Nih, tunnelmat ovat jostain syystä aika alhaalla. Kuosi on pari päivää ollut huono ja sehän muuttaa aika kevyen mielentilan raskaaksi. Aamulla kävin malariatestissäkin, mutta onneks ei ollu. Tai onneks ja onneks, sit olis ainaki tietäny et mikä kroppaa riivaa. Raajat särkee ja reijällä kökkiminen vie päivästä enemmän ja enemmän aikaa. Lapal terkkui, ei kaikki veskit oo vaa reikiä, kyl tääl pönttöjäki o. :)
Toi noi, viikonloppu meni riekkuessa. Kirjoittelin jotain, copy pastaan valitut palat:
Life is natural at standard disko.
(la)
Mambo fresh. Ei ollukkaan missikisoi. Crap. Eilen tuntui Iringassa olevan muutenki kaikenlaista ohjelmaa, ainakin mainosten mukaan, mut loppuinlopuksi reitti kulki perinteitä kunnioittaen Shootersista Ruaha internationaliin. Lepposassa seurassa: Allan, George ja Andrew.
-Allan: reipas parikymppinen, aluperin Ruandasta oleva jannu. Skarppi, ko harppi. Reissannu pohjoisesta, Keniasta, Tansaniaan. Iringassa työskenteli jossain paperikaupassa huoneensa eteen. Kysyi randomina eräältä suomalaiselta rouvalta (Riitalta, hänestäkin joskus ehkä lisää..), notta jeesaatko elämässä? Riittahan jeesas ja nyt Allanin koulunkäyntiä sponsoroi joku oululainen ukkokerho. Allan suunnittelee aloittavansa Tumainilla journalismin opinnot ens vuonna.
-George: Omituisesti Woody Allenia muistuttava levykauppias. 27 ja juuri aloittanut Tumainilla lakiopinnot. Skarppi ko mikä, täynnä ajatuksia ja uskomaton luottamus tulevaisuuteen. Georgen faija kuoli muutamia vuosia sitten ja siitä lähtien George on kerännyt massia yliopistoa varten ja elättänyt perheensä. Vapaa-ajalla soittaa dj-keikkoja omalla soundsysteemillä. Tuntee varmasti jokaisen Iringasta.
-Andrew: Peik tutustutti meikäläisen tähän ”a.k.a husband of every woman in the world, exept your mother:iin” Nii.. heh, a.k.a on kova juttu täällä. Jokaisella on pseudonyymi ja Andrew kutsuu itseään tuoksi. Joka tapauksessa: Andrew paiskii hommia erään hotellin alakerrassa sijaitsevassa nettikahvilassa. Vapaa-ajallaan muusikko. Sain muutamia sen biisejä, eikä ne ollu kauheen hyvii... Mut mukava jannu, opiskelee kovasti nyt espanjaa ja sillä on kauhiat panojutut!
Näitten jamppojen kanssa on siis tullu pyörittyä. Eilen Ruahassa Geroge esitteli jonkun rastafarin, kuulemma kuuluisa raga-bongoflava artisti. Paiskasin kättä ja totesin päässäni, et joo joo. Mitä muka joku isokin starba tekis Iringassa. Mieli muuttui, ko heitettiin rapalaa ja pöydässä kävi kissoja ja kolleja hakee tält jannult nimmareita ja taputtelee selkään. Tänään ois kai tarkotus mennä Georgen tykön turisee ja tekee jotai pöperöö.. paas kattoo.
Arki koitti. Yhteydet Tumainilla tökkii pahasti. Verkkokursseja pitäis duunailla Diakkiin, mut sisäisille sivuille pääseminen ei onnistu, Juttuja pitäis lähetellä, mut gmaili ilmottaa kymmenen minuutin ruksuttamisen jälkeen, et voivoi, viestisi meni reisille. Lauantain kävin kaupungil koittaa nettikahvilast, mut pränikkä ulkonen muisti ei oikeen sovellu paikallisiin myllyihin. Windowsilla tuntuu olevan ongelmia pohtiessaan, et mikäs tää tällanen usb 2.0 on. Piru, kyl sen pitäis toimii, vaik nopeus on eri. Langatonta ei oo missään kahvilassa, et vois ottaa oman läppärin. Noh, koitan setviä tässä. Luulis ny saavan informaation kulkemaan...
Ei kai täs kummempii. Arki on lepposaa. Aamulla kuidut weetabikseista ja tuhdit sumpit kasin maissa. Reippailu päätielle, josta dalladalla. (muut Diran Tumainilaiset menee aamulla pirssillä á 2000tsh, meikäläinen ottaa dösän 250tsh) Oon jo hienosti oppinu ottaa Kilolon dösän, joka menee Tumainille päin, mut sit pitää kävellä hiuka. Yliopistolla hääräilen aika sivarina: istuskelen studiossa ja annan opiskelijoiden puuhailla laitteiden kanssa. Jeesaan, jos niil on kysyttävää. Iltapäiväst on yks luento. Ei niit enää pitäny olla, mut Juliuksella on joku palaveri, ni lupasin hoitaa. Melkeen ollaan jo alotettu pienryhmissä, mut porukan organisointi tuntuu menevän afrikalaiseen tyyliin: verkkaisesti.
CIMO:kin rupes kuulemma kyselee kursseista. Aloitin antropologian (turismin?) puolella ”People & Culture in Africa”-kurssin. Pari kertaa luennolle osallistuneena, voin vain sanoa, että mielenkiintoiselta tuntuu. Ei pelkästään opetus, vaan opiskelukulttuuri täällä.
Viikonloppu meni riekkuessa. Lauantai hengailtiin tän raga-artistin, a.k.a Squeeserin kanssa. Kutsu tuli Dariin kattoo niitte studioo. Puheissa on Georgen kanssa säätää bileet parin viikon päästä. Lepposaa menoa. Lauantain rupes Ruaha internationalissa mzungujen määrä tökkii. Olin kyllä aika jurrisakin. :) Näin saksalaisen vapaaehtoisflikan istuvan yksin ja ajattelin herrasmiehenä mennä esitelemmään itseni ja turisemaan. Vastauksesi sain, että: It seems, that I don't understand anything what you are saying...” Oli siis aika lähteä himaan. Konyagi, petollinen keitto.
_____________________________
Siinä parhaat palat, säännöllisen epäsäännöllisessä järjestyksessä.
Joo, eiköhän ole pare, et lähen kämpille lepään. Viime yön kuumehoureiset unet eivät paljoa lepoa suoneet. Laitoin uusii kuvii ja Ostin TODELLA käheet kengät.
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
perjantai 26. lokakuuta 2007
Ken on heistä kaikkein kaunein...
Tänäpän mennään Iringan yliopistojen välistä kauneuskilpailua seuraamaan. Go Tumaini!!!
Tummia kaunottaria yliopistolla toki on, mutta ei mitään verrattuna siihen syöjättäreen, joka mua kotona odottaa. Jotenki nää savannien prinsessat on pelotavia. Ei sellasia pieniä ja söpöjä... :P
Njoo. Viikko menny aika rutiineissa. Alkuviikosta hoidin viimiset radioluennot ja ensi viikon alusta ruvetaan sit tekee pienryhmissä lähetyksiä. Itse aloitin mielenkiintoisen kurssin antropologian puolella: African people&culture. Toi kurssi on turismin opiskelijoille, mut sitä vetävä proffa on Juliuksen toimistokämppis ja toivotti tervetulleeksi kurssille. Aika mielenkiintoiselta on ainakin tähän asti tuntunu.
Aamulla oli jotenki hiukka tylsä fiilis. Edellisenä iltana naapurin jenkkitäti Sherry oli jonkun ihmissuhdeongelman syövereissä ja naamansa norsun vitulla. Muutenki se täti ottaa hiukka hermoon ja sit ko se jakaa turhanpäiväisiä asioitaan illallispöydässä, ni en vaa jaksa kunnella. Aamulla jatku sama meno, hilpaisin nopeesti tienvarteen oottaa dalladallaa. Tienvarressa joku janppa pysähty kevarillaan ja kysyi, et ootkos menossa yliopistolle ja tarviitko kyydin. Motoristi oli Tumanissa opiskelees lakia ja kuulemma meikäläisen naapuri. Siinä sitten ampaistiin kakspäällä, ilman kypäriä tietty, Iringan päätietä kampukselle. Päivä saikin mukavan startin. Hengailin praktikumin, mut Julius on kipeenä, ni ensviikon suunnitelmat jäävät ensi viikoon. Hakuna tatizo.
Tästä sitten kaupunkiin ja treffaan Allan ja Andrew. Syksyistä viikonloppua ja tattikset palautteesta. Koitan horista vknlopun aikana jotain. Poa, fresh!
Tummia kaunottaria yliopistolla toki on, mutta ei mitään verrattuna siihen syöjättäreen, joka mua kotona odottaa. Jotenki nää savannien prinsessat on pelotavia. Ei sellasia pieniä ja söpöjä... :P
Njoo. Viikko menny aika rutiineissa. Alkuviikosta hoidin viimiset radioluennot ja ensi viikon alusta ruvetaan sit tekee pienryhmissä lähetyksiä. Itse aloitin mielenkiintoisen kurssin antropologian puolella: African people&culture. Toi kurssi on turismin opiskelijoille, mut sitä vetävä proffa on Juliuksen toimistokämppis ja toivotti tervetulleeksi kurssille. Aika mielenkiintoiselta on ainakin tähän asti tuntunu.
Aamulla oli jotenki hiukka tylsä fiilis. Edellisenä iltana naapurin jenkkitäti Sherry oli jonkun ihmissuhdeongelman syövereissä ja naamansa norsun vitulla. Muutenki se täti ottaa hiukka hermoon ja sit ko se jakaa turhanpäiväisiä asioitaan illallispöydässä, ni en vaa jaksa kunnella. Aamulla jatku sama meno, hilpaisin nopeesti tienvarteen oottaa dalladallaa. Tienvarressa joku janppa pysähty kevarillaan ja kysyi, et ootkos menossa yliopistolle ja tarviitko kyydin. Motoristi oli Tumanissa opiskelees lakia ja kuulemma meikäläisen naapuri. Siinä sitten ampaistiin kakspäällä, ilman kypäriä tietty, Iringan päätietä kampukselle. Päivä saikin mukavan startin. Hengailin praktikumin, mut Julius on kipeenä, ni ensviikon suunnitelmat jäävät ensi viikoon. Hakuna tatizo.
Tästä sitten kaupunkiin ja treffaan Allan ja Andrew. Syksyistä viikonloppua ja tattikset palautteesta. Koitan horista vknlopun aikana jotain. Poa, fresh!
keskiviikko 24. lokakuuta 2007
Muutama poiminta lehdistöstä
"people who can't write interviewing people who can't talk for people who can't read"
Näin täällä googlataan.
Kuvapalvelimen päivitys on kuulemma työn alla. En tänne jaksa ruksuttaa enempää kuvia, mut sen voin sanoa, että on mukava tarkistaa lehdestä Suomen Markan kurssi.
Korjaus edelliseen postaukseen: Mr. Peik tarkoitti että: "..välillä voi illat mennä pitkälti röökin poltteluksi hotellihuoneessa"
Olutta juodaan vain janoon ja juhlan kunniaksi. :)
POA!
****kuvat toimii. linkki oikealla ->
**** sataa ekan kerran, käsittääkseni hieman alle kuukauden etuajassa...
maanantai 22. lokakuuta 2007
Horinaa muutaman päivän ajalta
Perjantaina 19.10
Uutta Ubuntu-päivitystä hehkutellaan useassa paikassa. Meikäläinen on joutunut pakettien hallinnan kanssa painimaan alusta asti yliopistolla. Aluksi oli hieman ongelmia saada läppäriin vaadittavat asetukset ja passut, et pääsen kampukselta nettiin. Sit ajattelin iltojen ratoksi hakea koneelle shakin ym. muita pelejä. Synaptic pykii, mirroreita ei löydy, http pyyntöä lähetetään... ja lähetetään, mutta ei kontaktia. Siitä alkaa hullu kierre erilaisten outojen bugien maailmaan. Ubuntu-fi:n keskustelpalstalta on hyvät jeesit tullutkin, mut omissa säädöissä taitaa olla jotain pielessä. Gutsy koneeseen, heti ko pääsee suomeen.
Niin, eilen (tai edellispäivänä...?) kirjoittamani teksti hävisi omituisen bugin avustamana. Jo muutaman kerran tiedostoa avattaessa, on sitä jouduttu palauttamaan jostain. Nyt palautus kaatui, ja viimeinen seivaukseni hävisi. Ehkä ihan hyvä niin. Kirjoitin tapahtumarikkaasta illasta, erään suomalaisen lähetystyö pariskunnan luona. Painin vielä Jaakobit, ennen ko kirjoitan sen uusiks. Kai se on pakko...
Iringan kaupunki kasvaa hurjaa vauhtia. Uusia asuinalueita ja savimajarykelmiä syntyy kaupungista jokaiseen ilmansuuntaan. Ylänköalueelta valuu proletariaatti alas rinnettä ja toisaalta isot kihot ja massikuningas-mzungut pitävät residenssejään yhä korkeammalla ympäröivien vuorten rinteissä. Haikkaaminen Gangilonga Rockille avasi hienosti perspektiiviä kaupunkia kohtaan. Kun näet selvästi, millaisissa linnoituksissa länkkärit täällä asuvat. Kaikkein ökyimmät lukaalit löytynee kuitenkin paikallisilta pampuilta. Bishobit, reksit, kovat säätäjät ynnä muut isokenkäiset pykäävät talojaan mitä korkeammalle vuoren rinteeseen, sitä isompi maasturi pitää hankkia kauppareissuille. Ne joilla rahaa on, ne sen näyttäköön. Valkonaamat erotuvat paikallisista siinä, että ulkopuolinen maailma halutaan sulkea kodin ulkopuolelle ja rahoja ei levitellä. Isot pihat, autot ja talot ovat turvallisuuden luomista varten. Ja täällä on aivan tavallista, että talossa on vartijan ja puutarhurin lisäksi mama, joka hoitaa talouden. Kaukana päiväntasaajalla, 1600m korkuedessa haluaa toki jotain muistuttamaan koto-Suomea. Saunoja Iringasta löytyy varmuudella kaksi.
Lauantai aamupäivä 20.10
Tarina lähetystyöntekijöistä, jota eilen aloittelin, jatkunee tulevaisuudessa. Juuri nyt ei tee mieli kirjoittaa mistään negatiivisia ajatuksia herättävästä asiasta. Täällä leppoisuus letkeistyy edelleen. Kukaan ei odota minkään tapahtuvan juuri nyt. Tekstiviestejä lentelee, mutta vaikka informaatio ei menisikään perille, tai joku tulisi tunnin myöhässä tapaamiseen, kaikki tietävät tilanteen.
Kun ensimmäisen kerran piti mennä taloa katsastamaan. Mr. Temahanji oli messissä mua kuskailee ja hiukka tulkkaan. Reipaan postaamisen ja muutamien puheluiden jälkeen Julius tokaisi kyllästyneenä: ”Africans...” Kiinteistövälitys ukkeli ei tullut loppuinlopuksi laisinkaan paikalle, koska oli oikeudessa. Jotkut ovat kyllästyneet laikasnleppoisaan, epä-sarasvuolaiseen elämänmenoon ja hullun lailla koittavat saada muutosta hallitseviin ajatusmalleihin. Paikalliset osaavat ottaa rennosti, mutta olot ovat oikeastaan pakottaneet ihmisiä nauttimaan vain siitä yksinkertaisesta mitä on. Eletään hetkessä, eikä kuiluun katsota, kuilu voi katsoa takaisin.
Afrikassa on sanonta: (vapaa suomennos) ”Kun kahlaat joessa, jossa tiedät olevan krokotiilejä, älä puhu niistä. Siihen asti, kunnes joku mainitsee krokotiilin, niitä ei ole olemassa.” Tämä sanonta sulkee sisälleen ongelmista puhumattomuuden kulttuurin Afrikassa. AIDS ehti muhia liian pitkään, ennen kuin se uskallettiin ottaa puheksi. Edelleen HIV-tartunnan saaneet helposti suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Uusia ongelmia muhii, joista ei puhuta. Näistä lisää...
******
Lauantai alkuilta 20.10
Taisin tänään ottaa aikast hyviä kuvia. Piru, ko ois varaa kunnon kameraan. Pokkarilla on vähän paha. On mul toi Canonin AE-1:nen, noin niinko sit oiken hyvii kuvii varte. :) Parhaillaan nautin kylmää siman makuista Redd's siiderityyppistä ratkaisua. Päivällä kävin valmistujaisissa, oli tylsää: Isot kihot pitävät vuorotellen puheitaan, äänentoisto on kuralla, aurinko paistaa kuumempana kuin koskaan ja valmistuvia oppilaita helpot parisataa. Hetken sitä jaksoi, mut ei noi viralliset tapahtumat kauheesti suomalaisista eroo. Äänentoisto vaan vitutti. Pitkän aikaa mikkiin puhutut tärkeät sanat lähtivät ikävästi kiertämään. Kumma juttu, sillä kaapit olivat asetettu vastakkaisiin nurkkiin, jolloin helposti 2*18 yläpäät ja alapään varman kakskymppiset mölinät saadaan kunnolla sekaisin. Sen lisäksi, mikkipiuha luikerteli ihmisten tallottavana lavan edustalla. Eikä siis yksi johto, vaan varmaan kaikista yliopistolta löytyneistä piuhoista kyhätty letku. Virta ym. Piuhat lojuivat miksaajan jaloissa. Niin, kaverilla oli myös hullu ekvalisaattori, josta yläpää oli vedetty ihan nuppiin. Julius yritti miehille sanoa, että tämä valkonaama vois ehkä jeesata, mut eihän näitten ylpeys sellasta kestä. Ne on kuitenkin ammattimiehiä. Vaikkakin toinen jampista miksasi jatkuvasti väärältä puolelta pöytää?
Lauantai keski-ilta 20.10
Nyt on piru merrassa. Lukemani ”Please kill me, punkin sensuroimaton sivuhistoria.” on käynyt mielenkiintoisia keskusteluja paikallisen mr. Hiivi Blunthorin kanssa. Hyvin mielenkiintoisia. Yhtymäkohdat kunnioittamieni beatnick-heilujien suora jatkumo kohti vallankumouksen uutta aaltoa. Ajatusten määrä päässä hipoo lakipistettään, sopulit hyppivät jo lohkojen kuilussa. Jännä upota 70-luvun lopun dekanttiin maailmaan, samalla kun mama keittelee riisiä pihalla hiilillä.
Kontrasti, sano.
Kun suihkuttaa huoneen myrkyllä lähtiessään, palatessaan löytää näkymätömiä, iniseviä pisteitä lattialta. Pzzzzz.... fikkarilla niitä saa hakea. Karmaiseva kuolema. Niin, torilla myydään dvd-levyjä, joissa on yhdeksän leffaa (joissain 24 :P). Ostin jonkun räiskintä kokoelman. Bruce Willis on kovin ikin. Erään b-luokan huumediileri-FBI-agnentti-jännärin jouduin jättää kesken liian sairaan juonen vuoksi. Tai en tiedä oliko se elokuvan juoni, mutta ajatuksena siihen olotilaan liian synkkä: Mies herää ihan kuutamolla. Tuntuu, kuin muurahaiset söisivät selkärankaasi. Olo lähentelee Fear&Loathing in Las Legasin kilpirauhas-tripailua. Kaveri... ööö.... naks naks sanoo pzzzz lattialla. Halo? Löytää dvd:n, jossa joku latino kertoo pistäneensä siihen mystisen kiinalaisen töötin, joka tappaa tunnissa ja ennen kuolemaasi tulet käymään läpi pahimman helvettisi. Tätä tarinaa en halunnut tuntia katsoa.*** Katsoin sen eilen. Aika tykki action pläjäys. Kunnon Haitarimunakamaa...
Sunnuntai aamupäivä 21.10
Alkaa hauskasti löytää muotonsa tämä blogi. Kun on aikaa ja ajatuksia, niin istun alas ja kirjoitan hetken, and I've been doing a lot of thinking...
Niin, niistä puhumattomista ongelmista.
Täytyyhän hipin hieman ilmastonmuutoksesta kirjoittaa. Mut oikeesti, pohjoisessa on selvät vuodenajat, jotka jotakuinkin jakaa kasvu- ja kylmänkauden. Täällä vuodenaikana tapahtuvat muutokset ovat paljon hienovaraisemman systeemin pyöritettävänä. Sateet jakavat vuoden, pitkä ja lyhyt. Viimeaikoina sitä sadetta ei välttämättä kuulukkaan, tai toisaalta se tulee viikkoja etuajassa, rankempana kuin koskaan. Täällä luonnon hasardeilla on massiiviset vaikutukset läpi yhteiskunnan. Kaikki kärsivät, pahiten tietysti köyhät, menettäessään satonsa, ja täten toivonsa, tuleville kuukausille.
Ilmastonmuutos ja ympäristöongelmat ovat Afrikassa vielä hiljaisia signaaleja. Vaanivia krotiilejä joessa. Varokaakin puhumasta niistä. Jätehuolto muun muassa on täällä Iringassa aika holtittomassa kuosissa. Maanosan tilanteesta en muuten osaa sanoa, mutta veikkaan Arikassa ympäristönsuojelun Jopon sotkevan aika kaukana, markkinatalouden ja alijalostetun tuotannon Hummerin pakokaasuissa.
Jätteet tuhotaan polttamalla. Pihalle kaivetaan kuoppa – syvyys korreloi likviditeettiä – ja sinne torpataan kaikki paskat. Patterit, banaaninkuoret, vaipat, lehdet, akut ja öljyt. Kuoppaan vaan ja kun kuoppa on täynnä, se tuikataan tuleen. Jokaisessa ympäröivistä kylistä, tai kaupunginosista, on iso musta jätelava. Lavat täyttyvät nopeasti, kerran olen sellaisen vietävän pois. Kun lavat täyttyvät, nekin yksinkertaisesti tuikataan tuleen.
Moni suomalainen täällä on kiinnittänyt huomiota samaan asiaan. Entä parin vuoden kuluttua, kun roskakuopissa hiillostetut akkunesteet ja raskasmetallit imeytyvät pohjaveteen ja valumina viljelmille? Omituisia sairauksia, ihmisiä kuolee ja kenelläkään ei ole pokkaa sanoa ääneen, mistä kaikki johtuu. Joskus tuntee itsensä aika kädettömäksi, kun näkee ratkaistavissa olevat ongelmat, muttei osaa auttaa.
Röökistä sen verran... Paikallinen Sportsman-tupakki on meitsin blendi. Letkeässä oranssissa pehmeässä askissa hepan kuva ja teksti ”KING SIZE, filter cigarettes” Vahvuudeltaan tollasta hiukka norttia miedompaa. Vähä kuivakka, mut oikeen hyvä. Nikotiinin ym. ainesosien määrästä ei oo hajuukaan, mut kessuttelun määrän kasvusta voisin jotain veikkailla. Peikin sanoin: ”...suurin osa ajasta täällä menee tupakkia poltellessa ja olutta juodessa...” Siis hyvässä mielessä. Kontaktit ja leppoisa yhdessäolo tapahtuu tietysti kapakissa. Baridi Tuskerin sihahdus saa Pavlovin kellon tavoin oikean käden hamuilemaan spaddua taskusta. Joskus mieli herää vasta kirkkaaseen valoon, kun sytkärin liekki nuolaisee keklun eloon. Jahas, kessun paikka.
Sunnuntai-iltapäivä 21.10
No nyt on musaa. Piti treffata Allan (josta kerron lisää, jos joku keski-ikäisten viikkolehdistä tarinan haluaa ostaa) kaupungissa, koska sillä oli muistikorttiongelmia. Tavattiin Georgen kämpillä, levykaupan takaosassa. Letkee poikamiesboksi. Musaa oli suht' paljon, mut formaatt oli ripattu mp3. Yhtäkään kannellista albumia en nähnyt. Mielenkiintoisia löytöjä: Aphex Twin, K.T. Tunstall, Bruce Bringsteen, vain mainitakseni. Itselle lainaan lähti toiveesta Bongo Flawaa, Zilipendwaa ja Georgen kaverin bändiä, Rusha Rohoa.
Apropos, musiikista tuli mieleeni. Eilen illalla kaupungilla hortoillessa, törmäsin parhaaseen katusoittajaan, sitten Tsadin Forum edessä ja myöhemmin Tukholmassa törmäämäni ksylofonistin, keskellä Iringan kaupunkia. Ensimmäisen kerran ohittaessani, en pysähtynyt. Takaisin tullessa oli pakko jäädä kuuntelemaan tätä omituista, hieman Paskalistamaista musaa, mutta hyvää sellaista. Oli pimeää, mutta ihmisjoukon keskellä näin resuiseen punaiseen paitaan sonnustautuneen, noin kymmenen kinttaalla olevan jannun. Itse tein ja säästin, kaveri oli itse väsännyt noin kolme kielisen kitaran laatikosta, kepistä ja rautalangasta. Ei sillä ollu ko puolitoista biisiä, mitä se veivas, mut vittu, et ne oli kovia biisejä!!
Herättää ajatuksia nähdä äärimmäisen lahjakkaita ihmisiä, joilla ei kuitenkaan ole kauheasti mahiksia kehittää pontentiaaliaan... Paas kattoo, jos jotain vois tehä...
Sunnuntai-ilta 21.10
Piti käydä paikallisessa vetään vaa kanat ja ranut, mut sit jäinki kattoo futist ja pelaa poolii parin randomin jannun kaa. Toinen oli kännissä, ko Mäntymaa ja ryynäs bilispöydän taakse. Toinen, hullu korsto, uhkas hakata mut kahdesti, jos häviin biliksen. Mukavia tyyppejä, korsto esitteli olevansa Natiol Guardista. Näyttämänsä läpyskän askrtelisi kummityttökin. Pienempi kaverista kouri tarjoilijaa ehtimistään, sama tarjoilija toi mulle liian vähän vaihtorahaa kanasta ja parista Tuskerista. Olin kuulemma tarjonnut seuralaisillekin bisset. Perus. :P Helpommalla pääsi, kun vannotin kaverit tarjoo ens kerral takas. Näinköhän käy...?
Ja Maanantai 22.10
Henkan palvelin on edelleen alhaalla, joten koitan torppailla jotain kuvia tänne blogiin. Se ois sit niinko kuukausi takana ja pari edessä. Koti-ikävä vaanii lähinnä sunnuntai-illoissa. Poa!!
Uutta Ubuntu-päivitystä hehkutellaan useassa paikassa. Meikäläinen on joutunut pakettien hallinnan kanssa painimaan alusta asti yliopistolla. Aluksi oli hieman ongelmia saada läppäriin vaadittavat asetukset ja passut, et pääsen kampukselta nettiin. Sit ajattelin iltojen ratoksi hakea koneelle shakin ym. muita pelejä. Synaptic pykii, mirroreita ei löydy, http pyyntöä lähetetään... ja lähetetään, mutta ei kontaktia. Siitä alkaa hullu kierre erilaisten outojen bugien maailmaan. Ubuntu-fi:n keskustelpalstalta on hyvät jeesit tullutkin, mut omissa säädöissä taitaa olla jotain pielessä. Gutsy koneeseen, heti ko pääsee suomeen.
Niin, eilen (tai edellispäivänä...?) kirjoittamani teksti hävisi omituisen bugin avustamana. Jo muutaman kerran tiedostoa avattaessa, on sitä jouduttu palauttamaan jostain. Nyt palautus kaatui, ja viimeinen seivaukseni hävisi. Ehkä ihan hyvä niin. Kirjoitin tapahtumarikkaasta illasta, erään suomalaisen lähetystyö pariskunnan luona. Painin vielä Jaakobit, ennen ko kirjoitan sen uusiks. Kai se on pakko...
Iringan kaupunki kasvaa hurjaa vauhtia. Uusia asuinalueita ja savimajarykelmiä syntyy kaupungista jokaiseen ilmansuuntaan. Ylänköalueelta valuu proletariaatti alas rinnettä ja toisaalta isot kihot ja massikuningas-mzungut pitävät residenssejään yhä korkeammalla ympäröivien vuorten rinteissä. Haikkaaminen Gangilonga Rockille avasi hienosti perspektiiviä kaupunkia kohtaan. Kun näet selvästi, millaisissa linnoituksissa länkkärit täällä asuvat. Kaikkein ökyimmät lukaalit löytynee kuitenkin paikallisilta pampuilta. Bishobit, reksit, kovat säätäjät ynnä muut isokenkäiset pykäävät talojaan mitä korkeammalle vuoren rinteeseen, sitä isompi maasturi pitää hankkia kauppareissuille. Ne joilla rahaa on, ne sen näyttäköön. Valkonaamat erotuvat paikallisista siinä, että ulkopuolinen maailma halutaan sulkea kodin ulkopuolelle ja rahoja ei levitellä. Isot pihat, autot ja talot ovat turvallisuuden luomista varten. Ja täällä on aivan tavallista, että talossa on vartijan ja puutarhurin lisäksi mama, joka hoitaa talouden. Kaukana päiväntasaajalla, 1600m korkuedessa haluaa toki jotain muistuttamaan koto-Suomea. Saunoja Iringasta löytyy varmuudella kaksi.
Lauantai aamupäivä 20.10
Tarina lähetystyöntekijöistä, jota eilen aloittelin, jatkunee tulevaisuudessa. Juuri nyt ei tee mieli kirjoittaa mistään negatiivisia ajatuksia herättävästä asiasta. Täällä leppoisuus letkeistyy edelleen. Kukaan ei odota minkään tapahtuvan juuri nyt. Tekstiviestejä lentelee, mutta vaikka informaatio ei menisikään perille, tai joku tulisi tunnin myöhässä tapaamiseen, kaikki tietävät tilanteen.
Kun ensimmäisen kerran piti mennä taloa katsastamaan. Mr. Temahanji oli messissä mua kuskailee ja hiukka tulkkaan. Reipaan postaamisen ja muutamien puheluiden jälkeen Julius tokaisi kyllästyneenä: ”Africans...” Kiinteistövälitys ukkeli ei tullut loppuinlopuksi laisinkaan paikalle, koska oli oikeudessa. Jotkut ovat kyllästyneet laikasnleppoisaan, epä-sarasvuolaiseen elämänmenoon ja hullun lailla koittavat saada muutosta hallitseviin ajatusmalleihin. Paikalliset osaavat ottaa rennosti, mutta olot ovat oikeastaan pakottaneet ihmisiä nauttimaan vain siitä yksinkertaisesta mitä on. Eletään hetkessä, eikä kuiluun katsota, kuilu voi katsoa takaisin.
Afrikassa on sanonta: (vapaa suomennos) ”Kun kahlaat joessa, jossa tiedät olevan krokotiilejä, älä puhu niistä. Siihen asti, kunnes joku mainitsee krokotiilin, niitä ei ole olemassa.” Tämä sanonta sulkee sisälleen ongelmista puhumattomuuden kulttuurin Afrikassa. AIDS ehti muhia liian pitkään, ennen kuin se uskallettiin ottaa puheksi. Edelleen HIV-tartunnan saaneet helposti suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Uusia ongelmia muhii, joista ei puhuta. Näistä lisää...
******
Lauantai alkuilta 20.10
Taisin tänään ottaa aikast hyviä kuvia. Piru, ko ois varaa kunnon kameraan. Pokkarilla on vähän paha. On mul toi Canonin AE-1:nen, noin niinko sit oiken hyvii kuvii varte. :) Parhaillaan nautin kylmää siman makuista Redd's siiderityyppistä ratkaisua. Päivällä kävin valmistujaisissa, oli tylsää: Isot kihot pitävät vuorotellen puheitaan, äänentoisto on kuralla, aurinko paistaa kuumempana kuin koskaan ja valmistuvia oppilaita helpot parisataa. Hetken sitä jaksoi, mut ei noi viralliset tapahtumat kauheesti suomalaisista eroo. Äänentoisto vaan vitutti. Pitkän aikaa mikkiin puhutut tärkeät sanat lähtivät ikävästi kiertämään. Kumma juttu, sillä kaapit olivat asetettu vastakkaisiin nurkkiin, jolloin helposti 2*18 yläpäät ja alapään varman kakskymppiset mölinät saadaan kunnolla sekaisin. Sen lisäksi, mikkipiuha luikerteli ihmisten tallottavana lavan edustalla. Eikä siis yksi johto, vaan varmaan kaikista yliopistolta löytyneistä piuhoista kyhätty letku. Virta ym. Piuhat lojuivat miksaajan jaloissa. Niin, kaverilla oli myös hullu ekvalisaattori, josta yläpää oli vedetty ihan nuppiin. Julius yritti miehille sanoa, että tämä valkonaama vois ehkä jeesata, mut eihän näitten ylpeys sellasta kestä. Ne on kuitenkin ammattimiehiä. Vaikkakin toinen jampista miksasi jatkuvasti väärältä puolelta pöytää?
Lauantai keski-ilta 20.10
Nyt on piru merrassa. Lukemani ”Please kill me, punkin sensuroimaton sivuhistoria.” on käynyt mielenkiintoisia keskusteluja paikallisen mr. Hiivi Blunthorin kanssa. Hyvin mielenkiintoisia. Yhtymäkohdat kunnioittamieni beatnick-heilujien suora jatkumo kohti vallankumouksen uutta aaltoa. Ajatusten määrä päässä hipoo lakipistettään, sopulit hyppivät jo lohkojen kuilussa. Jännä upota 70-luvun lopun dekanttiin maailmaan, samalla kun mama keittelee riisiä pihalla hiilillä.
Kontrasti, sano.
Kun suihkuttaa huoneen myrkyllä lähtiessään, palatessaan löytää näkymätömiä, iniseviä pisteitä lattialta. Pzzzzz.... fikkarilla niitä saa hakea. Karmaiseva kuolema. Niin, torilla myydään dvd-levyjä, joissa on yhdeksän leffaa (joissain 24 :P). Ostin jonkun räiskintä kokoelman. Bruce Willis on kovin ikin. Erään b-luokan huumediileri-FBI-agnentti-jännärin jouduin jättää kesken liian sairaan juonen vuoksi. Tai en tiedä oliko se elokuvan juoni, mutta ajatuksena siihen olotilaan liian synkkä: Mies herää ihan kuutamolla. Tuntuu, kuin muurahaiset söisivät selkärankaasi. Olo lähentelee Fear&Loathing in Las Legasin kilpirauhas-tripailua. Kaveri... ööö.... naks naks sanoo pzzzz lattialla. Halo? Löytää dvd:n, jossa joku latino kertoo pistäneensä siihen mystisen kiinalaisen töötin, joka tappaa tunnissa ja ennen kuolemaasi tulet käymään läpi pahimman helvettisi. Tätä tarinaa en halunnut tuntia katsoa.*** Katsoin sen eilen. Aika tykki action pläjäys. Kunnon Haitarimunakamaa...
Sunnuntai aamupäivä 21.10
Alkaa hauskasti löytää muotonsa tämä blogi. Kun on aikaa ja ajatuksia, niin istun alas ja kirjoitan hetken, and I've been doing a lot of thinking...
Niin, niistä puhumattomista ongelmista.
Täytyyhän hipin hieman ilmastonmuutoksesta kirjoittaa. Mut oikeesti, pohjoisessa on selvät vuodenajat, jotka jotakuinkin jakaa kasvu- ja kylmänkauden. Täällä vuodenaikana tapahtuvat muutokset ovat paljon hienovaraisemman systeemin pyöritettävänä. Sateet jakavat vuoden, pitkä ja lyhyt. Viimeaikoina sitä sadetta ei välttämättä kuulukkaan, tai toisaalta se tulee viikkoja etuajassa, rankempana kuin koskaan. Täällä luonnon hasardeilla on massiiviset vaikutukset läpi yhteiskunnan. Kaikki kärsivät, pahiten tietysti köyhät, menettäessään satonsa, ja täten toivonsa, tuleville kuukausille.
Ilmastonmuutos ja ympäristöongelmat ovat Afrikassa vielä hiljaisia signaaleja. Vaanivia krotiilejä joessa. Varokaakin puhumasta niistä. Jätehuolto muun muassa on täällä Iringassa aika holtittomassa kuosissa. Maanosan tilanteesta en muuten osaa sanoa, mutta veikkaan Arikassa ympäristönsuojelun Jopon sotkevan aika kaukana, markkinatalouden ja alijalostetun tuotannon Hummerin pakokaasuissa.
Jätteet tuhotaan polttamalla. Pihalle kaivetaan kuoppa – syvyys korreloi likviditeettiä – ja sinne torpataan kaikki paskat. Patterit, banaaninkuoret, vaipat, lehdet, akut ja öljyt. Kuoppaan vaan ja kun kuoppa on täynnä, se tuikataan tuleen. Jokaisessa ympäröivistä kylistä, tai kaupunginosista, on iso musta jätelava. Lavat täyttyvät nopeasti, kerran olen sellaisen vietävän pois. Kun lavat täyttyvät, nekin yksinkertaisesti tuikataan tuleen.
Moni suomalainen täällä on kiinnittänyt huomiota samaan asiaan. Entä parin vuoden kuluttua, kun roskakuopissa hiillostetut akkunesteet ja raskasmetallit imeytyvät pohjaveteen ja valumina viljelmille? Omituisia sairauksia, ihmisiä kuolee ja kenelläkään ei ole pokkaa sanoa ääneen, mistä kaikki johtuu. Joskus tuntee itsensä aika kädettömäksi, kun näkee ratkaistavissa olevat ongelmat, muttei osaa auttaa.
Röökistä sen verran... Paikallinen Sportsman-tupakki on meitsin blendi. Letkeässä oranssissa pehmeässä askissa hepan kuva ja teksti ”KING SIZE, filter cigarettes” Vahvuudeltaan tollasta hiukka norttia miedompaa. Vähä kuivakka, mut oikeen hyvä. Nikotiinin ym. ainesosien määrästä ei oo hajuukaan, mut kessuttelun määrän kasvusta voisin jotain veikkailla. Peikin sanoin: ”...suurin osa ajasta täällä menee tupakkia poltellessa ja olutta juodessa...” Siis hyvässä mielessä. Kontaktit ja leppoisa yhdessäolo tapahtuu tietysti kapakissa. Baridi Tuskerin sihahdus saa Pavlovin kellon tavoin oikean käden hamuilemaan spaddua taskusta. Joskus mieli herää vasta kirkkaaseen valoon, kun sytkärin liekki nuolaisee keklun eloon. Jahas, kessun paikka.
Sunnuntai-iltapäivä 21.10
No nyt on musaa. Piti treffata Allan (josta kerron lisää, jos joku keski-ikäisten viikkolehdistä tarinan haluaa ostaa) kaupungissa, koska sillä oli muistikorttiongelmia. Tavattiin Georgen kämpillä, levykaupan takaosassa. Letkee poikamiesboksi. Musaa oli suht' paljon, mut formaatt oli ripattu mp3. Yhtäkään kannellista albumia en nähnyt. Mielenkiintoisia löytöjä: Aphex Twin, K.T. Tunstall, Bruce Bringsteen, vain mainitakseni. Itselle lainaan lähti toiveesta Bongo Flawaa, Zilipendwaa ja Georgen kaverin bändiä, Rusha Rohoa.
Apropos, musiikista tuli mieleeni. Eilen illalla kaupungilla hortoillessa, törmäsin parhaaseen katusoittajaan, sitten Tsadin Forum edessä ja myöhemmin Tukholmassa törmäämäni ksylofonistin, keskellä Iringan kaupunkia. Ensimmäisen kerran ohittaessani, en pysähtynyt. Takaisin tullessa oli pakko jäädä kuuntelemaan tätä omituista, hieman Paskalistamaista musaa, mutta hyvää sellaista. Oli pimeää, mutta ihmisjoukon keskellä näin resuiseen punaiseen paitaan sonnustautuneen, noin kymmenen kinttaalla olevan jannun. Itse tein ja säästin, kaveri oli itse väsännyt noin kolme kielisen kitaran laatikosta, kepistä ja rautalangasta. Ei sillä ollu ko puolitoista biisiä, mitä se veivas, mut vittu, et ne oli kovia biisejä!!
Herättää ajatuksia nähdä äärimmäisen lahjakkaita ihmisiä, joilla ei kuitenkaan ole kauheasti mahiksia kehittää pontentiaaliaan... Paas kattoo, jos jotain vois tehä...
Sunnuntai-ilta 21.10
Piti käydä paikallisessa vetään vaa kanat ja ranut, mut sit jäinki kattoo futist ja pelaa poolii parin randomin jannun kaa. Toinen oli kännissä, ko Mäntymaa ja ryynäs bilispöydän taakse. Toinen, hullu korsto, uhkas hakata mut kahdesti, jos häviin biliksen. Mukavia tyyppejä, korsto esitteli olevansa Natiol Guardista. Näyttämänsä läpyskän askrtelisi kummityttökin. Pienempi kaverista kouri tarjoilijaa ehtimistään, sama tarjoilija toi mulle liian vähän vaihtorahaa kanasta ja parista Tuskerista. Olin kuulemma tarjonnut seuralaisillekin bisset. Perus. :P Helpommalla pääsi, kun vannotin kaverit tarjoo ens kerral takas. Näinköhän käy...?
Ja Maanantai 22.10
Henkan palvelin on edelleen alhaalla, joten koitan torppailla jotain kuvia tänne blogiin. Se ois sit niinko kuukausi takana ja pari edessä. Koti-ikävä vaanii lähinnä sunnuntai-illoissa. Poa!!
jotta kuvei.
Näykymä dalladallasta. Matkalla tehtiin pieni lenkki,
jotta saatiin hullu säkillinen perunoita vietyä johonkin kipsaan.
Mama jeesaa konnaria.
Puku on cool. Kengät nahkaa ja aina kiiltävät - mieluiten suipot kärjistä.
Sain kuulemma pahaa silmää, ko käytin farkkuja ja krakaa...
Parturi, mainoksineen.
sellast, jos joku on pitkänmiehen kanssa tekemisissä, ni vois kysyy siitä palvelimesta. Kuvien tänne torppaaminen on aika tökkivää. En saa miestä kiinni millään. Koitan telepatiaa illalla.
keskiviikko 17. lokakuuta 2007
16.10 Tylsääkö?
Kolme ekaa viikkoa tuntui olevan yhtä hulinaa ja viipellystä paikasta toiseen, nyt tilanteen rauhoituttua, tuntuu, että ei ole mitään tekemistä ja olen aivan yksin. Toisaalta ihan hyvä, että menemisen ja tekemisen virta välillä kohtaa suvannon. Ei koko aikaa tarvitse olla liikkeessä ja puuhailemassa jotain.
Opetus alkoi tänään hieman nykien. Maanantai aamuna Ensimmäisen vuositason oppilaat tulivat tutustumaan studioon. Kovin innostuneita olivat, päästessään höpöttelemään mikkiin. Muutama jannu ryhmästä on jo aikaisemmin hillunut studiolla ja duunailleet omaa ”ohjelmaa”. Harmi vaan, että sisältöä ei ole nimeksikään. Vaikka en kiswahilia osaakkaan, niin jotenkin se NRJ, Kiss FM meininki tuntuu olevan tonaalisesti globaalia. ”Jee, jee. Hyvä meininki...”
Tiistaina oli vuorossa tokan vuositason ryhmä. Vielä tässäkään vaiheessa ei mr. Temahanjin kanssa oltu sovittu oikeastaan mitään. Noin viisi minuuttia ennen kurssin alkua Julius toi plarin kouraan joka sisälsi viidentoista viikon (15!) opetussuunnitelman ja kurssin sisällön. Sen lisäksi Julius ilmoitti, että puoli kaksi iltapäivällä olisi sitten toinen tunti. Opetussuunnitelman mukaan pari ekaa viikkoa sisältää mm. The history of radio, The Golden age of radio, The typology of radio ja Classification of radio. Ei mulla tällasista oo mitään hajua. Taisin unohtaa, et Tumaini on yliopisto. Mun materiaalien mukaan ruvetaan hommiin ja mietitään, että mikä se radio on ja miten radiojournalismia pitäis puuhailla. Julius seurasi tunnin ekat kymmenen minuuttia hieman miettelijään näköisenä, mutta sitten nyökytti päätään hymyillen ja hävisi. Meikäläinen jäi sitten sinne höpöttelemään omiani. (videotykkiä ei tietenkään saanut mistään) Kai se ihan kivasti meni. Ei näillä oo hajuakaan mistään radio featureista, dokkareista tai oikeastaan mistään. Tabula rasaa pääsee siis sutimaan. Toivon vaan, etten pahasti tallo Juliuksen varpaita tai ryssi opetussuunnitelmaa. Kai se sit sanoo jos hommat alkaa valua reisille... En mä mikään opettaja oo, vaik 13kk sivarissa näit hommii teinki...
Nih, iltapäivästä piti olla toinen tunti, mut Juliusta ei näy missään. Puhelimella sain kiinni ja käskyn pitää tunnin. Tykkiä ei taaskaan ollut, mut ei sitä olis voinu käyttääkkää, sillä iltapäivästä talosta lähti vähän väliä sähköt. Kaiken lisäksi, joko minä puhun epäselvästi englantia, tai sitten nää opiskelijat ei vaan oo kauheen kiinnostuneita. Muutama kysymys mulle esitettiin käskystä, mutta ei toivoakaan keskustelusta. Radiokulttuuri tuntuu olevan täällä aivan pohjamudissa. Kun ei paremmasta tiedetä, niin eetterihuttuun ollaan pahasti totuttu. Ei aavistustakaan, miten saisin opiskelijat kiinnostumaan radiosta muutenkin, kuin höpötysmasiinana josta tulee bongo flavaa ja africa beatia 24/7.
2/3 kämppiksistä on loppuviikon reissussa. Diran guesthousessa seurana on hieman jeesusfriikki saksalainen tyttö ja pihan vahtikoirat. Hieman vieroksuttaa tuollainen - nyt kun täällä ollaan, niin pitää nähdä mahdollisimman paljon – mentaliteetti. Sain diilattua medium-kokoisen djemben, torilla myydään yhdeksän leffan dvd-kiekkoja ja huomenna on viimeinen koulupäivä tällä viikolla, koska lauantaina on valmistujaiset. En minä jaksa tehdä suuria suunnitelmia tai tuhlata suuria rahoja. Torilla flanööraaminen, pihalla jonkkapallojen verkkainen hypistely ja zeniittiauringossa lueskelu riittää ainakin tällä hetkellä. Dodoma, Zanzibar ja hikinen Dar es Salaam odottavat kyllä jos Iringa alkaa ahdistaa. Parhaillaan kaupunki tuntuu ystävältä, johon tekee mieli tutustua paremmin.
koitin lisäillä kuvii, mut pitkän miehen palvelin taitaa olla alhaalla... mut tualt sivust löytyy kuvii ja suportti taideakatemial. ->
Opetus alkoi tänään hieman nykien. Maanantai aamuna Ensimmäisen vuositason oppilaat tulivat tutustumaan studioon. Kovin innostuneita olivat, päästessään höpöttelemään mikkiin. Muutama jannu ryhmästä on jo aikaisemmin hillunut studiolla ja duunailleet omaa ”ohjelmaa”. Harmi vaan, että sisältöä ei ole nimeksikään. Vaikka en kiswahilia osaakkaan, niin jotenkin se NRJ, Kiss FM meininki tuntuu olevan tonaalisesti globaalia. ”Jee, jee. Hyvä meininki...”
Tiistaina oli vuorossa tokan vuositason ryhmä. Vielä tässäkään vaiheessa ei mr. Temahanjin kanssa oltu sovittu oikeastaan mitään. Noin viisi minuuttia ennen kurssin alkua Julius toi plarin kouraan joka sisälsi viidentoista viikon (15!) opetussuunnitelman ja kurssin sisällön. Sen lisäksi Julius ilmoitti, että puoli kaksi iltapäivällä olisi sitten toinen tunti. Opetussuunnitelman mukaan pari ekaa viikkoa sisältää mm. The history of radio, The Golden age of radio, The typology of radio ja Classification of radio. Ei mulla tällasista oo mitään hajua. Taisin unohtaa, et Tumaini on yliopisto. Mun materiaalien mukaan ruvetaan hommiin ja mietitään, että mikä se radio on ja miten radiojournalismia pitäis puuhailla. Julius seurasi tunnin ekat kymmenen minuuttia hieman miettelijään näköisenä, mutta sitten nyökytti päätään hymyillen ja hävisi. Meikäläinen jäi sitten sinne höpöttelemään omiani. (videotykkiä ei tietenkään saanut mistään) Kai se ihan kivasti meni. Ei näillä oo hajuakaan mistään radio featureista, dokkareista tai oikeastaan mistään. Tabula rasaa pääsee siis sutimaan. Toivon vaan, etten pahasti tallo Juliuksen varpaita tai ryssi opetussuunnitelmaa. Kai se sit sanoo jos hommat alkaa valua reisille... En mä mikään opettaja oo, vaik 13kk sivarissa näit hommii teinki...
Nih, iltapäivästä piti olla toinen tunti, mut Juliusta ei näy missään. Puhelimella sain kiinni ja käskyn pitää tunnin. Tykkiä ei taaskaan ollut, mut ei sitä olis voinu käyttääkkää, sillä iltapäivästä talosta lähti vähän väliä sähköt. Kaiken lisäksi, joko minä puhun epäselvästi englantia, tai sitten nää opiskelijat ei vaan oo kauheen kiinnostuneita. Muutama kysymys mulle esitettiin käskystä, mutta ei toivoakaan keskustelusta. Radiokulttuuri tuntuu olevan täällä aivan pohjamudissa. Kun ei paremmasta tiedetä, niin eetterihuttuun ollaan pahasti totuttu. Ei aavistustakaan, miten saisin opiskelijat kiinnostumaan radiosta muutenkin, kuin höpötysmasiinana josta tulee bongo flavaa ja africa beatia 24/7.
2/3 kämppiksistä on loppuviikon reissussa. Diran guesthousessa seurana on hieman jeesusfriikki saksalainen tyttö ja pihan vahtikoirat. Hieman vieroksuttaa tuollainen - nyt kun täällä ollaan, niin pitää nähdä mahdollisimman paljon – mentaliteetti. Sain diilattua medium-kokoisen djemben, torilla myydään yhdeksän leffan dvd-kiekkoja ja huomenna on viimeinen koulupäivä tällä viikolla, koska lauantaina on valmistujaiset. En minä jaksa tehdä suuria suunnitelmia tai tuhlata suuria rahoja. Torilla flanööraaminen, pihalla jonkkapallojen verkkainen hypistely ja zeniittiauringossa lueskelu riittää ainakin tällä hetkellä. Dodoma, Zanzibar ja hikinen Dar es Salaam odottavat kyllä jos Iringa alkaa ahdistaa. Parhaillaan kaupunki tuntuu ystävältä, johon tekee mieli tutustua paremmin.
koitin lisäillä kuvii, mut pitkän miehen palvelin taitaa olla alhaalla... mut tualt sivust löytyy kuvii ja suportti taideakatemial. ->
perjantai 12. lokakuuta 2007
12.10 Perrrrrrrjantai!
Eiliseen iltaan mennessä kenelläkään ei ollut hajua, että onko tänään kansallinen vapaapäivä. Se riippui kuun asennosta. Tuoreempien arvioiden mukaan noin puolet Tansanian väestöstä on muslimeja ja Ramadanin päättyminen onkin siis vasta huomenna. Ei sitä täällä Iringassa juuri huomaa, suurin osa muslimiväestöstä asuu rannikolla. Ainoastaan moskeijoista kuuluva hoilaaminen on voimistunut, mitä lähemmäs Id:iä ollaan menty.
Vapaapäivään tuudittautuneena en laittanut kelloa soimaan ja naapureiden rumputreenien alkaessa käänsin onnellisena vain kylkeä. Eikö se Julius soita hieman seitsemän jälkeen, että tuleppa praktikumiin ja palaveeraan tulevista tunneista. Pari viikkoa menny odotellessa, että jotain tapahtuu ja sit ko ei odota, ni tapahtuu. :P Tällast tääl on. Mukavaa ja lepposaa. Asiat tapahtuvat omalla painollaan, jos ovat tapahtuakseen.
Maanantaina alkanee siis opetus. Jostain syystä vedän myös ekaluokkalaisille jotain radion peruskurssia, vaikka radiojournalismi on merkitty vasta tokavuotisten suunitelmaan. Samapa mulle. Alangon Pialta saamani opetusmateriaali on hyvää ja omat muistiinpanot mukaanluettuna, on aika luottavainen olo. Eiköhän laiheliinilla ole jotain teoriaa opetettavana. Laitteet nyt on laitteita...
Turussa kuulemma tulee räntää. Pole sana. Otan osaa. Älkää antako paskan kelin synkentää mieliä, joulu on jo ovella ja sen sellaista. :) Illaksi kutsuttiin diskoon (sama missä lompakko nyysittiin) mut eipä täällä paljoa muita mestoja ole. Peik lähtee huomenna, ni muutama Tuskeri pitäis maar mennä ottaa. Lukelo kutsui huomiseksi johonki juhliin. Jänskää, pitää varmaa mennä katsastaa huudit, niinko ei missään sanota. Viikonloppuja! Poa!
***göh, netti pykii, paas kattoo saak tätä julkiseks.
Vapaapäivään tuudittautuneena en laittanut kelloa soimaan ja naapureiden rumputreenien alkaessa käänsin onnellisena vain kylkeä. Eikö se Julius soita hieman seitsemän jälkeen, että tuleppa praktikumiin ja palaveeraan tulevista tunneista. Pari viikkoa menny odotellessa, että jotain tapahtuu ja sit ko ei odota, ni tapahtuu. :P Tällast tääl on. Mukavaa ja lepposaa. Asiat tapahtuvat omalla painollaan, jos ovat tapahtuakseen.
Maanantaina alkanee siis opetus. Jostain syystä vedän myös ekaluokkalaisille jotain radion peruskurssia, vaikka radiojournalismi on merkitty vasta tokavuotisten suunitelmaan. Samapa mulle. Alangon Pialta saamani opetusmateriaali on hyvää ja omat muistiinpanot mukaanluettuna, on aika luottavainen olo. Eiköhän laiheliinilla ole jotain teoriaa opetettavana. Laitteet nyt on laitteita...
Turussa kuulemma tulee räntää. Pole sana. Otan osaa. Älkää antako paskan kelin synkentää mieliä, joulu on jo ovella ja sen sellaista. :) Illaksi kutsuttiin diskoon (sama missä lompakko nyysittiin) mut eipä täällä paljoa muita mestoja ole. Peik lähtee huomenna, ni muutama Tuskeri pitäis maar mennä ottaa. Lukelo kutsui huomiseksi johonki juhliin. Jänskää, pitää varmaa mennä katsastaa huudit, niinko ei missään sanota. Viikonloppuja! Poa!
***göh, netti pykii, paas kattoo saak tätä julkiseks.
tiistai 9. lokakuuta 2007
9.10 Duuni postaus
Meikäläinen on siis täällä opettamassa käytännön radiojournalismia. Tumainin yliopisto on jossain vaiheessa pykäämässä pystyyn opiskelijaradiota. Massit lähetintä varten kuulemma on jo budjetoitu, mutta luvat ja rahat sitä varten on vielä hakusessa.
Ekana päivänä kun radiostudion ovi avattiin, niin näytti siltä, että mestaa ei olisi käytetty vuoteen. Ihan tarkkaan en tiedä, notta pitääkö tämä paikkansa, mutta kuivat lehdet ja pölymäärä todistaisivat tämän puolesta. Setti oli jotakuinkin seuraava: Kaksi pro-tason c-kassu dekkiä, cd-soitin, md-soitin (jota ei olla ikinä käytetty), krähisevä 80-luvun lopun lähetysmikseri, jenkkiläinen ShortCut-pro editointimasiina, fostexin aktiiviset studiomonitorit ja kaksi Electro Voicen konkkamikkiä. Laitteisto on erittäin kulttuuririkasta, sillä esimerkiksi monitorit, mikit ja ShortCut on Amerikkalaista alkuperää. Joku jenkkiope on ne tänne joskus tuonut. Md taitaa olla skandinaavi ja loput paikallisia. Sähköjohtojen ja adapterien solmu oli aikamoinen, enkä täysin saanut hengenvaarallisuutta poistettua. Naksuu, kun koskee oikeastaan mitä tahansa laitetta.
Softana koneella BPM-niminen ilmainen ”lähetysjärjestelmä.” Tuntuu ihan stabiiliilta ja toimivalta softalta. Jotkut jampat täällä on aika hakoja sen kanssa ja rewaindausta kuunnellaan pitkin päivää. Audacityä täällä on käytetty lähetysten nauhoittamiseen. Muutin systeemit sellaiseksi, että PC toimii ainoastaan juttujen ja musan pyörittämiseen ja itse lähetys vedetään md:lle myöhempää analyysiä varten. Opetusmatskuja laajennan omien muistiinpanojen avulla Purssilan ja Lähteenmäen kursseilta. Silti paikallisen tyylin säilyttäminen tuntuu yhtä tärkeältä kuin uuden opettaminen.
Nettikin tuntuu toimivan lähes joka päivä. Studiossa ramppaa kaikenlaista porukkaa ja muutama on tullut jo tutuksi. Opiskelija / Opettaja persoonani on jakautunut. Paas kattoo. Hyvät on fiilikset.
***Päivän lehdestä luin, että viime vuonna Bariadin alueella Tansaniassa tapettiin 34 vanhempaa naista noitavainoissa. Viime maanantaina kolmekymppinen nainen paloiteltiin kuoliaaksi samasta syystä Sofin kylässä.
Ekana päivänä kun radiostudion ovi avattiin, niin näytti siltä, että mestaa ei olisi käytetty vuoteen. Ihan tarkkaan en tiedä, notta pitääkö tämä paikkansa, mutta kuivat lehdet ja pölymäärä todistaisivat tämän puolesta. Setti oli jotakuinkin seuraava: Kaksi pro-tason c-kassu dekkiä, cd-soitin, md-soitin (jota ei olla ikinä käytetty), krähisevä 80-luvun lopun lähetysmikseri, jenkkiläinen ShortCut-pro editointimasiina, fostexin aktiiviset studiomonitorit ja kaksi Electro Voicen konkkamikkiä. Laitteisto on erittäin kulttuuririkasta, sillä esimerkiksi monitorit, mikit ja ShortCut on Amerikkalaista alkuperää. Joku jenkkiope on ne tänne joskus tuonut. Md taitaa olla skandinaavi ja loput paikallisia. Sähköjohtojen ja adapterien solmu oli aikamoinen, enkä täysin saanut hengenvaarallisuutta poistettua. Naksuu, kun koskee oikeastaan mitä tahansa laitetta.
Softana koneella BPM-niminen ilmainen ”lähetysjärjestelmä.” Tuntuu ihan stabiiliilta ja toimivalta softalta. Jotkut jampat täällä on aika hakoja sen kanssa ja rewaindausta kuunnellaan pitkin päivää. Audacityä täällä on käytetty lähetysten nauhoittamiseen. Muutin systeemit sellaiseksi, että PC toimii ainoastaan juttujen ja musan pyörittämiseen ja itse lähetys vedetään md:lle myöhempää analyysiä varten. Opetusmatskuja laajennan omien muistiinpanojen avulla Purssilan ja Lähteenmäen kursseilta. Silti paikallisen tyylin säilyttäminen tuntuu yhtä tärkeältä kuin uuden opettaminen.
Nettikin tuntuu toimivan lähes joka päivä. Studiossa ramppaa kaikenlaista porukkaa ja muutama on tullut jo tutuksi. Opiskelija / Opettaja persoonani on jakautunut. Paas kattoo. Hyvät on fiilikset.
***Päivän lehdestä luin, että viime vuonna Bariadin alueella Tansaniassa tapettiin 34 vanhempaa naista noitavainoissa. Viime maanantaina kolmekymppinen nainen paloiteltiin kuoliaaksi samasta syystä Sofin kylässä.
maanantai 8. lokakuuta 2007
7.10 Tyhmä länkkäri ja kevyt vitutus
Niin, vedänpä kolmatta päivää Tuskeria, toista iltaa yökerhossa, hyvässä jurrissa ja visakortti lompakossa. Tilanne oli pedattu taskuvarkaalle. Ihan oma moka. Lompakko siis käännettiin eilen Ruaha International yökerhossa. Aamulla soitti kaveri ja ilmoitti löytäneensä lompakon. Mulla oli siis paikallinen puhelinnumero siellä lompakossa. (Vaikka Peik sanoikin, että lompakko olisi palautunut pelkästään valokuvan perusteella). Joka tapauksessa, aamulla kolmen päivän darra poistui nopeasti kun piti lähteä kaupunkiin treffaamaan tämä kaveri. Kävi ilmi, että hänen veljensä oli löytänyt lompakon. Otettiin pirssi lähikylään jonne lompakko oli jätetty. Mukaan pirssiin tuli vielä lisää veljeksiä. Lompakon sain, mutta muuama kymppitonni shillinkejä ja Visa nyysitty. (Heh, mun ja Ellin kuvat oli poistettu erillisestä kuvataskusta ja asettettu vierekkäin muovin alle.) Niin, veljekset lupasivat, että visakin löytyy. He etsivät sen. Like FBI, eipä ole odotukset kovin korkealla. Noh, kuoletin kortin ja tilasin uuden. Nyt täytyy vaan sniiduilla, koska toisen luottokortin tunnusluku meni kännykän mukana ja elektronin toimivuus Iringassa on kysymysmerkki.
