu 7pvä. Tiukille menee, ettei siit tuu lainsuojatonta. heh...
Ei nyt kauheen syvällistä pohdiskeluu irtoo, mut en mä mikään suuri ajattelija ookkaan. Virrassa mennään ja väistellään suurimmat kivet. Laitoin kuvia. Henkan käyttis on hieman tönkkö, ko ne menee aakkosjärjestykseen. Helpotan hieman.
Mukavaa viikonloppua! Poa vipi! mzuka.
markku ja kultakello -> autenttine kasari
pikkupoika -> valkonaama on kumma juttu
kyttä -> kytät on poliiseja
standard studio -> intit, vomit, standard
Wurlitzer -> eräässä luokassa on aikast mehevät urut.
maanantai 19. marraskuuta 2007
Kulutusjuhlaa ja kansainvälistä tunnelmaa
Mukava oli viikonloppu, kiitos kysymästä. Perjantai chillailtiin. Rauhallista kokkailua rupatellessa ja olutta maistellessa. Lisakin palasi viikon reissulta jostain kylästä. Ugalin ja riisin jälkeen chips maiai kuulemma maistui. Perinteeksi on myös muodostunut, että naapurissa asusteleva Erasto tuli myös illalliselle. Paikallinen tapa: jos ruokaa on pöydässä, niin sitä tarjotaan kaikille. Andrew kertoi eilen, että tansanialaisilla on onkin tapana siunata ruokansa tyyliin: "Rakas Jumala, älä anna kenenkään tulla, ennen kun olen saanut vähäisen ruokani syötyä."
Lauantaina oli mentävä parturiin, sillä illalla olisi odotettavissa kansainvälistä tunnelmaa ja tärkeää valkoista Iringan kermaa. Parturia varten oli otettava taksi toiselle puolelle kaupunkia, sillä Iringasta ei kuulemma löydy montaa parturia ko suostuu ajelee mzungun hiuksia. Istuessani parturin jakkaralle, toista kertaa elämässäni, ohjeita ei paljoa annettu, vaan ruvettiin heti vetelemään keesiä koneella lyhkäseksi. Ei midistä, ajattelinkin, notta lyhkänen sen olla pitää. Lyhkänen tuli ja erittäin hyvä sekä tyylikäs. Tunteella ukkeli sen veti ja lopuksi nätti flikka vielä pesi reuhkan ja levitti hipiälleni tuoksuvaa lotsiuunia. Parta ja viikset lyhenivät ehkä hieman liikaa, vaikka sanoin notta, kidoko, hiukkasen vaan. Parta on jees, mut kalapuikoista en oo ihan varma.
Lauantain kansainvälinen iltama oli... öö ihan kiva. Pidin itseäni pienessä nälässä koko päivän, että pystyisi vetämään mahdollisimman paljon eri safkoja. Tapahtuma alkoi kuudelta, seitsemältä alkoivat lapset laulaa, puoli kahdeksalta lauloi valkoisten naisten gospel kuoro, kahdeksalta He-het ja masait tanssivat ja puoli ysi päästiin syömään. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Varras antilooppia, arabialaista, italialaista, intialaista, kreikkalaista, meksiko meininkiä ja tietty skandinavian herkkuja muun muassa. Muuten tilaisuus oli todella tylsä ja puuduttava, lähdimme Andresin ja Andrewn kanssa Emmy'sin kautta Ruaha International Night Clubiin jatkamaan iltaa. Andres väitti, että Ruahassa ne laittaa feromoneja ilmastointiin, että nuoriso menisi ihan pähkinöiksi. En epäile yhtään.
Sunnuntaina tein köyhät ritarit. Pyörähdettiin kaupungilla, mistä matkaan tarttui eri letkeet Dolce & Gabbana lenkkarit. Köyhät kyykkyyn ja merkkivaatteet kehiin. Hieman tulee metroseksuaali olo, ko tajuaa ostaneensa muutamassa kuukaudessa kolmet kengät ja autonrengassandaalit. Mut, Sunday is cheaper. Jos saa rapean aidot valkoista nahkaa olevat D&G kengät reippaalla kymmenellä eurolla, ni onhan ne pakko ostaa. Halpa ja kiva.
Uusia suunnitelmia Tumainin suhteen ja hieman matkaideointia tehty. Näistä enempi myöhempi. Vielä on kesää jäljellä.
Lauantaina oli mentävä parturiin, sillä illalla olisi odotettavissa kansainvälistä tunnelmaa ja tärkeää valkoista Iringan kermaa. Parturia varten oli otettava taksi toiselle puolelle kaupunkia, sillä Iringasta ei kuulemma löydy montaa parturia ko suostuu ajelee mzungun hiuksia. Istuessani parturin jakkaralle, toista kertaa elämässäni, ohjeita ei paljoa annettu, vaan ruvettiin heti vetelemään keesiä koneella lyhkäseksi. Ei midistä, ajattelinkin, notta lyhkänen sen olla pitää. Lyhkänen tuli ja erittäin hyvä sekä tyylikäs. Tunteella ukkeli sen veti ja lopuksi nätti flikka vielä pesi reuhkan ja levitti hipiälleni tuoksuvaa lotsiuunia. Parta ja viikset lyhenivät ehkä hieman liikaa, vaikka sanoin notta, kidoko, hiukkasen vaan. Parta on jees, mut kalapuikoista en oo ihan varma.
Lauantain kansainvälinen iltama oli... öö ihan kiva. Pidin itseäni pienessä nälässä koko päivän, että pystyisi vetämään mahdollisimman paljon eri safkoja. Tapahtuma alkoi kuudelta, seitsemältä alkoivat lapset laulaa, puoli kahdeksalta lauloi valkoisten naisten gospel kuoro, kahdeksalta He-het ja masait tanssivat ja puoli ysi päästiin syömään. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Varras antilooppia, arabialaista, italialaista, intialaista, kreikkalaista, meksiko meininkiä ja tietty skandinavian herkkuja muun muassa. Muuten tilaisuus oli todella tylsä ja puuduttava, lähdimme Andresin ja Andrewn kanssa Emmy'sin kautta Ruaha International Night Clubiin jatkamaan iltaa. Andres väitti, että Ruahassa ne laittaa feromoneja ilmastointiin, että nuoriso menisi ihan pähkinöiksi. En epäile yhtään.
