Takasin Iringassa. Kyllä kelpaa. Jokseenkin outo tunne tehdä reissu reissun sisällä. Kuin näkisi unta unessa. Seuraavassa referaatti matkastani eteläisessä Tansaniassa, sekä pohjoisessa Malawissa:
Dar es Salaam, joto sana. Tansanian stadi on kuuma ko pätsi. Sweating like a pregnant nun koko ajan. Allekirjoittaneen ja Tedren Matin yömestana toimi italialaisten compaundi, suht lähellä keskustaa ja rauhallisella paikalla. Ilmastointi maksoi extraa, mutta tuli tarpeeseen. Itsenäisyyspäivää vietettiin siis Jyskylän sijaan Oyster Bayn hienostoalueella, Suomen suurlähetystössä. Aika jäykät bileet oli. Yllättävän paljon suomalaisia nuoria vapaaehtois / työharjoittelu flikkoja jostain päin Tansanian etelärannikkoa. Ilmainen keitto oli heille luultavasti uutta, sillä aika jurrissa kissat myöhemmin berbereitään keikuttivat läheisessä yökerhossa. Suht leppoisaa porukkaa ja tosiaan meikäläiselle ilmanen pullo Konyagia, sillä kenellekään muulle The Spirit of The Nation ei kelvannut. Konyagi+bitter lemon on melkeen yhtä herkku ko Jalopeura. Jatkoille lähdin läheiseen yökerhoon. Olipahan sekin kokemus. Harmaita ukkeleita nuoret tummat kaunottaret sylissään, kymppitonnin seteleitä heilutteleva musta jannu, joka iloisesti tarjosi paukkuja. Olihan se imartelevaa, kun toinen toistaan vähemmissä kuteissa olevia tyttöjä tuli tarjoamaan seuraa. Luulis tajuava, et ei tän näkösellä kaverilla ole varaa tytöistä maksaa. Hauskaa se oli, varsinkin, ko Iringan paikallisessa yökerhossa on tullut opittua bongo flavan tanssiaskeleet sekä riittävä määrä swahilia paskan jauhamista varten. Meinasi baaritiskillä jäpittäviltä Wärtsilän ukoilta tippua silmät päästä, kun Turun laihapoika pisti masai-kaunottarien kanssa jalalla koreasti. Poa! Ylihintanen taksi ja himaan.
Perjantaina nautin darrassa italialaisten tarjoamista satelliittikanavista ja verkkaisesti suoriuduin rautatieasemalle. Rai rai ja ykkösluokka. Dar-Mbeya, n. 20h, n. 15€. Oma peti entisen veturikuskin seurassa. Loungessa muutama bisse parin jenkin ja hollantilaisen kanssa. Yöllä heräsin muutamaan otteeseen katsomaan ohi vilistäviä vuoria salamien valossa. Aamulla herätys johonkin pikkukylään ja tuoreita mangoja ikkunasta sisään nostettuna. Lauantaina Mbeyssa lyöttäydyttiin yhteen hollantilaisen Marayn(?) kanssa ja kimpassa hätyyteltiin huijareita ja loisia kauemmas. Mbeya oli massivinen pettymys. Paska keli, huonoja ihmisiä, vessa ei vetänyt... Sunnuntaina sama paska keli jatkui ja koko kaupunki oli täynnä heinäsirkkoja, kuin ennustaen lopun alkua. Varotteluista huolimatta Mbeyan bussiasemalla roikkuneiden paskiaisten määrä tuli yllätyksenä. Special price! Here here my friend! Yes yes, this is the right bus... Otimme väärähkön bussin ja löysimme itsemme pienestä kylästä puolimatkassa rajalle. Ukkeleita kiipesi ovista ja ikkunoista, yrittäen napata laukkuja "oikeaan" bussiin... Seuraava pikkubussi oli aiempaa pienempi, mutta sama määrä lössiä.
***matkalla näimme kolarin. Pikkupoika oli varastanut mutsinsa auton ja ajanut sen puuhun...pole sana...***
Rajan ylitettyä, rauha palasi. Malawi tuntui välittömästi leppoisalta paikalta. Taksikyyti läheiseen pieneen Karongan kaupunkiin ja muutama bisse, sekä bilistä (jota matkan aikana tuli iskettyä aika paljon...) Maanantaina Marayn jäi Karongaan etsimään itselleen fillaria matkaa varten, mut meikäläinen otti bussin kohti Mzuzua. Läpi vuoriston, Lake Malawin rantoja myötäillen ja aikamoisissa fiilareissa!!
***offtopic: sadekausi siis alkoi. Verhon takaa tippui juuri iso torakka. Iskin roskiksen sen päälle, ni eikö ötökkä lähtenyt kävelemään roskis mukanaan! Hulluna eri näköisiä, kokoisia ja värisiä mönkijöitä...***
Mzuzu oli mukava kaupunki ja ihmiset ymmärsivät jos niille sanoi, notta ei kiitos. Pikkubussi alas vuorelta kohti Nkhata Bayn kalastajakylää. Harvoin sitä on niin lähellä kuolemaa. Harvoin sitä on niin hyvän kuskin kyydissä. 90-luvun Hiace, kyydissä toistakymmentä ihmistä ja helposti 80kmh alas vuoristoteitä. Majapaikkani oli Iringassa asuvien brittityttöjen suosittelema Mayoka Village. Ekana iltana söin ja menin nukkumaan.
En tiedä miten paikasta kertoisin... Travellereiden kohtaamispaikka. Täynnä valkonaamoja ja outo Big Brother tunnelma. En kauheasti viihtynyt mzungujen seurassa vaan heti aamupalan jälkeen suunnistin kaupunkiin. Kavereita löytyi heti. Rehtiä porukkaa, eikä mitään kusettajia. Bilistä, bisseä ja bisnestä. Kaupunki on muun Malawin tavoin köyhä ja riippuvainen kalastuksen lisäksi hiljalleen kasvavasta turismista. Ostin, jos myyjät ja kauppatavara oli kivoja. Heti ekana päivänä löysin itseni istumassa lähikylästä jauhamasta paskaa ja pelaamasta bilistä. Illalla ystävystyin Mayoka Villagessa putiikkiaan pitävän rastan kanssa. Hetken se otti, mut muutaman brandy tuikun ja rumpusessioiden jälkeen lähdettiinkin "yökerhoon". Valkonaamat ei siellä kuulema kauheasti käy. Mahtava paikka, 672. Paska äänentoisto, porukka kännissä ko käet ja bilistä.
Seuraavan päivän hieroin kauppoja Sekanin ja Bobin kanssa. Paikallisia puuseppiä. Vaihdantatalous on Nkhata Bayssä kova sana. Köyhään maahan ei tuoda kuin halpoja tavaroita, joten esim. kunnon kenkien, vaatteiden taikka aitojen puhelimien saaminen on lähes mahdotonta. Vaihdoin kenkäni ja puhelimeni todella hyvin tehtyyn tavaraan. Nyt mulla on mm. oma, nimellä kaiverrettu malja. :) Sekanin kanssa tuli loppupäivät viettyä. Lepposa jannu. Muiden paikallisten tapaan jatkuvassa pilvessä. Kyllä, poliiseista kalastajien kautta kokkeihin, kaikki kännissä ja pilvessä kaikenpäivää. Paikalliset juovat iljettävää, sakeaa maissikaljaa pahvitölkeistä. Istuvat, juovat ja polttavat. Ikävä kyllä liiallisen ganjan polttamisen lisäksi alueella esiintyy malariaa, joka kihahtaa nuppiin. Kylällä pyörikin enemmän seinähulluja kuin juhannuksena Rymättylässä.
Aikani Nkhata Bayssä vietin rastojen kanssa bilistä pelaillen ja kaljaa juoden. Perjantaina alkoi hermo kiristyä, kun tupa täyttyi muzunguista ja stereot soittivat kuraa. Päätin vetää nupin turvoksiin ja lähetä aamulla himaan.
N. 6 päivää paratiisissa ruokineen, juomineen, asumisineen ja matkoineen maksoi n. 100€. Ei paha, Darissa sama summa menee muutamassa päivässä pelkkiin takseihin... Tuhti aamupala ja takaisin kohti pohjoista. Lauantain aikana suoriuduin aina Karongaan asti. Parahiksi juuri ennen myrskyä. Liskoisen yön jälkeen, aamun sarastaessa, matka jatkui. Rajalle helposti halvalla pirssillä, Tansanian puolella häslinki alkoi taas. Mbeya meni helposti, sillä tapasin jannun, joka osasi sanoa: kahvi, makkara ja moi moi. Pikkubussi kohti Iringaa lähti täyteen tungettuna iltapäivästä. Kysyin koska perillä, ennen auringon laskua kuulemma... Mbeyasta lähdön jälkeen odotimme jotain lähes tunnin jossain. Ajoimme tunnin, odotimme taas tunnin... ihmisiä kauppaa hammastahnaa, mangoja ja kelloja ikkunoista sisään... Neljän tunnin ajon jälkeen bussi pysähtyi ja piti vaihtaa pienempään ja täydempään bussiin. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman vituttaa. Kuski ajoi kuin riivattu. Jatkuvasti pysähdeltiin ottamaan kyytiin ihmisiä, tavaroita, elukoita, erilaisia säkkejä... Seitsemän tunnin jälkeen vihdoin näin ihanat Iringan valot loistavan pimeydessä, ylängön suojassa. Mahtavaa päästä kotiin. Bussista ulos astuessa normaali vastaanottokomitea tarjoamassa taksia. Eräs pikkupoika oli oudon päällekäyvä ja kun huomasin kakaran paskaisten näppien hapuavan lompakkoani taskusta niin meinasi pelihousut kärhätää lopullisesti! Tarrasin paskiaista raiveleista ja hyvä etten vedellyt ympäri korvia! Perkele, että otti päähän. Palata kotiin ja ekana joutuu ojentamaan liimoissa olevaa kakaraa...
Loppuin lopuksi, hyvä reissu. Suosittelen Malawia lämpimästi. Kerron yksityikohtia siiten jurrissa baarissa, jos jotain kiinnostaa. Loppuaikani suunnitelmatkin muuttuivat. Mihinkään Sansibarille enää tarvi mennä, mieluummin vietän vähäiset hetkeni ystävien seurassa kauniissa Iringan kaupungissa. Blogi varmaan hyytyilee vähitellen, jos jotain erikoista tapahtuu, niin postaan, mut luultavasti joulurauha valtaa mielen ja kiipeän vuorelle.
Mukavaa jouluviikkoa toverit!
Badai.
...kuveiki otin, mut jotain ongelmia torppaamisessa. Ilmotan, ko verkossa. Sawa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti