Ihanko ois himassa ollu viikon

Vietimme kauniissa Iringan kaupungissa viikon. Isäntämme osoittautui kaupungin merkkihenkilöksi. Tai ainahan Andy on ollut paikallinen tuttu naama, mutta nyt työskennellessään parlamentin edustajan toimistolla, tuntuu että yli kymmentä metriä ei kaupungilla voi kävellä ilman morjestelua. Kulku on siis pykivää ja aika paljon Terhin kanssa kahdestaan päivisin kaupungissa kierreltiin ja kuvailtiin. Baareissa tosin oli Andyn kanssa nastaa, kun omistajat tarjosivat kaljaa ja viime viikonloppuna painelimme ilmaiseksi Club V.I.P:hin. It's all about contacts, you know...

Ja kontaktejahan syntyi! Moni lukijoista varmastikin tietää rakkauteni perinteitä kunnioittaviin alkoholijuomiin ja erityisesti Tansanian Jalluun: Konyagiin. Mainio tuote, valmis brändi ja suomalaisethan diggaavat dokaamisesta. Siitä kun yhdistää viivat ja rupattelun jalon taidon, niin lompakostani löytyy kuin löytyykin nyt Iringan alueen myyntiedustajan käyntikortti. Tästä yhteys Finprohon, tai jos joku Teistä rakkaat lukijani tietävää alkomaholin maahantuontifirmoja, niin ei muuta ko kontaktia tänne ni saadaan The Spirit of the Nation myös Klubin Koloon maisteltavaksi.

Ja mutsille tiedoksi: tehtiin me ”paljon” muutakin kuin kaljoteltiin. Tumaini-yliopistolla tuli tietysti piipahdettua morjestamassa tuttuja. Mr. Berenge meinasi taas tippua tuoliltaan, kun vanha valkonaama kurkkasi ovensuusta. 2010 mestoilla käydessäni radiostudio oli vielä vaiheessa, mutta nyt paikat oli laitettu viimeisen päälle hienoiksi. Yhteydet ja sähkö toki pykivät edelleen, lähetintä ei oltu saatu viekkaan konsultin takia edes paikalle ja oppilaat olivat Marjutin mukaan yhtä laiskoja kuin ennenkin. Kehitystä ja ei-kehitystä on siis tapahtunut. Jännä seikka oli se, että Tumainin opiskelija- ja Diran usokkiradion studiot olivat kuin samasta pakasta. Samat ukkelit ne olivat kuulemma rakentaneetkin, mutta todella pieneen tilaan kyhätty, kolmesta eri huoneesta koostuva studiokokonaisuus oli ehkä liiankin tunkkainen ja väkisin pehmustettu. Varsinkin kun tapana on ollut, että studioon mentäessä otetaan kengät pois, niin sukkahien moinen dunkkis ei varmastikaan edesauta ammattimaisen radion tekemistä...

Mitäs muuta Iringassa... Mama Siyovelwassa käytiin tietty puiden varjossa kaljalla, nerokkaasti nimetty uusi leppoisa istuskelupaikka +255 tuli tutuksi, Neema Craftissa käytiin lukee lehtiä, vetää tousteja, suklaabaakkelsia ja kaffetta, Club V.I.P:n mainitsinkin jo: Tällä hetkellä kai kaupungin ainoa menomesta, eikä muuten vedä vertoja edesmenneelle Ruaha Internationalille ja ennen kaikkea Andyn kanssa reasonoitiin politiikkaa ym. elämän viisauksia aamun pikkutunneille Wilolesin terdellä. Suht nopeesti eksotiikka karisi, kun sunnuntaina darrapäissään tehtiin pitsaa ja katseltiin Frendejä.

Alun perin meidän piti lähteä siirtymälle jo maanantaina, mutta saimme mahdollisuuden tutustua erittäin mielenkiintoiseen kouluprojektiin, jota toteutetaan muun muassa suomalaisen osaamisen avulla. Läheisestä valtion koulusta on nimittäin viimeiset pari vuotta saatu uskomattoman hyviä tuloksia. Asiasta ollaan tekemässä nyt tutkimusta ja lisää aiheesta toivottavasti jonkun aviisin sivuilta. Enempää en viitsi tässä kertoa, ettei nuo perkeleen journalistit pölli ideaa... Työtäkin on siis tullut tehtyä. Hieman hankalaahan se toki on sähkökatkojen ja heikkojen yhteyksien vuoksi, mutta materiaalia kerätään ja palauduttuamme toivon, että oma sisäinen kovalevyni toimii. Työtä varten saadun matka-apurahan suhteen tilanne on myös erikoinen: saimme tuen asumiseen ja matkustamiseen, mutta kun on täällä sen verran jo tullut hilluttua, että juurikin leijonanosan asumisista ja matkoista olemme saaneet ilmaiseksi. Voipi olla, että pitää palauduttua masseja hieman palautella tai sitten yöpyä joulukuussa Darin Mövenpicissä...

Alkuviikosta piipahdettiin vielä kotihipoissa, joidenka isäntänä toimi erikoinen professori. Andyn kavereita tietty. Dokailtiin, jorailtiin ja puhuttiin politiikkaa. Erinomaisen mukavaa.

Seuraavana päivänä otimme siirtymän Iringasta Mbeyan kautta Tundumaan, missä piti alun perin odotella eräs tuttu. Ei kuitenkaan ollut paikalla joten otettiin Andrewlta paikallisen kaverinsa puhelinnumero, mihin ei koskaan vastattu, mutta kohtalon sormi laskeutui ja tapasimme alkuperäisen kontaktimme kaverin Davidin. Darista kotoisin olevan tullivirkailijan, joka ystävällisesti osoitti leppoisan hostellin ja seuraavana päivänä hoiti leimat passiin, mainion lounaan ja saattoi vielä oikeaan bussiin. Tämä on yksi mahtavimmista asioista reissun päällä. Jatkuvasti tapaa mitä mielenkiintoisempia ihmisiä. Davidkin suunnittelee IT-opintoja ulkomailla, joten lupasin laittaa linkkivinkkejä suomalaisiin oppilaitoksiin. Sovittiin, et treffataan Darissa joulukuussa. Lepposa jannu.

Nyt saavuimme Mwansaan. Takana kelpo kahden vuorokauden safari, josta viimeinen 16 tuntia rajan Tundumasta isolla bussilla Mwansaan vievän tien risteykseen keskelle ei mitään, missä kahdelta yöllä odottelimme Lusakasta risteyksen ohittavaa pienempää bussia, joka oli täyteen ammuttu. Kuuden maissa aamulla vaihdoimme pikkubussista henkilöautoon ja kasin maissa aamulla perillä. Hanurihan siinä puutu, mutta Imodium-tulppa pyllyssä ja kollegan lääkepussista lainattu Sirdaludi kolottavissa koivissa, matka meni yllättävänkin leppoisasti. Ja eksotiikkakin palasi kun Kongon rajalla pikkubussia tyhjennettiin aamun sarastaessa puskakylän kioskin tavaroista.

Täällä vietämme sitten viikon verti ihmettelemässä eri ympäristöjärjestöjen toimintaa, kehitysyhteistyötä ja luultavasti harjoitamme jonkuverti kaljottelua, notta pääsee paikalliseen meininkiin sisään. Emäntämme Leena tuossa juuri kertoi, että huomenna maistellaan laajaa valikoimaa kongolaisia oluita ja paikalliset osaavat pitää hauskaa... En epäile yhtään.