Sunnuntaina tein köyhät ritarit. Pyörähdettiin kaupungilla, mistä matkaan tarttui eri letkeet Dolce & Gabbana lenkkarit. Köyhät kyykkyyn ja merkkivaatteet kehiin. Hieman tulee metroseksuaali olo, ko tajuaa ostaneensa muutamassa kuukaudessa kolmet kengät ja autonrengassandaalit. Mut, Sunday is cheaper. Jos saa rapean aidot valkoista nahkaa olevat D&G kengät reippaalla kymmenellä eurolla, ni onhan ne pakko ostaa. Halpa ja kiva.
Uusia suunnitelmia Tumainin suhteen ja hieman matkaideointia tehty. Näistä enempi myöhempi. Vielä on kesää jäljellä.
torstai 15. marraskuuta 2007
Perjantain kevennys
Englantia täällä puhutaan hyvin. Kirjoittaminen on siinä ja siinä. Vähänko allekirjoittaneella, näitä postauksia ei oikolueta, näitä suolletaan. Joka tapauksessa, seuraavassa parhaimpia paloja tekstiviesteistä. Jätän lähettäjät kertomatta, joten kirjesalaisuus säilyy:
- YES MR.MARKU, I'M GETTING PREPARED. AFTER SOME TIME I WILL BE IN TOWN. WHERE WILL YOU BE SO THAT I GET YOU THERE!
- Hi please can i have a key i want to take a microphone and amplifire we want to use in our celebration which involue all 2nd year journalism and teachers today.if possible were we can meet please inform me. have a nice time.
- Hi!how is morning.At what time ur plan to arrive at collage
- Hi Markku, is ok if i come to Tumaini if u wil there!
- Man the place is hot,if u can then come to ruaha!
- Dear Markku,hw r u? N where u spendin ur day? Do u have a card reader?
Lemppari: Yes dear I'll b there. Siis pojalta.
Eräs mukavimmasta kulttuurin yksityiskohdasta on miesten käsi kädessä kulkeminen. Nopeasti siihen tottuu. Kättelyt noudattavat tiettyä kaavaa ja hyvien veljien kanssa kättely vain venyy hieman pidemmäksi. Bro.
Nyt kaikki hehkuttavat lauantain hyväntekeväisyystapahtumaa. It's the event of the season! There's soo much Food! He-He Heimo esiintyy, lapset laulaa ja tanssii, masait kuulemma joraa kanssa, lopuksi isokenkäiset taputtelevat toisiaan olalle. Ei maar, on se ihan mukava päästä maistelemaan ruokia eri puolilta maailmaa. Kreikkalaisten pöytä on kuulemma suosituin.
Tapasin juuri muutaman "opettajan" kansainvälisestä koulusta. Siis perus brittivapaaehtoisia, joille vaan maksetaan hyvin. Rahakkaiden lapsia koulussa on kuulemma n. kuutisen kymmentä. Opettajia 8. Tasan ei ihan mee: Tumainilla voi luokan koko olla helposti 100. Luokat kampuksella ovat kuin palloilluhalleja, ilman akustiikan hajuakaan. Journalismin opiskelijoilla on ihan mukava News Room ja studio, mut suurin osa opetustiloista on aika kolkkoja.
Kohta alkaa sataa, huhujen mukaan 17pvä. On jo pari päivää hiukka ropissut. Mahtava tuoksu. Mzuga!
Sellasta, mukavaa viikonloppua ystävät.
***
Laitetaan vielä sellanen lisäys, et aamun praktikumissa oppilaiden kanssa kuunneltiin ekat pienryhmien tekemät radiolähetykset. Niistä tuli loppuin lopuks yllättävän hyviä. Sisällöstä en osaa paljoa sanoa, mutta haastattelut tehtiin kampuksen ulkopuolella, ne hienosti editoitiin ja n. 15min lähetys nauhoitettiin onnistuneesti. Toivottavasti saadaan minidiskeihi ladattavat patterit, et seuraavatki ryhmät pääsee ulos tekee juttujaan, eikä tarvi vaan studiossa höpötellä. Työrintamalla siis asiat sujuvat.
- YES MR.MARKU, I'M GETTING PREPARED. AFTER SOME TIME I WILL BE IN TOWN. WHERE WILL YOU BE SO THAT I GET YOU THERE!
- Hi please can i have a key i want to take a microphone and amplifire we want to use in our celebration which involue all 2nd year journalism and teachers today.if possible were we can meet please inform me. have a nice time.
- Hi!how is morning.At what time ur plan to arrive at collage
- Hi Markku, is ok if i come to Tumaini if u wil there!
- Man the place is hot,if u can then come to ruaha!
- Dear Markku,hw r u? N where u spendin ur day? Do u have a card reader?
Lemppari: Yes dear I'll b there. Siis pojalta.
Eräs mukavimmasta kulttuurin yksityiskohdasta on miesten käsi kädessä kulkeminen. Nopeasti siihen tottuu. Kättelyt noudattavat tiettyä kaavaa ja hyvien veljien kanssa kättely vain venyy hieman pidemmäksi. Bro.
Nyt kaikki hehkuttavat lauantain hyväntekeväisyystapahtumaa. It's the event of the season! There's soo much Food! He-He Heimo esiintyy, lapset laulaa ja tanssii, masait kuulemma joraa kanssa, lopuksi isokenkäiset taputtelevat toisiaan olalle. Ei maar, on se ihan mukava päästä maistelemaan ruokia eri puolilta maailmaa. Kreikkalaisten pöytä on kuulemma suosituin.
Tapasin juuri muutaman "opettajan" kansainvälisestä koulusta. Siis perus brittivapaaehtoisia, joille vaan maksetaan hyvin. Rahakkaiden lapsia koulussa on kuulemma n. kuutisen kymmentä. Opettajia 8. Tasan ei ihan mee: Tumainilla voi luokan koko olla helposti 100. Luokat kampuksella ovat kuin palloilluhalleja, ilman akustiikan hajuakaan. Journalismin opiskelijoilla on ihan mukava News Room ja studio, mut suurin osa opetustiloista on aika kolkkoja.
Kohta alkaa sataa, huhujen mukaan 17pvä. On jo pari päivää hiukka ropissut. Mahtava tuoksu. Mzuga!
Sellasta, mukavaa viikonloppua ystävät.
***
Laitetaan vielä sellanen lisäys, et aamun praktikumissa oppilaiden kanssa kuunneltiin ekat pienryhmien tekemät radiolähetykset. Niistä tuli loppuin lopuks yllättävän hyviä. Sisällöstä en osaa paljoa sanoa, mutta haastattelut tehtiin kampuksen ulkopuolella, ne hienosti editoitiin ja n. 15min lähetys nauhoitettiin onnistuneesti. Toivottavasti saadaan minidiskeihi ladattavat patterit, et seuraavatki ryhmät pääsee ulos tekee juttujaan, eikä tarvi vaan studiossa höpötellä. Työrintamalla siis asiat sujuvat.
Ei mitään asiaa, mut kirjoitan silti
Olen parhaimpani mukaan imeä kovolle paikallista musiikkia. Alkaa puuduttaa vähitellen. Jos jossain, ani harvassa mestassa, kuulee muuta ko Bongo Flavaa tai rootsimpaa Zilipendvaa, ni kyllä se korvan herättää. Jossain soi aina. Rytmi pysyy lähes samana, vaikka maisema muuttuu. Hitti-kulttuuri se täälläkin virtauksia muuttaa. Kovin nimi lienee tällä hetkellä Alikiba, josta lehtijuttu siis tässä.
Leijonan osa biiseistä kertoo rakkaudesta tai pyörivistä ghetto perseistä. Poliittista tai kantaa ottavaa musiikkia ei tietääkseni juurikaan tehdä. Korjatkaa viisaammat, en puhu kieltä. Tämä on vain oletukseni. Biisit tehdään yksinomaan perus Pro Tools meiningillä. Joskus onnistuen, useammin ei. Mielenkiintoista on myös, että ysärislovarit ovat kova juttu: Whitney, Bäkkärit... Ja ysäri euro-tekno: Aqua, Mr. President, Leila K.... Kovaa kamaa, sano.
Paikallisia biisejä on kertynyt helposti toista sataa, harva niistä erottuu meikäläisen korvaan millään lailla. Um-tsi-usm-tsi, um-tsi-um-tsi. Niin, aattelin lykätä jonku mixtapen jossain vaiheessa. Kuulette sitten...
Kun on päivän kuunnellut samaa biittiä, alkaa mieli tehdä jotain muuta.
Koneella, omassa kopissa, pyörinyt lähinnä Dubstep, Northern Soul ja Tabaksen mixit, Sigur Rós (vie mielen hyvin pohjoiseen), sekä tietty takapotku ska ja ragga.
Videonpätkiä oon napsinu, mut yhteyksien takii en oo upannu, mut seuraava kertoo paljon meiningistä.
Ok, Huomenna ois taas perjantai. Viikot vierähtää hullulla vauhdilla. Koko ajan tapahtuu, oikeastaan ei mitään. Suunnitelmia en ole vieläkään tehnyt, asiat vain tulevat eteeni. Paitsi, nyt olen miettinyt reissua Mbeyaan ja Lake Malawin rannalle. Paikalliset hieman pyörittelevät silmiään, ko oon suunnitelmasta kertonu, eli mesta voi olla hieman kyseenalainen... En tiä, vois kai sitä mennä. Tänään on reissuni tarkka puoliväli. Iringassa vielä kuutisen viikkoa, sit pohjoseen Moshiin ja sieltä Darin kautta Sansibarille. Paratiisissa reipas viikko, sit flygari kohti Helsinki-Vantaata ja kylmää pohjolaa.
Blogini tarkoitusperät epäilyttävät kirjoittajaa. Julkinen päiväkirja on kai sitten ihan normaalia toimintaa facebuukkien ja muiden sosiaalisten medioiden joukossa. Apinan tuntee kaikki, mut apina ei tunne ketään.
Launataina on kansainvälisen koulun joku tapahtuma. Ameriikan täti sitä on hehkuttanut, mut mulle vaan myytiin lipuke ja kutsuttiin mestoille. Paikalla siis lähinnä pöperöä ympäri maailmaa ja oppilaiden esityksiä. Jonkin sortin varainkeruu juttu se on.
Ostin sen fillarin. Täysjousitettu kiina-halpis. Mut on se vaa siistii tulla Gangilongalta alas täysillä. Hiekkatiet ovat optimaalisia mäenlaskuun. Edellispäivänä melkein kaaduin, tänään todennäköisesti kaadun. Se on vain ajan kysymys, kuin malariakin. Fillarointia varten ei oo suojia ja malariaa varten en oo yli kuukauteen syöny mitään. Tyhmiä riskejä, mut katotaan kortit silti.
Nih, Iringa kuittaa. Kirjoittelen sunnuntaina darrassa taas jotain. Poa.
Kuvia lisätty.
Leijonan osa biiseistä kertoo rakkaudesta tai pyörivistä ghetto perseistä. Poliittista tai kantaa ottavaa musiikkia ei tietääkseni juurikaan tehdä. Korjatkaa viisaammat, en puhu kieltä. Tämä on vain oletukseni. Biisit tehdään yksinomaan perus Pro Tools meiningillä. Joskus onnistuen, useammin ei. Mielenkiintoista on myös, että ysärislovarit ovat kova juttu: Whitney, Bäkkärit... Ja ysäri euro-tekno: Aqua, Mr. President, Leila K.... Kovaa kamaa, sano.
Paikallisia biisejä on kertynyt helposti toista sataa, harva niistä erottuu meikäläisen korvaan millään lailla. Um-tsi-usm-tsi, um-tsi-um-tsi. Niin, aattelin lykätä jonku mixtapen jossain vaiheessa. Kuulette sitten...
Kun on päivän kuunnellut samaa biittiä, alkaa mieli tehdä jotain muuta.
