Olen parhaimpani mukaan imeä kovolle paikallista musiikkia. Alkaa puuduttaa vähitellen. Jos jossain, ani harvassa mestassa, kuulee muuta ko Bongo Flavaa tai rootsimpaa Zilipendvaa, ni kyllä se korvan herättää. Jossain soi aina. Rytmi pysyy lähes samana, vaikka maisema muuttuu. Hitti-kulttuuri se täälläkin virtauksia muuttaa. Kovin nimi lienee tällä hetkellä Alikiba, josta lehtijuttu siis tässä.
Leijonan osa biiseistä kertoo rakkaudesta tai pyörivistä ghetto perseistä. Poliittista tai kantaa ottavaa musiikkia ei tietääkseni juurikaan tehdä. Korjatkaa viisaammat, en puhu kieltä. Tämä on vain oletukseni. Biisit tehdään yksinomaan perus Pro Tools meiningillä. Joskus onnistuen, useammin ei. Mielenkiintoista on myös, että ysärislovarit ovat kova juttu: Whitney, Bäkkärit... Ja ysäri euro-tekno: Aqua, Mr. President, Leila K.... Kovaa kamaa, sano.
Paikallisia biisejä on kertynyt helposti toista sataa, harva niistä erottuu meikäläisen korvaan millään lailla. Um-tsi-usm-tsi, um-tsi-um-tsi. Niin, aattelin lykätä jonku mixtapen jossain vaiheessa. Kuulette sitten...
Kun on päivän kuunnellut samaa biittiä, alkaa mieli tehdä jotain muuta.
Koneella, omassa kopissa, pyörinyt lähinnä Dubstep, Northern Soul ja Tabaksen mixit, Sigur Rós (vie mielen hyvin pohjoiseen), sekä tietty takapotku ska ja ragga.
Videonpätkiä oon napsinu, mut yhteyksien takii en oo upannu, mut seuraava kertoo paljon meiningistä.
Ok, Huomenna ois taas perjantai. Viikot vierähtää hullulla vauhdilla. Koko ajan tapahtuu, oikeastaan ei mitään. Suunnitelmia en ole vieläkään tehnyt, asiat vain tulevat eteeni. Paitsi, nyt olen miettinyt reissua Mbeyaan ja Lake Malawin rannalle. Paikalliset hieman pyörittelevät silmiään, ko oon suunnitelmasta kertonu, eli mesta voi olla hieman kyseenalainen... En tiä, vois kai sitä mennä. Tänään on reissuni tarkka puoliväli. Iringassa vielä kuutisen viikkoa, sit pohjoseen Moshiin ja sieltä Darin kautta Sansibarille. Paratiisissa reipas viikko, sit flygari kohti Helsinki-Vantaata ja kylmää pohjolaa.
Blogini tarkoitusperät epäilyttävät kirjoittajaa. Julkinen päiväkirja on kai sitten ihan normaalia toimintaa facebuukkien ja muiden sosiaalisten medioiden joukossa. Apinan tuntee kaikki, mut apina ei tunne ketään.
Launataina on kansainvälisen koulun joku tapahtuma. Ameriikan täti sitä on hehkuttanut, mut mulle vaan myytiin lipuke ja kutsuttiin mestoille. Paikalla siis lähinnä pöperöä ympäri maailmaa ja oppilaiden esityksiä. Jonkin sortin varainkeruu juttu se on.
Ostin sen fillarin. Täysjousitettu kiina-halpis. Mut on se vaa siistii tulla Gangilongalta alas täysillä. Hiekkatiet ovat optimaalisia mäenlaskuun. Edellispäivänä melkein kaaduin, tänään todennäköisesti kaadun. Se on vain ajan kysymys, kuin malariakin. Fillarointia varten ei oo suojia ja malariaa varten en oo yli kuukauteen syöny mitään. Tyhmiä riskejä, mut katotaan kortit silti.
Nih, Iringa kuittaa. Kirjoittelen sunnuntaina darrassa taas jotain. Poa.
Kuvia lisätty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti