torstai 7. heinäkuuta 2011

Mzungu mzuzu checking in

”Ja vuodet ne vierivät...” Terve hyvä blogin lukija. Tämä blogi käsitteli alun perin allekirjoittaneen vaihto-oppilas reissua syksyllä 2007 ja tuossa kun vanhoja postauksia lueskelin, niin aika ummikkona tuli aikoinaan Bongolandiaan lähdettyä. Eka kerta on aina hieman hankala, kuten sanotaan. Palautan blogin nyt henkiin, sillä Itä-Afrikka kutsuu jälleen ensi syksynä. Tässä välissä ehdin jo kerran Tansaniassa piipahtaa koulutushommissa.

Olin lähdössä Itä-Afrikkaan jo nyt alkuvuodesta, mutta Suojelupoliisin mukaan olen turvallisuusriski kansalliselle turvallisuudelle, joten puolen vuoden palkallinen harjoittelu Nairobissa jäi kohtalon iskusta saamatta. Toisaalta, en ole ihan varma notta olisiko suomalaisen teollisuuden vientihommat ollut sellainen juttu joka meikäläisen pirtaan olisi kovinkaan kummoisesti osunut. Ulkoministeriö joka tapauksessa kustantaa leijonan osan tulevasta reissusta, joten siat ja markkina-anterot voivat puolestani haistaa pitkät. Vastoinkäymisistä huolimatta kannatan edelleen kansalaistottelemattomuutta ja vahvaa hallitsevan luokan kyseenalaistamista. Ja foliohattuja.

Jaa mitäs Afrikassa? Internetradiokoulutus Dar es Salaamissa alkuvuodesta 2010 meni sen verran nappiin, että saan vetää samanmoisen uudestaan. Tällä kertaa paikalla ”pitäisi” olla enemmän osaanottajia, mutta se jää jälleen nähtäväksi. Tämän lisäksi omalla kohdalla neljäs kerta sanoi toden ja saimme kollegan kanssa UM:n toimittajien matka-apurahan. Tällä törkeellä massikeolla olemme suunnitelleet seuraavanlaisen pyrähdyksen. Ensin Dar, sieltä etelään Mtwaraan, rajan yli Mosambikiin, Mosambikin läpi Malawiin, Malawin halki pohjoiseen, piipahdus Sambiaan ja sieltä palajan ”kotikonnuille” Iringaan. Vuoden vaihteen jos hengaisi tuttujen kanssa Iringassa ja sen jälkeen: ”Minne tuuli, tuuli kuljettaa...”

Viime aikoina lähes pelkästään radiohommia tehneenä koitan verestellä tähän blogiin Itä-Afrikka aiheisia juttuja, sekä infoa alueen kehityksestä radion, netin ja muiden itseäni kiinnostavien aiheiden tiimoilta. Ja varmaan musaa aika paljon tulee linkitettyä... Soukospäissään on tullut nimittäin oltua. Tässä eräs mainio mixtape.

Haraka Haraka Haina Baraka. Hosumalla ei tule kuin kusipäisiä kakaroita.