Koneella, omassa kopissa, pyörinyt lähinnä Dubstep, Northern Soul ja Tabaksen mixit, Sigur Rós (vie mielen hyvin pohjoiseen), sekä tietty takapotku ska ja ragga.
Videonpätkiä oon napsinu, mut yhteyksien takii en oo upannu, mut seuraava kertoo paljon meiningistä.
Ok, Huomenna ois taas perjantai. Viikot vierähtää hullulla vauhdilla. Koko ajan tapahtuu, oikeastaan ei mitään. Suunnitelmia en ole vieläkään tehnyt, asiat vain tulevat eteeni. Paitsi, nyt olen miettinyt reissua Mbeyaan ja Lake Malawin rannalle. Paikalliset hieman pyörittelevät silmiään, ko oon suunnitelmasta kertonu, eli mesta voi olla hieman kyseenalainen... En tiä, vois kai sitä mennä. Tänään on reissuni tarkka puoliväli. Iringassa vielä kuutisen viikkoa, sit pohjoseen Moshiin ja sieltä Darin kautta Sansibarille. Paratiisissa reipas viikko, sit flygari kohti Helsinki-Vantaata ja kylmää pohjolaa.
Blogini tarkoitusperät epäilyttävät kirjoittajaa. Julkinen päiväkirja on kai sitten ihan normaalia toimintaa facebuukkien ja muiden sosiaalisten medioiden joukossa. Apinan tuntee kaikki, mut apina ei tunne ketään.
Launataina on kansainvälisen koulun joku tapahtuma. Ameriikan täti sitä on hehkuttanut, mut mulle vaan myytiin lipuke ja kutsuttiin mestoille. Paikalla siis lähinnä pöperöä ympäri maailmaa ja oppilaiden esityksiä. Jonkin sortin varainkeruu juttu se on.
Ostin sen fillarin. Täysjousitettu kiina-halpis. Mut on se vaa siistii tulla Gangilongalta alas täysillä. Hiekkatiet ovat optimaalisia mäenlaskuun. Edellispäivänä melkein kaaduin, tänään todennäköisesti kaadun. Se on vain ajan kysymys, kuin malariakin. Fillarointia varten ei oo suojia ja malariaa varten en oo yli kuukauteen syöny mitään. Tyhmiä riskejä, mut katotaan kortit silti.
Nih, Iringa kuittaa. Kirjoittelen sunnuntaina darrassa taas jotain. Poa.
Kuvia lisätty.
sunnuntai 11. marraskuuta 2007
Missä huurteiset ajatukset sulavat
Sunnuntain raukeus blokkaa tehokkaasti viikonlopun sumussa takaraivoon iskeneet kirkkaat oivallukset ja pohdinnat. Olo on raukea ja jäykkä. Laazy sunday.
Eilen vuokrattiin fillarit ja sotkettiin parin kymmenen kilsan päähän Isimilan kivikautiseen ”kylään.” Ei siellä mitään kylää ollut, mutta massiivinen kokoelma kivikautisia työkaluja ja yksi esiin kaivettu asumus. Mesta oli kaikin puolin uskomaton ja hyvien kuvien ottaminen lähes mahdotonta. Koitin kuitenkin. Joitain napsuja löytyy galleriasta. Parin kuukauden fillaroimattomuuden jälkeen, tollanen viidenkympin lenkki tekee aika gutaa pakaroille...
Kameran kanssa meinas käydä vahinko. En tiedä mitä vakuutusyhtiö mahtaa sanoa munaonnettomuudesta... Perjantaina käytiin Andresin kanssa kaupungilla säätää fillareita ja hakee torilta hullu kasa pöperöä ym. sälää. Kämpille päästyä kassista valui limaisaa hyhmää ja pokkari oli kuorrutettu munalla. Ekan se ei toiminu ollenkaa, kuivuttuaan käynnistyi ja nyt sain jopa siirrettyä kuvat koneelle. Hyvä laite.
Niin, rakastuin fillariin jonka vuokrasin. Matalarunkoinen karvalakki maastopyörä. Takajarru brittiläisittäin(?) vasemmalla ja normaalia leveämpi satula. Täytyy viikolla mennä hieroo kauppoja mankelin vuokraamisesta loppuajaksi. Juuri saapuneet tanskalaiset tytöt ostivat fillarit. 6 viikkoa, 100 000tsh. Ei tuu kauppoi. Kyse ei ole rahasta vaan periaatteesta. Perjantaina torilla, joka kojussa tuntui olevan valkonaama hinnat. Joka paikassa yritetään nyhtää vähintään muutama satanen enemmän normaalista hinnasta. Isommissa ostoksissa vielä enemmän. International Bank Of Mzungus.
Eilen Ruaha Internationalissa omat oppilaat yrittivät nyhtää multa bisseä. Välillä jopa turhankin aggressiivisesti. Vaikka olen valkonaama, ei mulla oo rahaa. Paikalliset luulee, et naaman kalpeus kompensoi lompakon paksuutta. Välillä ottaa päähän. Sama juttu kun fillaroitiin kohti Isimilaa, niin jatkuvasti tien varren talojen pihoilta lapset huutavat mzungua. Lapet on ok, mut joskus esm. Tumainilla studioon tulee uus tyyppi ja oikeestaan huudahtaa, et mzungu! Pitää ottaa selvää, et miten kiswahiliksi sanotaan, ”kyllä, tiedän”, tai vastataan ”Oho, musta mies!”
Ei tän kertasessa postauksessa taida olla mitään pointtia. Eikä kai tarvitsekaan. Tämän blogin idea on jakaa ääreis subjektiivista tietoa reilun parikymppisen onnekkaan paskiaisen reissusta pieneen Tansanialaiseen kaupunkiin. Suosittelen tulee itse kattoo mestoi. Helposti tänne pääsee, mut ajan kanssa kannattaa olla liikenteessä. Ei muutamassa viikossa saa paljoa muuta kuin perus turistirysät koluttua. Tämä pulkannaru on etuoikeutetusti saanut mahdollisuuden tutustua normaaliin ikäisteni arkeen. Ihmissuhteisiin, työhön, opiskeluun, haaveisiin ja pelkoihin. Toivottavasti oikeudenmukaisuus voittaa ja näilläkin tyypeillä olisi tulevaisuudessa mahdollisuus nähdä muutakin kuin kaunis, vuorien ympäröimä kotikaupunkinsa.
Ei arki täällä kauhesti eroa. Vaihtoehtoja on vain vähemmän ja uhrauksia perheen sekä ystävien eteen tehdään epäröimättä. Tyypit on samanlaisia: bimboja kissoja, viileitä ja etäisiä kaunottaria, bodattuja jäkkäreitä, pilviveikko hippejä, hikareita ja jos minkälaisia mönkijöitä. Ihanko missä tahansa muuallakin.
Jenkkitäti kappale: Juotettiin sille eilen hieman Konyagia yllättävän lepposan illallisen jälkeen. Oli btw hyvä rafla. Oikeaa pihviä en vieläkään saanut, sellaista ollaan hetki etsitty. Niin, vähitellen aletaan tulla tädin kaa toimeen. Molemmin puoleinen vittuilu on aikamoista, mutta yhteinen sävel on löytynyt. Silti, ei yhtään haittaa, et se on ens viikon Arushassa tekee tutkimusta. Poa.
Tipuin eilen kadulla roska-/vesikuiluun, ko oltiin menossa raflaan. Selvinpäin kaiken lisäksi. Juuri saapuneet tanskalaiset flikat olivat ekaa kertaa messissä. Hävetti. Tai ei oikeestaan. Ensivaikutelmaa ei tehdä toiste. Ukemi kuiluun, kraka kaulassa ja uudet sklobot jalassa. Ketterästi ylös ja kuin tekisin sitä päivittäin. ”You look like Charlie Chaplin.” Asante. Tattis.
****
Maanantai koitti. Ei mulla oo oikeestaan mitään sanottavaa. Arki on arkea. Radio Helsinki soi, biitttejä diilataan studioon, haastattelut käydään läpi ja elämä maistuu mangolta. Iltapäivällä täytynee hakea fillari. Ei kai muuta. Terkkuja! Poa!
Eilen vuokrattiin fillarit ja sotkettiin parin kymmenen kilsan päähän Isimilan kivikautiseen ”kylään.” Ei siellä mitään kylää ollut, mutta massiivinen kokoelma kivikautisia työkaluja ja yksi esiin kaivettu asumus. Mesta oli kaikin puolin uskomaton ja hyvien kuvien ottaminen lähes mahdotonta. Koitin kuitenkin. Joitain napsuja löytyy galleriasta. Parin kuukauden fillaroimattomuuden jälkeen, tollanen viidenkympin lenkki tekee aika gutaa pakaroille...
Kameran kanssa meinas käydä vahinko. En tiedä mitä vakuutusyhtiö mahtaa sanoa munaonnettomuudesta... Perjantaina käytiin Andresin kanssa kaupungilla säätää fillareita ja hakee torilta hullu kasa pöperöä ym. sälää. Kämpille päästyä kassista valui limaisaa hyhmää ja pokkari oli kuorrutettu munalla. Ekan se ei toiminu ollenkaa, kuivuttuaan käynnistyi ja nyt sain jopa siirrettyä kuvat koneelle. Hyvä laite.
Niin, rakastuin fillariin jonka vuokrasin. Matalarunkoinen karvalakki maastopyörä. Takajarru brittiläisittäin(?) vasemmalla ja normaalia leveämpi satula. Täytyy viikolla mennä hieroo kauppoja mankelin vuokraamisesta loppuajaksi. Juuri saapuneet tanskalaiset tytöt ostivat fillarit. 6 viikkoa, 100 000tsh. Ei tuu kauppoi. Kyse ei ole rahasta vaan periaatteesta. Perjantaina torilla, joka kojussa tuntui olevan valkonaama hinnat. Joka paikassa yritetään nyhtää vähintään muutama satanen enemmän normaalista hinnasta. Isommissa ostoksissa vielä enemmän. International Bank Of Mzungus.
Eilen Ruaha Internationalissa omat oppilaat yrittivät nyhtää multa bisseä. Välillä jopa turhankin aggressiivisesti. Vaikka olen valkonaama, ei mulla oo rahaa. Paikalliset luulee, et naaman kalpeus kompensoi lompakon paksuutta. Välillä ottaa päähän. Sama juttu kun fillaroitiin kohti Isimilaa, niin jatkuvasti tien varren talojen pihoilta lapset huutavat mzungua. Lapet on ok, mut joskus esm. Tumainilla studioon tulee uus tyyppi ja oikeestaan huudahtaa, et mzungu! Pitää ottaa selvää, et miten kiswahiliksi sanotaan, ”kyllä, tiedän”, tai vastataan ”Oho, musta mies!”
Ei tän kertasessa postauksessa taida olla mitään pointtia. Eikä kai tarvitsekaan. Tämän blogin idea on jakaa ääreis subjektiivista tietoa reilun parikymppisen onnekkaan paskiaisen reissusta pieneen Tansanialaiseen kaupunkiin. Suosittelen tulee itse kattoo mestoi. Helposti tänne pääsee, mut ajan kanssa kannattaa olla liikenteessä. Ei muutamassa viikossa saa paljoa muuta kuin perus turistirysät koluttua. Tämä pulkannaru on etuoikeutetusti saanut mahdollisuuden tutustua normaaliin ikäisteni arkeen. Ihmissuhteisiin, työhön, opiskeluun, haaveisiin ja pelkoihin. Toivottavasti oikeudenmukaisuus voittaa ja näilläkin tyypeillä olisi tulevaisuudessa mahdollisuus nähdä muutakin kuin kaunis, vuorien ympäröimä kotikaupunkinsa.
Ei arki täällä kauhesti eroa. Vaihtoehtoja on vain vähemmän ja uhrauksia perheen sekä ystävien eteen tehdään epäröimättä. Tyypit on samanlaisia: bimboja kissoja, viileitä ja etäisiä kaunottaria, bodattuja jäkkäreitä, pilviveikko hippejä, hikareita ja jos minkälaisia mönkijöitä. Ihanko missä tahansa muuallakin.
Jenkkitäti kappale: Juotettiin sille eilen hieman Konyagia yllättävän lepposan illallisen jälkeen. Oli btw hyvä rafla. Oikeaa pihviä en vieläkään saanut, sellaista ollaan hetki etsitty. Niin, vähitellen aletaan tulla tädin kaa toimeen. Molemmin puoleinen vittuilu on aikamoista, mutta yhteinen sävel on löytynyt. Silti, ei yhtään haittaa, et se on ens viikon Arushassa tekee tutkimusta. Poa.
Tipuin eilen kadulla roska-/vesikuiluun, ko oltiin menossa raflaan. Selvinpäin kaiken lisäksi. Juuri saapuneet tanskalaiset flikat olivat ekaa kertaa messissä. Hävetti. Tai ei oikeestaan. Ensivaikutelmaa ei tehdä toiste. Ukemi kuiluun, kraka kaulassa ja uudet sklobot jalassa. Ketterästi ylös ja kuin tekisin sitä päivittäin. ”You look like Charlie Chaplin.” Asante. Tattis.
****
Maanantai koitti. Ei mulla oo oikeestaan mitään sanottavaa. Arki on arkea. Radio Helsinki soi, biitttejä diilataan studioon, haastattelut käydään läpi ja elämä maistuu mangolta. Iltapäivällä täytynee hakea fillari. Ei kai muuta. Terkkuja! Poa!
torstai 8. marraskuuta 2007
Pole, sana.
"Kotipaikkani Turku on mulle. Siellä polkuni kulkea mä saan. Tämän lauluni laulan vain sulle, Turun kaupunki, Auran maan."
Leppoisaa viikonloppua ystävät, toverit. Sontikka kainaloon ja villasukat jalkaan. Allekirjoittanut luultavasti tekee fillarireissun huomenna kivikautiseen mestaan. Eilen löysin vuorelta mukavan paikan. Terkkuja ja hyvää Liekin keikkaa... Vähänkö harmittaa... vähän... :)
keskiviikko 7. marraskuuta 2007
Perus jorinaa
Tämänkin postauksen aloitan perinteitä kunnioittaen, kirjoittamalla huomiota kiinnittämättä journalistista etiikkaa kohtaan, sekä täysin kunnioittamatta ihmisten yksityisyyttä, pätkän ameriikan serkusta (Sherry on kahden sukupolven päässä hurrista) Ei maar. Ei taas. Tädistä riittäisi kerrottavaa, mutta sanottakoon vain, että gekko EI ole vaarallinen elukka. Hyödyllinen jopa, pitää hämähäkit poissa.
Täällä on paljon liskoja. Eri värisiä, kokoisia ja näköisiä. Letkeimpiä ovat oranssipäiset ja turkoosikroppaset vipeltäjät, jotka keskipäivän polttavassa auringossa ovat nostaneet ruumiin lämpönsä lähes nestemmäiseksi. Juoksevat helposti pihan vahtikoiria karkuun. Helposti.
Päivät seuraavat toisiaan ja arjen rutiinit ovat muovautuneet erittäin mukaviksi. Sopivaa vaihtelua tuo, edelleen hieman tökkien pyörivä, radiokurssi. Mut koko ajan täytyy muistaa, et meikäläine opettaa opiskelijoille paljon juttuja, mistä niillä ei aikasiemmin oo ollu hajuakaan. Alussa hieman ihmettelin, että mitäs mä sitten täällä teen kun minidiskin käyttö ja perus haastattelun tekeminen on opetettu. Ekat ryhmät tekevät parhaillaan taustajuttuja perhantaina (tod.näk.) nauhoitettavaa ”live”-lähetystä varten. Viikko siinä näköjään menee helposti, että kuuden hengen ryhmä saa aikaan kaksi (näkis vaan) haastattelua ja muuta materiaalia 20min ohjelmaa varten. Oikeesti, siis sellasta oikeeta materiaalia. Ei pelkästään parasta rokkia ja kellon aikaa, vaan journalistista sisältöä radioon. Tänään kävi ilmi, et toinen ryhmistä oli tehnyt juuri niin kuin kielsin, haastatellut jotain Tumainin opiskelijaa kampuksella. Pastori Mafuru taasen (eräs oppilas, hänestäkin ehkä joskus enemmän) tuli kaupungilla vastaan minidiski kainalossa, ylpeänä menossa haastattelemaan jotain isoa bisnes pamppua.
Opiskelijoita on moneen junaan. Monia kiinnostaa, suurinta osaa ei. Monien kanssa en oo kunnolla edes jutellu, mut toisaalta taasen oon jeesannu avaa kaksi blogia ja puolen tusinaa gmailia.
Kuva-arvoituskin selvisi. Tutkimusten mukaan bensa maistuu paremmalta, kun sen juo Shellin kanisterista. Mäkkäreitä ei btw Tansaniassa ole laisinkaan. Brändejä ja merkkejä muuten kyllä tunnetaan. Esim. Ostin radion (Rising) 13 000tsh, tismalleen samanlainen, mut kyljessä luki Sony: 80 000tsh. Toisaalta ajattelin ostaa Armanin housut, täältä niitä saa halvalla. Tai halvemmalla, ko Tallinnast. :P
Niin, Liekki ois sit perjantain Klubil. Meille tulee saksalaisten invaasio. Evakkoon joutuu valloittajien tieltä, piru. Täytyy siis keksiä jotain mukavaa vknlopuksi. Puhetta oli fillarivuokrasta ja tripistä läheiseen kivikautiseen mestaan. Fillaria on muutenki ikävä. Tääl ois mahtava vetää rinteitä alas, mut tän hetkinen mzungu-hinta on perus maastopyörästä 140.000tsh (n. 80€). Ei tuu kauppoi.
Ai niin, viime vknloppuna muodostin ensimmäisen kokonaisen lauseeni kiswahiliksi: Mbili tusker baridi, kopo, asante. Suom. Kaksi kylmää tusker oluttölkkiä, kiitos. Sanasto on siis hallussa.
Badai.
