Eipä ois uskonu, että keskeltä Sambian pohjoisen provinssin Luapulaa löytyy sellainen mesta kuin Mansa. Pieni kasvukeskus -tyyppinen kaupunki, missä ihmiset osaavat kuin osaavatkin pitää hauskaa. Tai voi olla, että mainion emäntämme luoma ympäristö kyseiseen aktiviteettiin auttoi asiaa. Kaupungista löytyi muun muassa paras baarikonsepti koskaan: Autotallibaari! Tai ei mikään pelkkä autotalli, mutta kaaralla pääsi kaartamaan suoraan baaritiskille, bilischilliosasto vieressä, sisällä diskolattia ja pikkusuolasta myytiin tietty omassa kojussaan. Tähän kun yhdistää erinomaisen sambialaisen biitin, ni ei ihme että ekana vknloppuna mestassa viihdyttiin muutamakin ilta putkeen. Ja sanottakoon, että sunnuntai on paikallisesti parempi bailuilta kuin lauantai...
Leena työskentelee parhaillaan UM:n PLARD II -projektissa, joka keskittyy Luapulan alueen kehittämiseen, varsinkin kalatalouden kautta. Saimme Terhin kanssa mahdollisuuden päästä tutustumaan toimintaan Mweru järven pohjoiseen kolkkaan ja alkuviikosta hurautimmekin firman Isuzulla kohti Nchelengen kalastajakylää. Mestoilla treffasimme kävelevän tietosanakirjan Douglasin, jonka opastuksella seuraavat päivät vierailimme kylätoimikunnissa, kalastajaliiton ukkeleiden puheilla sekä saimme nastan veneajelun Congon rajajoelle, missä laittomia verkkoja käyttävät kalastajat loikkivat valtion virallista partiovenettä karkuun. Tilanne alueella on erikoinen, varsinkin UM:n maksamien konsulttifirmojen vaihtumisen suhteen, mutta tästäkin lisää toivottavasti jonkin aviisin sivuilta...
Mweru-järven pohjoisosa oli kirjaimellisesti paratiisiranta. Käyppä kattoo googlemapsista jos et usko. Tie mestoille oli todella huono, eikä sen kuntoa paranna kohti Congoa puskevat monitonniset rekat, jotka kuljettavat kiinalaisia kaivosmasiineita ja bensaa. Köyhälle Luapulan alueella, näin maallikkona ajatellen, eniten kehitystä parantava keino olisikin infran kuntoon saattaminen. Mutta se on Sambian hallituksen asia, ja tällä hetkellä kun valta on juuri vaihtunut, lienee isokenkäisillä varmasti muutakin tekemistä kuin köyhien kansalaisten jeesaaminen...
Sen suurempia kommelluksia ei reissulla tapahtunut. Mitä nyt tultiin hostelliin sisäänlukituiksi, todistimme kuubalaisten moskiittomyrkyttäjien bakkanaaleja ja koimme nastaa eksotiikkaa hämähäkkien ja erilaisten kalaruokien muodossa.
Palasimme Mansaan ja tein makaronilaatikon. Kävin vielä haastattelemassa konsulttifirman tyypit ja tyhmät kysymykset -metodini irrotti informaatiota josta saa kyllä jutun naputeltua. Viikonloppu meni leppoistellessa muun muassa lauantaisen reilun kahdentoista tunnin päiväkaljoittelun merkeissä. Todistin erikoisen tilanteen, missä tilaisuus teki varkaan ja dorka tuttu jäbä varasti Leenan lompakon. Sviddu mikä urpo, ihan kuin emme olisi asiaa huomanneet. Muutaman euron tähden fudut ja luottamuksen menettäminen on fakta. Rohkenin lauantaina vielä hieman jortsuilemaan, sillä ajattelin sunnuntain siirtymän vetää sikeitä... Eipä menny kuin Strömsössä...
Sunnuntaina, kolmen tunnin unien jälkeen, aloitimme safarin kohti Chibobon puskakylää missä Terhi oli viettänyt kuukauden reilu vuosi sitten. Bussin penkit olivat lokoisat, tie nukuttavan kuoppainen mutta eikö jumalauta selän taakse tuu istumaan ukkeli joka ei oo hetkeäkään hiljaa. Huutaa, nauraa, vokottelee vieressä istuvia fögeleitä ja nauraessaan iskee kämmenellä meikäläisen selkänojaa. Goisaile siinä sitten. Koko helvetin matkan ukkeli vaan jauho potaskaa. Ja kun saavutimme Serenjen kylän, olimme hieman epävarmoja, notta jäädäänkö bensiksellä vai meneekö bussi kaupunkiin asti, niin takapenkin huutavalta urpolta asiaa kysyttäessä hiljeni mies. Urpo.
Serenjestä poistimme elintarvikkeita ja pirssi reilu 30km kohti puskaa. Siellä oli Chibobon kylä. Aika kesämökkimeininki sähköttömässä ja kaivovesi -mestassa. Päivän verran ihmettelimme kanaloita ja muita alueen nähtävyyksiä, paistelimme kokkelit pallogrillissä ja yömyssynä toimi erinomainen sokeriruokopussiviina.
Eilen saavuimme Lusakaan. Perinteisesti perse puuduksissa ja täydestä pikkubussista vielä täydempään pikkubussiin vaihtaen. Täällä asustelemme Mr. Emmanuelin koko suvun ”hostellissa” tätien ja veljien kanssa. Varmaan tuonne vknloppuun saakka ihmettelemme menoa ja suunnittelemme seuraavaa siirtymää kohti Malawia.
Taisimme sateen tuoda tännekin tullessamme...
PS: Laitoin linkit tonne oikeelle meikäläisen ja Terhin julkisiin FB-reissukuvakansioihin. Tänne bloggeriin kuvien torppaaminen on kovin hankalaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti