Oho, taisi tämä tällainen päivittäminen jäädä viimeisillä viikoilla aika vähälle. Eikä sitä Malawin reissun jälkeen kauheesti mitään tapahtunutkaan. Pari viimeistä viikkoa meni kavereiden kanssa syöpötellessä ja juopotellessa.
Pitäis varmaan keksiä jotain maailmoja syleilevää sanottavaa reissusta, mut eipä se Iringan kaupunki kauheasti eroa mistään keskisuuresta opiskelijakaupungista. Valkonaamat tuntuvat kokevan paikan omilla tavoillaan. Jotkut tykkäävät olla aloillaan, omissa compoundeissaan ja toiset ottavat irti kaiken minkä saavat. Ennakkoluulot ovat väistämättömiä, mutta toivottavasti meikäläisen blogi on joitain luuloja sulattanut. Oma käsitys Tansanian kaukaisuudesta ainakin mureni. Oli kaikin puolin mahtava ensimmäinen kerta Afrikassa. Suosittelen.
Paluu arkeen ei vielä koittanut, vaan fyysistä kulttuurishokkia nautiskellaan työharjoittelussa Stadissa tämä kuukausi, jonka jälkeen vasta paluu torppaan. Limakalvot räjähtivät auki ja olo on todella kuppainen. Miten täällä ihminen voi asua?! Räntää, räkää ja nyrpeitä naamoja. Onneksi sain maksalaatikkoa, Soul Seedit ja paluun mielitietyn kylkeen. Koti tämä silti on.
Nyt alkoi kova sormien läpi valuneiden kurssien metsästys ja sellaisen harvinaisuuden kuin "palkallisen harjoittelupaikan" hakeminen. Opinnäytetyö ei ole vielä saanut lopullista siunausta opettajakunnalta, mutta jos uusi ja dynaamisen innovatiivinen konseptini - a.k.a radio - menee läpi, niin sen edistymistä seurataan louhenkadulla. Luultavasti jatkan siellä myös lähitulevaisuudessa nolostuttavia väristyksiä herättäviä kirjoituksiani. Koitin tämänkin blogin tekstejä lueskella, mut aikamoista tuubaa ne näyttää olevan...
Toivottavasti tämä on jollekin jotain antanut. Loppuun törkeästi lainattu kliseinen heitto: Lähe menee!
Markku-mzuzu.
PS: Loppukevennyksenä vielä Google analyticsistä napatttuja googletuksia blogiin:
-hiace africa
-konyagi
-tansania pistorasia
-espanjalaiset keksinnöt
-viisumi umpeutunut suomessa