****
Johan pomppas, ko avasin netin. Pitäiskö ottaa kantaa Jokelan tapahtumiin... No, sen verti, et tällaset tyypit pitäis napata ennakkoon. Näit kakoi tuntuu olevan vähän joka paikassa. Vink vink, diakin psykologi...
Täällä on paljon liskoja. Eri värisiä, kokoisia ja näköisiä. Letkeimpiä ovat oranssipäiset ja turkoosikroppaset vipeltäjät, jotka keskipäivän polttavassa auringossa ovat nostaneet ruumiin lämpönsä lähes nestemmäiseksi. Juoksevat helposti pihan vahtikoiria karkuun. Helposti.
Päivät seuraavat toisiaan ja arjen rutiinit ovat muovautuneet erittäin mukaviksi. Sopivaa vaihtelua tuo, edelleen hieman tökkien pyörivä, radiokurssi. Mut koko ajan täytyy muistaa, et meikäläine opettaa opiskelijoille paljon juttuja, mistä niillä ei aikasiemmin oo ollu hajuakaan. Alussa hieman ihmettelin, että mitäs mä sitten täällä teen kun minidiskin käyttö ja perus haastattelun tekeminen on opetettu. Ekat ryhmät tekevät parhaillaan taustajuttuja perhantaina (tod.näk.) nauhoitettavaa ”live”-lähetystä varten. Viikko siinä näköjään menee helposti, että kuuden hengen ryhmä saa aikaan kaksi (näkis vaan) haastattelua ja muuta materiaalia 20min ohjelmaa varten. Oikeesti, siis sellasta oikeeta materiaalia. Ei pelkästään parasta rokkia ja kellon aikaa, vaan journalistista sisältöä radioon. Tänään kävi ilmi, et toinen ryhmistä oli tehnyt juuri niin kuin kielsin, haastatellut jotain Tumainin opiskelijaa kampuksella. Pastori Mafuru taasen (eräs oppilas, hänestäkin ehkä joskus enemmän) tuli kaupungilla vastaan minidiski kainalossa, ylpeänä menossa haastattelemaan jotain isoa bisnes pamppua.
Opiskelijoita on moneen junaan. Monia kiinnostaa, suurinta osaa ei. Monien kanssa en oo kunnolla edes jutellu, mut toisaalta taasen oon jeesannu avaa kaksi blogia ja puolen tusinaa gmailia.
Kuva-arvoituskin selvisi. Tutkimusten mukaan bensa maistuu paremmalta, kun sen juo Shellin kanisterista. Mäkkäreitä ei btw Tansaniassa ole laisinkaan. Brändejä ja merkkejä muuten kyllä tunnetaan. Esim. Ostin radion (Rising) 13 000tsh, tismalleen samanlainen, mut kyljessä luki Sony: 80 000tsh. Toisaalta ajattelin ostaa Armanin housut, täältä niitä saa halvalla. Tai halvemmalla, ko Tallinnast. :P
Niin, Liekki ois sit perjantain Klubil. Meille tulee saksalaisten invaasio. Evakkoon joutuu valloittajien tieltä, piru. Täytyy siis keksiä jotain mukavaa vknlopuksi. Puhetta oli fillarivuokrasta ja tripistä läheiseen kivikautiseen mestaan. Fillaria on muutenki ikävä. Tääl ois mahtava vetää rinteitä alas, mut tän hetkinen mzungu-hinta on perus maastopyörästä 140.000tsh (n. 80€). Ei tuu kauppoi.
Ai niin, viime vknloppuna muodostin ensimmäisen kokonaisen lauseeni kiswahiliksi: Mbili tusker baridi, kopo, asante. Suom. Kaksi kylmää tusker oluttölkkiä, kiitos. Sanasto on siis hallussa.
Badai.
****
Johan pomppas, ko avasin netin. Pitäiskö ottaa kantaa Jokelan tapahtumiin... No, sen verti, et tällaset tyypit pitäis napata ennakkoon. Näit kakoi tuntuu olevan vähän joka paikassa. Vink vink, diakin psykologi...
maanantai 5. marraskuuta 2007
Se ois taas maanantai
OpenOffice tökkii ja viikonlopun aikana kirjoittamani horinat eivät millään suostu palautumaan läppärin syövereistä. Linukka ei oikeen tykkää, ko en edelleenkään pysty latailee päivityksiä ohjelmille... Toivottavsti saan sen palautettuu.
Tämä postaus on siis oikeastaan vain syysterveiset, sillä iGoogle osaa aurinkoiseen Iringaan kertoa, että Turussa on nihkeähkö keli.
Viikonloppu meni perinteisissä merkeissä. Perjantai oli tylsähkö, saksalaisten invaasio on aina ikävä yllätys. Squeezerin "live"veto oli luokaton. Kerron näistä tulevaisuudessa enempi. Mut lauantain oli meno kohdillaan. Andrewn kanssa Iringan yössä. Ruaha Internationalissa paikalliset jannut pistivät pahaa silmää, kun jauhonaama tanssitti paikan kauneinta tyttöä. Muzunguja ei ole ollu juuri yhtään ja tunnelma katossa.
Kuvia postattu. Muun muassa Geroge, posing with Zongi ja interaktiivinen kuvatehtävä:
Etsi kuvasta virhe. Jäävään Peikin ulos kisasta, oikein vastanneelle pussillinen Konyagia. :P
Myöhemmin lisää, leppoisaa viikkoa siskot ja veljet!
Tämä postaus on siis oikeastaan vain syysterveiset, sillä iGoogle osaa aurinkoiseen Iringaan kertoa, että Turussa on nihkeähkö keli.
Viikonloppu meni perinteisissä merkeissä. Perjantai oli tylsähkö, saksalaisten invaasio on aina ikävä yllätys. Squeezerin "live"veto oli luokaton. Kerron näistä tulevaisuudessa enempi. Mut lauantain oli meno kohdillaan. Andrewn kanssa Iringan yössä. Ruaha Internationalissa paikalliset jannut pistivät pahaa silmää, kun jauhonaama tanssitti paikan kauneinta tyttöä. Muzunguja ei ole ollu juuri yhtään ja tunnelma katossa.
