Malawisa

Asioita on hyvä katsoa välillä kauempaa. Koitin kertoa Lusakasta Lusakassa, mutta ei irronnut. Taustalla pauhanut Meksikolainen saippuasarja vei osaltaan keskittymiskyvyn kaikessa koukuttavuudessaan. Muutenkin residensimme oli mielenkiintoinen: Isäntää, isännän veljeä, toisen veljen tytärtä, muusikkoystävää, muusikkoystävän pari tytärtä ja vielä yksi sukulaisnainen jonka verisuhteesta en päässyt täysin perille.

Lusaka ei olemassaolollaan vaikuttanut. Keskustan rakennuskanta oli matalaa ja hataraa. Vaikka satoi tai tihutti useasti, kaupunki oli suhteellisen pölyinen ja tunkkaisa. Lyhyen visiitin parhaimmistoa edusti Chelstonin lähiön ostari ja sen baarit. Keskustassa käytiin ihmettelee ja vetää pitsaa. Lepposaa keskiluokkasta istuskelua, tupakin polttelua ja Mosin imeskelyä. Sen ihmeempiä ei tehty. Käytiin kattoo iha mielenkiintonen ”nykytaiteen” näyttely Lusakan taidemuseossa. Useat veistoksista oli 90-luvulta, ja yläkerran kestonäyttelyn perus pääkallojen ja vapaussotaunivormujen ohi kiinnostavuudessaan meni remontin ohessa seinään savannia maalannut ukkeli. Kuvia ei saanut ottaa, mut kultainen nainen oli silti aika siisti.

Kultainen nainen

Työn puolesta tilanne on, että muutamiin juttuihin on matskut valmiina, mutta faktat tarkistamatta ja itse jutut kirjoittamatta. Eiköhän ne sieltä tirise. Syitä materiaalin valmistumisen verkkaisuuteen toki riittää: Iringan iloiset illat, Mansan hulvaton meno tai Lusakan leppoisat olot. Jospa nyt Malawissa istuis alas ja hoitelis hommia. Nyt on ainakin fasiliteetit kunnossa.

Otin pienen varaslähdön Sambiasta. Terhi jäi vielä Lusakaan, mm. kuvaamaan Uncle D:n valmistujaiset. Meikäläisillä kollegoilla oli muutenkin aika ottaa hetkeksi pieni hajurako, sillä viikonloppuna kävimme tiukan keskustelun kulttuurillisen patriarkaalisuuden noudattamisesta. Meikäläinen on henkilökohtaisesti - vakaviin omantunnon syihin vedoten - palvellut 395 päivää yhteiskuntaa (ja universumia) ettei kyseenalaistamattomia auktoriteetteja tarvitsisi syyttä pokkuroida. Ja Isäntäperheen sisäiset konfliktit kiinnostivat kollegaa enemmän, joten maanantaina suoriuduin viideksi bussiasemalle ja hilpaisin kohti Malawia. Forumilla varoittelivat putkeen hurauttamista, mutta raja oli rauhallisin tähän mennessä ylitetyistä ja viereisen teininpojan tuikku oli perseen puutumisen lisäksi kivuttoman siirtymän ainoat negatiiviset seikat. Matka oli joutuisa, joten bussin, parin pikkubussin ja 12,5 tunnin maisemien katselemisen jälkeen löysin itseni Mabuya-campista juomassa kaljaa over land -valkonaamojen kanssa. Tai oikeastaan nautin iltakaljani viereisessä pöydässä... Suomalaiset ei small talkkaa, eikä kauheesti kyseisen matkustuskulttuurin edustajien kanssa kiinnostakaan turista.

Malawi on nasta. Lepposa meno ja Lilongwe on hieman Turun oloinen kaupunki. Keskustaa halkoo ”joki” ja ihmiset tuntuvat sopivan hankalasti lähestyttäviltä. Kaupustelijat tietysti erikseen, mut kaupustelijoiden joukosta ne uudet tutut yleensä löytyy. Tuli kaupunkikierroksella poistettua pari mageeta, luultavasti Raisiossa UFF:n laatikkoon heitettyä T-paitaa, parit tuliaishelyt sekä leka mainiota Malawilaista Gold Label -Brandyä.

Lilongwe river

Lilongwesta piti vaan pyyhältää läpi, mut olot on sen verran lokoisat, et pysähdys voi venähtää. Ei raaskisi jättää tätä kylää yhden päivän varaan. Pohjoiseen ja kohti Daria ehtii kyllä. Seuraava suunnitelma on vasta reilun viikon päästä odottava lentokonesiirtymä Mtwaraan. Sekin reissu jää nähtäväksi, sillä matkabudjetin lisäjoukot saapuvat vasta myöhemmin.

Bändi soittaa akustisesti reggaecovereita ja ilta on lämmin. Täältä tähän.