Ilmeisiä poikkeuksia lukuun ottamatta, ihmiset täällä ovat todella lämpimiä. Piritan viimeisestä illasta lähtien on Peikin kanssa tullut hilluttua jos minkälaisessa seurassa ja paikassa. Perjantaina istuttiin iltaa Shootersissa ennen diskoa, paikallisen nettikahvilanpitäjä / muusikon kanssa. Andrew, mahtava ukkeli. Tuntui tuntevan jokaisen sisääntulijan. Parhaimpia tuttavuuksia oli mm. George, lakia Tumainilla opiskeleva levykauppias. Paikallista Bongo Flavaa ja Taraabia siis tulossa. Yökerhossa kolmannen vuoden journalismin opiskelija Greyson tutustutti paikalliseen TV-kihoon. Fulco, pirun lyhyt ukkeli joka kaatoi viinaa kuin suomalainen. Fulcon kanssa vietettiin iltaa myös lauantaina. Ennen kohtalokasta Ruaha-reissua käytiin jo tutuksi tulleessa Luxury Bar:issa. Peikin aavistelut kävivät toteen ja mestassa oli livebändi veivaamassa. Hullut soundsysteemit, mut rumpuja ei ollu mikitetty ja n. 15W kitaravahvarista vedetty piuha lineoutista PA:han. Aika... jännät soundit. Kuvia galleriassa. ->
Muutin myös uuteen kämppään. Dira Guesthouse, joku piispan toimisto missä vuokrataan muutamaa huonetta. Aika keskustassa. Tää on siis se paikka johon alunperin piti tulla heti, mutta oli täynnä. Täynnä tää on nytkin. Saksalaisia vapaaehtoisduunareita, yksi jenkkiläinen opettaja-täti Tumainilta ja espanjalainen it-opettaja Andres Joensuusta. Andres on siis se jamppa kenen kanssa olis tarkotus löytää talo vuokralle. Mun huone on pieni ja täällä haisee paska. Sänky, pöytä, pari jakkaraa ja kyykkypaska/suihkukoppi. Yhteiskeittiö. Ihan kiva läävä. Piru, käytiin Andresin kanssa kattoo mahtava taloa Gangilongalla. Kuus makkaria, keittiö, iso piha, olohuone, ruokailutila ja kaksi vessaa. Laskettiin, että parikertaa viikossa käyvä taloudenhoitaja (joka on siis täällä tapana, Mama.) mukaan laskettuna, niin talon hinnaksi olisi tullut hieman alle parihunttia kuussa per nuppi. Mutta, eivät perkele suostuneet vuokraamaan sitä alle kuudeksi kuukaudeksi. Joten talon metsästys Andresin kanssa jatkuu.
Käytiin myös paikallisessa museossa muutaman kilsan päässä. Lasivitriinissä oli jonkun heimopäällikön kallo, jonka saksalaiset olivat palauttaneet. Pitkä tarina, googlaa jos kiinnostaa. Hehe tribe.
Eiköhän tämä tällä kertaa. Sattuu ja tapahtuu. Välillä vituttaa, mut välillä huomaa naaman olevan kipeä hymyilystä. Ainiin, DJ nimi hommattu. :) Mzungu mzuzu. Meinaa siis valkonaamaa millä on leukaparta. Joko siellä on syksy? :P Poa!
***maanantai: täällä liskodisko saa aivan uuden merkityksen. :P
Ilmeisiä poikkeuksia lukuun ottamatta, ihmiset täällä ovat todella lämpimiä. Piritan viimeisestä illasta lähtien on Peikin kanssa tullut hilluttua jos minkälaisessa seurassa ja paikassa. Perjantaina istuttiin iltaa Shootersissa ennen diskoa, paikallisen nettikahvilanpitäjä / muusikon kanssa. Andrew, mahtava ukkeli. Tuntui tuntevan jokaisen sisääntulijan. Parhaimpia tuttavuuksia oli mm. George, lakia Tumainilla opiskeleva levykauppias. Paikallista Bongo Flavaa ja Taraabia siis tulossa. Yökerhossa kolmannen vuoden journalismin opiskelija Greyson tutustutti paikalliseen TV-kihoon. Fulco, pirun lyhyt ukkeli joka kaatoi viinaa kuin suomalainen. Fulcon kanssa vietettiin iltaa myös lauantaina. Ennen kohtalokasta Ruaha-reissua käytiin jo tutuksi tulleessa Luxury Bar:issa. Peikin aavistelut kävivät toteen ja mestassa oli livebändi veivaamassa. Hullut soundsysteemit, mut rumpuja ei ollu mikitetty ja n. 15W kitaravahvarista vedetty piuha lineoutista PA:han. Aika... jännät soundit. Kuvia galleriassa. ->
Muutin myös uuteen kämppään. Dira Guesthouse, joku piispan toimisto missä vuokrataan muutamaa huonetta. Aika keskustassa. Tää on siis se paikka johon alunperin piti tulla heti, mutta oli täynnä. Täynnä tää on nytkin. Saksalaisia vapaaehtoisduunareita, yksi jenkkiläinen opettaja-täti Tumainilta ja espanjalainen it-opettaja Andres Joensuusta. Andres on siis se jamppa kenen kanssa olis tarkotus löytää talo vuokralle. Mun huone on pieni ja täällä haisee paska. Sänky, pöytä, pari jakkaraa ja kyykkypaska/suihkukoppi. Yhteiskeittiö. Ihan kiva läävä. Piru, käytiin Andresin kanssa kattoo mahtava taloa Gangilongalla. Kuus makkaria, keittiö, iso piha, olohuone, ruokailutila ja kaksi vessaa. Laskettiin, että parikertaa viikossa käyvä taloudenhoitaja (joka on siis täällä tapana, Mama.) mukaan laskettuna, niin talon hinnaksi olisi tullut hieman alle parihunttia kuussa per nuppi. Mutta, eivät perkele suostuneet vuokraamaan sitä alle kuudeksi kuukaudeksi. Joten talon metsästys Andresin kanssa jatkuu.
Käytiin myös paikallisessa museossa muutaman kilsan päässä. Lasivitriinissä oli jonkun heimopäällikön kallo, jonka saksalaiset olivat palauttaneet. Pitkä tarina, googlaa jos kiinnostaa. Hehe tribe.
Eiköhän tämä tällä kertaa. Sattuu ja tapahtuu. Välillä vituttaa, mut välillä huomaa naaman olevan kipeä hymyilystä. Ainiin, DJ nimi hommattu. :) Mzungu mzuzu. Meinaa siis valkonaamaa millä on leukaparta. Joko siellä on syksy? :P Poa!
***maanantai: täällä liskodisko saa aivan uuden merkityksen. :P
keskiviikko 3. lokakuuta 2007
älkää syökö kanaa
2.10 sick
Eilen illalliseksi nautittu kanacurry oli virhearvio. Yö meni kiemurrellessa ja ainakin elimistö tuli aamuyöstä tyhjennettyä. Olo oli aamupäivästä sitä luokkaa, että ainoa mahdollisuus oli lähteä kämpille lepäämään. Pinna tuntuu muutenkin olevan jostain syystä kireällä. Yksi pahimmista mielialaan vaikuttavista tekijöistä on majapaikka.
Fasiliteettit ovat edelleen ankeat torakoineen ja paskana se jääkaappikin edelleen on. Joka ilta, hieman ennen puoltayötä, alueen kulkukoirat kerääntyvät talon edessä aukeavalle alueelle tappelemaan ja ulvomaan. Qatar Airwaysin tarjoamat earit eivät juurikaan auta, sillä viimeistään tasan kuudelta talon takana soivien kirkonkellojen aikaan tulpat ovat korvista irronneet. Ei voi sanoa, että yhtäkään yötä olisin nukkunut erityisen hyvin. Kämppis löytyi, vielä kun löytyisi talo.
Malariaa tuntuu suomalaisten keskuudessa nyt olevan. Joensuun yliopistosta olevan Matin mukaan, on vain ajan kysymys, koska se on meikäläisellä. Ei siinä mitään, senhän saa lääkkeillä hoidettua, mutta heti kun tule hiemankin poikkeava olo, niin se on tietysti malaria. Kuumotusta lisää se, että jos sairastun, joudun viettämään päiviä neljän seinän sisällä.
Tämän hetkisestä hommasta tulee hieman sivariajat mieleen. Kökin vahtimassa isoa avainnippua radiostudiossa. Paikka on ihan mukava ja ympärillä pyörii paljon opiskelijoita, mutta rajansa kaikella. Mulla ei ole aavistustakaan ketä saisi päästää mihinkin huoneeseen ja pojilla on tapana tulla studioon ”harjoittelemaan” lähetystä. Paikallisena tapana on junkkapiireistä tuttu: mitä lujempaa, sitä lujempaa. Eli jannut höpöttävät kilpaa mikkeihin miksaten samalla bongo flavaa tietokoneelta ja kaikki ajetaan moisen kierron saattelemana Fostexin aktiivimonitoreista suoraan naamalle. Tee siinä sitten hommia. Kaiken lisäksi tietokoneeseen on alkanut ilmestyä waretettuja pelejä, ihan kuin netistä IE:n kanssa haetut mp3:set eivät olisi riittävä turvalisuusriski. Kaiken kukkuraksi netti ei tänäänkään läppärissä toiminut.
Paas kattoo, jos olo ei tästä kohene, niin täytyy mennä malariatesteihin huomenna. Ainiin, lyhyen empiirisen tutkimuksen osoittamana DNA:n tekstiviestit eivät tunnu tulevan perille. Nyt kylään Matti Tedren ja vaimokkeensa Merjan tykö. Terkkuja!
3.10 Se oli se kana.
Joo, kuosi on taas hyvä. Nyt vaan huomattiin, että kannettavien minidiskien patterikotelot ovat suomessa, joten käytännön opetuksen alkaminen viipyy taas. Netti toimii läppärissä ja illalla grillaan suomalaisten tykö, enne mestareiden liigan matsia Luxury Baarissa. Taloa pitäis mennä kattoo kohta. keittopäivä. :P
Eilen illalliseksi nautittu kanacurry oli virhearvio. Yö meni kiemurrellessa ja ainakin elimistö tuli aamuyöstä tyhjennettyä. Olo oli aamupäivästä sitä luokkaa, että ainoa mahdollisuus oli lähteä kämpille lepäämään. Pinna tuntuu muutenkin olevan jostain syystä kireällä. Yksi pahimmista mielialaan vaikuttavista tekijöistä on majapaikka.
Fasiliteettit ovat edelleen ankeat torakoineen ja paskana se jääkaappikin edelleen on. Joka ilta, hieman ennen puoltayötä, alueen kulkukoirat kerääntyvät talon edessä aukeavalle alueelle tappelemaan ja ulvomaan. Qatar Airwaysin tarjoamat earit eivät juurikaan auta, sillä viimeistään tasan kuudelta talon takana soivien kirkonkellojen aikaan tulpat ovat korvista irronneet. Ei voi sanoa, että yhtäkään yötä olisin nukkunut erityisen hyvin. Kämppis löytyi, vielä kun löytyisi talo.
Malariaa tuntuu suomalaisten keskuudessa nyt olevan. Joensuun yliopistosta olevan Matin mukaan, on vain ajan kysymys, koska se on meikäläisellä. Ei siinä mitään, senhän saa lääkkeillä hoidettua, mutta heti kun tule hiemankin poikkeava olo, niin se on tietysti malaria. Kuumotusta lisää se, että jos sairastun, joudun viettämään päiviä neljän seinän sisällä.
Tämän hetkisestä hommasta tulee hieman sivariajat mieleen. Kökin vahtimassa isoa avainnippua radiostudiossa. Paikka on ihan mukava ja ympärillä pyörii paljon opiskelijoita, mutta rajansa kaikella. Mulla ei ole aavistustakaan ketä saisi päästää mihinkin huoneeseen ja pojilla on tapana tulla studioon ”harjoittelemaan” lähetystä. Paikallisena tapana on junkkapiireistä tuttu: mitä lujempaa, sitä lujempaa. Eli jannut höpöttävät kilpaa mikkeihin miksaten samalla bongo flavaa tietokoneelta ja kaikki ajetaan moisen kierron saattelemana Fostexin aktiivimonitoreista suoraan naamalle. Tee siinä sitten hommia. Kaiken lisäksi tietokoneeseen on alkanut ilmestyä waretettuja pelejä, ihan kuin netistä IE:n kanssa haetut mp3:set eivät olisi riittävä turvalisuusriski. Kaiken kukkuraksi netti ei tänäänkään läppärissä toiminut.
Paas kattoo, jos olo ei tästä kohene, niin täytyy mennä malariatesteihin huomenna. Ainiin, lyhyen empiirisen tutkimuksen osoittamana DNA:n tekstiviestit eivät tunnu tulevan perille. Nyt kylään Matti Tedren ja vaimokkeensa Merjan tykö. Terkkuja!
3.10 Se oli se kana.
Joo, kuosi on taas hyvä. Nyt vaan huomattiin, että kannettavien minidiskien patterikotelot ovat suomessa, joten käytännön opetuksen alkaminen viipyy taas. Netti toimii läppärissä ja illalla grillaan suomalaisten tykö, enne mestareiden liigan matsia Luxury Baarissa. Taloa pitäis mennä kattoo kohta. keittopäivä. :P
maanantai 1. lokakuuta 2007
1.10. mmm... connected
28.9
Perkele. Kirjoitin päivällä kampuksella pitkän sepustuksen tapahtuneista asioista, nyt sain sen hävitettyä ja äsken huomasin kännykän hävinneen. Pisteenä i:n päällä, naapurissa hoilataan samoja virsejä nyt neljättä päivää. Vittu, että vituttaa. Ei siinä puhelimen häviämisessä muuta, kun että äitimuori saattaa hieman huolestua. Puhelimet eivät tällä maltaita maksa, mutta Sedun numeron häviäminen hieman kalvaa. Ja tytöltäkin olisi ollut mukava saada viestejä...
Nyt on siis perjantai. Illan ohjelmistoon kuuluu muun muassa lämmin olut, jääkaappi ei vieläkään toimi. Muutama luku Wigu-kirjaa kohta pilkkopimeäksi muuttuvassa illassa ja aikaisin nukkumaan, sillä aamusta lähdemme safarille. Ruahan kansallispuisto sijaitsee muutaman tunnin ajomatkan päässä Iringasta. Reissu maksaa ehkä hieman liikaa meikäläisen budjetille, mutta sniiduillaan sitten loppupäässä reissua. Viikonloppu menee siis täysin ilman kontaktia ulkomaailmaan, keskellä savannia.
Tämänkin kirjoituksen saan torpattua nettiin aikaisintaan maanantaina. Toivottavasti, sillä tänään läppärillä ei nettiin päässyt ja radiostudion Windows-kone on täynnä erilaisia microsoft maailmassa tuttuja kuraisuuksia. Menen nyt vetämään ranteeni auki vessaan.
30.9
Safari takana. Ruahan luonnonpuistoon lähdettiin lauantai aamuna. Kuskina ja oppaana toimi Esau, joka on alan hommia duunaillut jo reippaat parikymmentä vuotta. Silti tämä fiksu ja helvetisti asioista tietävä miekkonen tienaa n. 80 000tsh kuussa, eli reippaat 40€. Haaveena miehellä on perustaa oma lafka, vaatimuksena on tietysti oma neliveto. Hienolla Land Roverilla oltiin liikenteessä. Kyseisen kiesin saa kuulemma noin kahdeksalla tuhannella eurolla. Niin, meikäläinen saisi opiskelijanakin jo tollasen lainan. Esau joutuu keräämään moisia masseja varmaan kymmenisen vuotta.
Majapaikkana zafarilla toimi Ruaha Hilltop Lodge. Ihan luksus mesta. Perillä odotti kosteat pyyhkeet ja tuoremehut. Game drivelle saatiiin lunchboxit messiin ja perille päästyä illallinen oli katettu. Bisse ei tietenkään maksanut juuri mitään. Bugalovissa toimi veski ja suihku. Priima. Koko vknloppureissu maksoi tollaset parihunttia. Oli väärti, sano.
Puhelinta koitettiin tuossa metsästää takaisin. Taksikuski löytyi, mutta puhelinta ei. Bore, bore sana. Notta harmin paikka. Peik veikkasi, että kusettavat. Puhelin oli kuitenkin suljettu jo pe-iltana, joten huomenna täytyy mennä luuriostoksille.
Paluu luksuksesta kolahti kovaa. Pirita löysi suihkusta hullun kokoisia torakoita ja ainoa vesi tulee tällä hetkellä varaajasta (lue: tulikuumaa) Huomenna vetelemään puihoja kampukselle. Kyl tää täst. Kuvei linkistä oikealla.
PS: kaikki tutut ja kaverit, lähettäkää mulle systerveiset Suomesta omalla nimellä, niin saan hieman numeroita takas: +255-762627383. Tattis!!
Perkele. Kirjoitin päivällä kampuksella pitkän sepustuksen tapahtuneista asioista, nyt sain sen hävitettyä ja äsken huomasin kännykän hävinneen. Pisteenä i:n päällä, naapurissa hoilataan samoja virsejä nyt neljättä päivää. Vittu, että vituttaa. Ei siinä puhelimen häviämisessä muuta, kun että äitimuori saattaa hieman huolestua. Puhelimet eivät tällä maltaita maksa, mutta Sedun numeron häviäminen hieman kalvaa. Ja tytöltäkin olisi ollut mukava saada viestejä...
Nyt on siis perjantai. Illan ohjelmistoon kuuluu muun muassa lämmin olut, jääkaappi ei vieläkään toimi. Muutama luku Wigu-kirjaa kohta pilkkopimeäksi muuttuvassa illassa ja aikaisin nukkumaan, sillä aamusta lähdemme safarille. Ruahan kansallispuisto sijaitsee muutaman tunnin ajomatkan päässä Iringasta. Reissu maksaa ehkä hieman liikaa meikäläisen budjetille, mutta sniiduillaan sitten loppupäässä reissua. Viikonloppu menee siis täysin ilman kontaktia ulkomaailmaan, keskellä savannia.
Tämänkin kirjoituksen saan torpattua nettiin aikaisintaan maanantaina. Toivottavasti, sillä tänään läppärillä ei nettiin päässyt ja radiostudion Windows-kone on täynnä erilaisia microsoft maailmassa tuttuja kuraisuuksia. Menen nyt vetämään ranteeni auki vessaan.
30.9
Safari takana. Ruahan luonnonpuistoon lähdettiin lauantai aamuna. Kuskina ja oppaana toimi Esau, joka on alan hommia duunaillut jo reippaat parikymmentä vuotta. Silti tämä fiksu ja helvetisti asioista tietävä miekkonen tienaa n. 80 000tsh kuussa, eli reippaat 40€. Haaveena miehellä on perustaa oma lafka, vaatimuksena on tietysti oma neliveto. Hienolla Land Roverilla oltiin liikenteessä. Kyseisen kiesin saa kuulemma noin kahdeksalla tuhannella eurolla. Niin, meikäläinen saisi opiskelijanakin jo tollasen lainan. Esau joutuu keräämään moisia masseja varmaan kymmenisen vuotta.
Majapaikkana zafarilla toimi Ruaha Hilltop Lodge. Ihan luksus mesta. Perillä odotti kosteat pyyhkeet ja tuoremehut. Game drivelle saatiiin lunchboxit messiin ja perille päästyä illallinen oli katettu. Bisse ei tietenkään maksanut juuri mitään. Bugalovissa toimi veski ja suihku. Priima. Koko vknloppureissu maksoi tollaset parihunttia. Oli väärti, sano.
Puhelinta koitettiin tuossa metsästää takaisin. Taksikuski löytyi, mutta puhelinta ei. Bore, bore sana. Notta harmin paikka. Peik veikkasi, että kusettavat. Puhelin oli kuitenkin suljettu jo pe-iltana, joten huomenna täytyy mennä luuriostoksille.
Paluu luksuksesta kolahti kovaa. Pirita löysi suihkusta hullun kokoisia torakoita ja ainoa vesi tulee tällä hetkellä varaajasta (lue: tulikuumaa) Huomenna vetelemään puihoja kampukselle. Kyl tää täst. Kuvei linkistä oikealla.
PS: kaikki tutut ja kaverit, lähettäkää mulle systerveiset Suomesta omalla nimellä, niin saan hieman numeroita takas: +255-762627383. Tattis!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)