Kuvia postattu. Muun muassa Geroge, posing with Zongi ja interaktiivinen kuvatehtävä:
Etsi kuvasta virhe. Jäävään Peikin ulos kisasta, oikein vastanneelle pussillinen Konyagia. :P
Myöhemmin lisää, leppoisaa viikkoa siskot ja veljet!
perjantai 2. marraskuuta 2007
Jenkkitäti kiristää hermoa
En mä oikein tiedä mikä naapurin tädissä ottaa päähän, mut joku seikka sen olemuksessa pistää takahampaat kirskumaan. Sherry opettaa siis kasvatustieteitä Tumainilla. Vuoden pesti. Neljä lasta, enne oli viisi, mutta yksi on kuollut. Käy avioeroaan läpi ex-miehensä kanssa, asianajajat ja kaikki, amerikkalaiseen tapaan. Poikansa tyttöystävän isä on New Yorkilainen asianajaja, jonka bändikaveri on ottanut Martha Stewartin ekan kirjan kuvat. Mistä mä tiedän tän kaiken? Täti on mulle kertonut. Sen puhe on taukoamatonta, suunvuoroa ei saa ja keskeytetyksi tulee aika ajoin. Jatkuvasti se on järjestelemässä tapahtumia viikon ajaksi. Aikataulu pitää ja huomisen illallisen sisältö päätetään hývissä ajoin jo eilen. ”Thaats soo funnyyy...”
Koko tää BB-meininki on aika uskomaton. Mitään ei voida sano suoraan ja hullua bondaamista. Joo, en aio päästää tätiä ihon alle jatkamaan kärvistämistään, mut ei sille jostain syystä voi sanoa suoraankaan. Vielä.
Se ois sit taas perrrrjantai. Muorin mailin mukaan, jouluun on 8 viikkoa - laskin aivan itse eilen. Joko siellä kulkuset raikaa ja Stokan ikkunassa tontut hinkkaavat viuluaan? Niin se rientää.
Toisaalta tää BB-meininki on ihan jees. Itsestään löytää, klisehän se on mut, uusia puolia. Ei meikäläinen oo ikin ollut näin kauaa irti tutuista piireistä. Tytöstä, kavereista, keikoista, perheestä taikka Dynamosta. Seurana oma nuppi, läppäri täynnä musaa, hienot kokoelmat b-luokan leffoja ja jatkuvasti eteen tulevia uusia tilanteita. Residessinä ei tosin ole Espooseen raiskattu 2000-luvun ruummiillistuma, vaan pieni koppi Uljaan Uuden Maailman alakerrassa, missä kiehuu tulevaisuuden uhkat sekä mahdollisuudet.
Julius sitä ehdotti, mistä Peikin kanssa oli jo puhetta. Journalismin opiskelijoiden viikottain julkaisema Tumaini Weekly (sekä kuukaisittain T-Hill) ilmestyi viime keväänä muutamaan otteesen nettiversionakin. Julius kysäisi, notta tiedänkö jotain verkkojulkaisuista ja perus html-hommista. Vuosi sitten vielä Pärrrren kanssa munaa sellaiseen haettiin, mut ohjelmisto Tutkan päivittämiseen oli ehkä turhankin yksinkertaistettu. Joka tapauksessa, sain muutaman liuskan weppisaitteja vanhan opettajan kansiosta ja niistä koodit poimimalla, koitan parhaani mukaan säätää lehden taas verkkoon. Ajan myötä myös radioklipit olisivat sieltä imutettavissa. Tuurilla naapurissa asuu myös leppoisa epsanialainen nörtti, joka lupas jeesata alkuun.
Eile oli paska fiilis, tänää o hyvä. Illal ei voi hävitä, jos o taju pois. Poa!
JK: Jeesasin Lukeloa tekee blogia. Löytyy tästä. Mies keskellä.
Koko tää BB-meininki on aika uskomaton. Mitään ei voida sano suoraan ja hullua bondaamista. Joo, en aio päästää tätiä ihon alle jatkamaan kärvistämistään, mut ei sille jostain syystä voi sanoa suoraankaan. Vielä.
Se ois sit taas perrrrjantai. Muorin mailin mukaan, jouluun on 8 viikkoa - laskin aivan itse eilen. Joko siellä kulkuset raikaa ja Stokan ikkunassa tontut hinkkaavat viuluaan? Niin se rientää.
Toisaalta tää BB-meininki on ihan jees. Itsestään löytää, klisehän se on mut, uusia puolia. Ei meikäläinen oo ikin ollut näin kauaa irti tutuista piireistä. Tytöstä, kavereista, keikoista, perheestä taikka Dynamosta. Seurana oma nuppi, läppäri täynnä musaa, hienot kokoelmat b-luokan leffoja ja jatkuvasti eteen tulevia uusia tilanteita. Residessinä ei tosin ole Espooseen raiskattu 2000-luvun ruummiillistuma, vaan pieni koppi Uljaan Uuden Maailman alakerrassa, missä kiehuu tulevaisuuden uhkat sekä mahdollisuudet.
Julius sitä ehdotti, mistä Peikin kanssa oli jo puhetta. Journalismin opiskelijoiden viikottain julkaisema Tumaini Weekly (sekä kuukaisittain T-Hill) ilmestyi viime keväänä muutamaan otteesen nettiversionakin. Julius kysäisi, notta tiedänkö jotain verkkojulkaisuista ja perus html-hommista. Vuosi sitten vielä Pärrrren kanssa munaa sellaiseen haettiin, mut ohjelmisto Tutkan päivittämiseen oli ehkä turhankin yksinkertaistettu. Joka tapauksessa, sain muutaman liuskan weppisaitteja vanhan opettajan kansiosta ja niistä koodit poimimalla, koitan parhaani mukaan säätää lehden taas verkkoon. Ajan myötä myös radioklipit olisivat sieltä imutettavissa. Tuurilla naapurissa asuu myös leppoisa epsanialainen nörtti, joka lupas jeesata alkuun.
Eile oli paska fiilis, tänää o hyvä. Illal ei voi hävitä, jos o taju pois. Poa!
JK: Jeesasin Lukeloa tekee blogia. Löytyy tästä. Mies keskellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)